Ennakkoratkaisupyynnön esittäjä Areios Pagos (Kreikka)
Tiivistelmä/TV
Ennakkoratkaisupyyntö koski tietoyhteiskuntadirektiivin 2001/29 3 artiklan tulkintaa. EUT vastasi ennakkoratkaisupyyntöön määräyksellä, ilman julkisasiamiehen ratkaisuehdotusta, koska asia on samankaltainen asian C-306/05 kanssa.
Kreikkalainen tekijänoikeusjärjestö (OSDD) nosti kanteen hotellin omistajaa vastaan, joka oli sijoittanut hotellihuoneisiin televisioita maksamatta tekijänoikeuskorvausta. Televisiot oli liitetty hotellin keskusantenniin, mutta ne olivat asiakkaiden vapaasti käytettävissä eikä hotelli puuttunut televisioiden käyttöön muutoin.
Ennakkoratkaisukysymys
Kansallinen tuomioistuin halusi ennakkoratkaisukysymyksellä selvittää, onko asiassa kyse tietoyhteiskuntadirektiivin 2001/29 mukaisesta yleisölle välittämisestä, kun hotellinpitäjä ainoastaan asensi hotellihuoneisiin televisiolaitteita ja liitti ne hotellin keskusantenniin, ilman muita toimenpiteitä. Lisäksi kansallinen tuomioistuin tiedusteli oliko asiassa kyse signaalien edelleen lähettämisestä televisiolaitteiden välityksellä asiakkaille hotellinpitäjän teknisen toiminnan avulla, EUT:n aiemmin asiassa C-306/05 (SGAE) antaman tuomion perusteella.
EUT:n ratkaisu
EUT perusti ratkaisunsa asiassa C-306/05 annettuun tuomioon. Tuomioistuimen näkemyksen mukaan hotellinpitäjä välitti teoksia yleisölle direktiivin mukaisesti, kun hän sijoitti hotellihuoneisiin televisiovastaanottimet ja liitti ne hotellin keskusantenniin.
Tuomioistuimen seitsemäs jaosto toimien kokoonpanossa: Silva de Lapuerta, Juhász ja Malenovský (esittelevä tuomari)
Julkisasiamies: Sharpston
Viitattu oikeuskäytäntö: C-306/05 SGAE