Tekijänoikeusjärjestöt

Tekijänoikeuslain tai -kirjallisuuden lukijalle saattaa helposti muodostua sellainen kuva, että lupa teoksen käyttämiseen pitäisi aina kysyä tekijältä itseltään. Tekijän lähestyminen ja hänen kanssaan neuvotteleminen henkilökohtaisesti teoksen käyttämisestä voivat ollakin täysin toteutettavissa silloin, kun tekijä saa yhteydenottoja vain sen verran, että hän ehtii luovan työnsä ohella neuvotella myös käyttölupien ehdoista. Esimerkiksi netissä valokuviaan julkaiseva harrastelijavalokuvaaja luultavasti ottaa mielellään kaikki kuviensa käyttämistä koskevat kyselyt vastaan itse.

Sen sijaan lienee selvää, ettei jokaisen tekijän henkilökohtainen kontaktoiminen ole mitenkään mahdollista tilanteissa, joissa on tarve käyttää paljon eri tekijöiden teoksia. Esimerkiksi yökerholla olisi melkoinen työmaa edessään, jos sen pitäisi pyytää jokaisen soittolistansa raidan käyttämiseen lupa juuri asianomaisen kappaleen tekijöiltä (ottaen vieläpä huomioon, että kappaleen tekemiseen ja esittämiseen on osallistunut yleensä monia henkilöitä). Musiikkia tarvitsevan yökerhon lisäksi tällainen järjestely kävisi kohtuuttoman raskaaksi myös kappaleiden oikeudenhaltijoille, sillä etenkään suosittujen hittibiisien tekijät eivät mitenkään ehtisi vastata kaikkiin saamiinsa tiedusteluihin.

Nykyään teoksia käytetään niin laajamittaisesti, että tekijät eivät monesti pysty itse tehokkaasti hallinnoimaan ja valvomaan kaikkia oikeuksiaan – etenkään, kun heidän pitäisi samalla kyetä keskittymään uusien teosten luomiseen. Tämän vuoksi useille tekijänoikeusintensiivisille aloille on perustettu tekijänoikeusjärjestöjä, jotka valvovat oman alansa tekijöiden etua, antavat tekijänoikeudellista neuvontaa, myöntävät käyttölupia teoksiin sekä huolehtivat teosten käyttämisestä maksettavien korvausten keräämisestä. Tekijänoikeusjärjestöjen kautta tekijöille kanavoidaan tekijänoikeuskorvauksia myös tietyistä teosten käyttötavoista (kuten kouluissa, virastoissa ja yrityksissä tapahtuvasta valokopioinnista), joita yksittäisen tekijän olisi käytännössä melko mahdotonta valvoa. Tällaista mallia, jossa alan järjestö hallinnoi useiden eri tekijöiden oikeuksia, kutsutaan yhteis- tai kollektiivihallinnoinniksi.

Suomessa toimii tällä hetkellä seitsemän tekijänoikeusjärjestöä:

  • Kopiosto edustaa tekijöitä, esittäviä taiteilijoita ja kustantajia julkaisujen kopiointia ja digitaalista käyttöä sekä audiovisuaalisten teosten käyttöä koskevissa asioissa.
  • Teosto edustaa säveltäjiä, sanoittajia, sovittajia ja musiikin tuottajia.
  • Gramex edustaa esittäviä taiteilijoita ja äänitteiden tuottajia.
  • Kuvasto edustaa visuaalisen alan taiteilijoita.
  • APFI edustaa audiovisuaalisten teosten tuottajia.
  • Filmex edustaa näyttelijöitä.
  • Sanasto edustaa kirjailijoita ja kääntäjiä.

 

Tekijä voi liittyä oman alansa tekijänoikeusjärjestön asiakkaaksi sopimuksella tai valtakirjalla, jolla hän siirtää järjestölle oikeuden myöntää käyttölupia teoksiinsa sekä oikeuden valvoa kyseisten teosten käyttöä. Käytännössä käyttölupien eli lisenssien myöntäminen tapahtuu nykyään tavallisesti niin, että teosten käyttämisestä kiinnostunut taho täyttää asianomaisen tekijänoikeusjärjestön verkkosivuilla sähköisen lomakkeen ja maksaa verkossa järjestölle käyttöluvan hinnan. Tekijänoikeusjärjestö puolestaan tilittää keräämänsä maksut tekijöille. Valvontatehtäviään hoitaessaan tekijänoikeusjärjestöllä on mahdollisuus puuttua tekijän puolesta myös teosten luvattomaan käyttöön.

Tekijänoikeusjärjestöt voivat tietyissä tilanteissa myöntää luvan käyttää myös sellaistenkin oman alansa tekijöiden teoksia, jotka eivät ole järjestön asiakkaita. Puhutaan ns. sopimuslisenssistä. Sopimuslisenssillä viitataan tekijänoikeuslaissa säädettyihin erityisiin teosten käyttötilanteisiin, joiden kohdalla tekijänoikeusjärjestö voi myöntää luvan käyttää kaikkia kyseisen alan teoksia – riippumatta siitä, ovatko teosten tekijät liittyneet järjestön asiakkaiksi vai eivät. Sopimuslisenssein on järjestetty erityisesti sellaiset teosten massakäyttötilanteet, joita toisaalta olisi haastavaa valvoa ja toisaalta käyttäjänkin olisi usein erittäin vaikeaa hankkia lupa jokaisen teoksen käyttämiseen. Esimerkiksi teosten valokopiointi muihin kuin yksityisiin tarkoituksiin perustuu sopimuslisenssijärjestelmään.