Ennakkoratkaisupyynnön esittäjä Hoge Raad der Nederlanden (Alankomaat)
Tiivistelmä 17.10.2014/TV
Saksalainen yritys, Opus GmbH, tarjoaa muun muassa Alankomaihin myyntiin, hollanninkielisten internetsivujen kautta, yksityiseen kopiointiin soveltuvia tietovälineitä. Yritys on myynyt tietovälineitä hinnoin, jotka eivät sisällä korvausta kappaleen valmistamisesta yksityiskäyttöön. Thuiskopie on alankomainen järjestö, jonka tehtävänä on periä yksityistä kopiointia koskeva maksu.
Opus GmbH markkinoi tuotteitaan internetin kautta ja vahvistaa tilauksen sähköpostitse. Tilaus käsitellään Saksassa ja tavarat toimitetaan asiakkaalle postitse Alankomaihin. Sopimuksen mukaan tavaran kuljetus tapahtuu hallinnan siirryttyä asiakkaalle, joka on vastuussa kuljetuksesta. Alankomaiden lainsäädännön mukaan maahantuoja on vastuussa sopivan hyvityksen maksamisesta.
Opus GmbH eivätkä alankomaiset ostajat maksa tietovälineistä Thuiskopielle mitään korvausta. Koska asiakas toimii tuotteiden maahantuojana, vastuu sopivan hyvityksen maksamisesta kuuluisi Alankomaiden lainsäädännön mukaan asiakkaalle, mutta sen periminen on käytännössä vaikeaa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaakin tietää, tulisiko kansallisessa lainsäädännössä käytetylle termille maahantuoja antaa direktiivin 2001/29 perusteella eri merkitys kuin tavallisesti.
Ennakkoratkaisukysymykset
Ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellä kansallinen tuomioistuin tiedustelee, esitetäänkö direktiivissä perusteita, joiden nojalla voidaan vastata kysymykseen, ketä on kansallisessa oikeudessa pidettävä direktiivin 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun sopivan hyvityksen maksamisesta vastuussa olevana henkilönä?
Toisella ennakkoratkaisukysymyksellä kansallinen tuomioistuin tiedustelee, edellyttääkö direktiivin 5 artiklan 5 kohta kansallisen oikeuden tulkintaa siten, että etämyynnissä yritys voidaan katsoa velvolliseksi maksamaan sopiva hyvitys?
EUT:n ratkaisu
Ensimmäisen kysymyksen osalta EUT toteaa, ettei direktiivin 2001/29 säännöksissä nimenomaisesti sanota kenen on maksettava sopiva hyvitys, joten jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta asiassa. Aiemmassa oikeuskäytännössä EUT on kuitenkin linjannut, että ensisijaisesti vahingonaiheuttajan on maksettava hyvitys. Huomioiden käytännön vaikeudet liittyen yksityisten käyttäjien yksilöintiin, jäsenvaltiot voivat kuitenkin periä maksun esimerkiksi sellaisilta yrityksiltä, jotka tarjoavat yksityiseen kopiointiin soveltuvia laitteita kuluttajille. Tällöin yritykset suorittavat yksityistä kopiointia koskevan maksun oikeudenhaltijoille, mutta ne voivat vyöryttää kyseisen maksun kuluttajan laitteesta maksamaan hintaan.
Näin ollen ensimmäisen kysymyksen osalta EUT tulkitsee, että loppukäyttäjä on ensisijaisesti vastuussa hyvityksen maksamisesta, mutta jäsenvaltiot voivat myös periä maksun suoraan yksityiseen kopiointiin soveltuvien laitteiden myyjiltä, koska ne voivat periä maksun takaisin kuluttajilta tuotteen hinnassa.
Toisen kysymyksen osalta EUT toteaa, että jäsenvaltion on alueellisen toimivaltansa mukaisesti varmistettava sopivan hyvityksen tosiasiallinen periminen tekijöille kyseisen valtion alueella aiheutuneen vahingon korvaamiseksi. EUT myös huomauttaa, että maksun periminen kuluttajilta silloin, kun he ovat maahantuojia, ja siten Alankomaiden lainsäädännön mukaisesti vastuussa maksun suorittamisesta, on käytännössä mahdotonta. Jäsenvaltioiden velvollisuuteen ei vaikuta se, että yksityiseen kopiointiin soveltuvien laitteiden myyjä on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon.
Toisen kysymyksen osalta EUT siis tulkitsee direktiiviä siten, että jäsenvaltioiden tulee taata oikeudenhaltijoille oikeus sopivaan hyvityksen sen jäsenvaltion alueella, jossa vahinko on tapahtunut. Sillä ei ole merkitystä, että yksityiseen kopiointiin soveltuvien laitteiden myyjä on sijoittautunut toiseen valtioon. Jos sopivan hyvityksen periminen kuluttajilta ei ole mahdollista, hyvitys voidaan periä myös yrityksiltä, jotka myyvät näitä laitteita.