Ennakkoratkaisupyynnön esittäjä Handelsgericht Wien (Itävalta)
Tiivistelmä/HKM/TV
Asia koski dokumenttielokuvan pääohjaaja Luksanin ja elokuvan tuottajan van der Letin välistä erimielisyyttä teoksen tekijänoikeuden ja tiettyjen hyödyntämisoikeuksien luovutuksesta. Tuottaja väitti pääohjaajan luovuttaneen hänelle sopimuksella kaikki elokuvaa koskevat tekijänoikeudet ja lähioikeudet. Sopimuksessa ohjaajalle oli pidätetty teoksen hyödyntämismuotona oikeus elokuvan saattamiseen julkisesti saataville digitaaliverkossa, sekä oikeus televisiolähetykseen nk. ”closed-circuit TV:tä” ja ”pay TV:tä” käyttäen. Tuottaja oli myöhemmin edelleenluovuttanut sopimuksen ulkopuolelle jätetyt hyödyntämisoikeudet, jonka vuoksi Luksan katsoi tuottajan rikkoneen osapuolten välistä sopimusta ja Luksanille teoksen ohjaajana kuuluvia tekijänoikeuksia.
Itävallan tekijänoikeuslain mukaan hyödyntämisoikeudet kaupallisesti tuotettuun elokuvateokseen kuuluivat elokuvan tuottajalle, ja tekijän laissa säädetyt korvausoikeudet kuuluvat puoliksi tuottajalle ja puoliksi tekijälle sikäli kun ne eivät ole luovuttamattomia eikä tuottaja ole sopinut toisin tekijän kanssa (UrhG 38 §:n 1 momentti). Itävallan oikeuskäytännössä oli katsottu, että UrhG 38 §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä säädetään hyödyntämisoikeuksien alkuperäisestä ja suorasta antamisesta yksinomaan elokuvan tuottajalle. Hyödyntämisoikeuksien alkuperäistä ja suoraa antamista koskevan periaatteen kanssa ristiriitaisia sopimuksia oli pidetty tehottomina. Kansallinen tuomioistuin piti tätä tulkintaa mahdollisesti unionin oikeuden vastaisena.
Ennakkoratkaisukysymykset
Kansallinen tuomioistuin esitti asiassa EUT:lle ennakkoratkaisukysymyksen unionin tekijänoikeuksia ja lähioikeuksia koskevien säännösten tulkinnasta.
Kuuluvatko elokuvateoksen hyödyntämisoikeudet suoraan unionin oikeuden nojalla alkuperäisesti pääohjaajalle, joka on kyseisen teoksen tekijä? Seuraako tästä, että unionin oikeus on esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan nämä oikeudet annetaan lain nojalla ja yksinomaan kyseisen teoksen tuottajalle?
Voivatko jäsenvaltiot voivat säätää luovutusolettamasta myös siltä osin kuin kyse on pääasiassa kyseessä olevien kaltaisista elokuvateoksen hyödyntämisoikeuksista? Jos näin on, millä edellytyksillä näin voidaan tehdä?
Onko pääohjaajalla elokuvateoksen tekijänä tai tekijäkumppanina lain nojalla suoraan ja alkuperäisesti oikeus kohtuulliseen korvaukseen?
Voivatko jäsenvaltiot säätää olettamasta elokuvateoksen pääohjaajalle kuuluvien korvausoikeuksien luovuttamisesta elokuvateoksen tuottajalle?
EUT:n ratkaisu
EUT katsoi, että suoja-aikadirektiivin 93/83 1 ja 2 artiklaa ja tietoyhteiskuntadirektiivin 2001/29 2 ja 3 artiklaa yhdessä vuokraus- ja lainausdirektiivin 2006/115 2 ja 3 artiklan, sekä suoja-aikadirektiivin 2006/116 2 artiklan kanssa oli tulkittava siten, että kyseisessä tapauksessa olevien hyödyntämisoikeuksien kaltaiset oikeudet kuuluivat pääasiassa suoraan lain nojalla ja alkuperäisesti pääohjaajalle. Säännöksiä oli myös tulkittava niin, että ne muodostivat esteen sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jolla hyödyntämisoikeudet annettiin suoraan lain nojalla ja yksinomaan teoksen tuottajalle. Muunlainen tulkinta loukkaisi unionin toimivaltaa kyseisellä alalla, olisi ristiriidassa tietoyhteiskuntadirektiivin 2001/29 tavoitteiden kanssa, eikä täyttäisi Euroopan unionin perusoikeuskirjan 17 artiklan 2 kohdan mukaisia vaatimuksia, joilla taataan immateriaalioikeuksien suoja.
Jäsenvaltioilla on mahdollisuus säätää luovutusolettamasta pääasiassa kyseessä olevien kaltaisten elokuvateoksen hyödyntämisoikeuksien (kappaleen valmistaminen, lähettäminen satelliitin kautta ja muu välittäminen yleisölle siten, että teos saatetaan yleisön saataville) elokuvateoksen tuottajalle. Tämä voidaan kuitenkin tehdä vain sillä edellytyksellä, että olettama ei ole kumoamaton, vaan teoksen pääohjaajalla on mahdollisuus sopia asiasta myös toisin.
EUT:n mukaan elokuvateoksen pääohjaajalla oli sen tekijänä oikeus tietoyhteiskuntadirektiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädettyyn sopivaan hyvitykseen niin sanotun yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen nojalla. EUT perusteli tätä tulkintaa muun muassa sillä, että sekä pääohjaajalla elokuvateoksen tekijänä että tuottajalla oli kyseisen teoksen tuotannon kannalta välttämättömistä investoinneista vastaavana tahona katsottava olevan lain nojalla kappaleen valmistamista koskeva oikeus.
Lopuksi EUT muistutti, että jos jäsenvaltiot olivat päättäneet ottaa käyttöön yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen, oikeuksien haltijoiden oli saatava vastikkeena sopiva hyvitys. Asianomaiset eivät voi luopua oikeudestaan mainittuun hyvitykseen. Näin ollen unionin oikeus oli esteenä kansallisen oikeuden säännökselle, jolla elokuvateoksen pääohjaajalle annettiin mahdollisuus luopua oikeudestaan sopivaan hyvitykseen, olipa tämä olettama kumoamaton tai voitiinpa siitä poiketa.
Unionin tuomioistuimen kolmas jaosto toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja K. Lenaerts sekä tuomarit J. Malenovský (esittelevä tuomari), R. Silva de Lapuerta, G. Arestis ja T. von Danwitz
Julkisasiamies: V. Trstenjak
Viitattu oikeuskäytäntö: C‑403/08–C‑429/08 Football Association Premier League ym.; C‑61/05 komissio v. Portugali; ‑271/10 VEWA; C‑462/09, Stichting de Thuiskopie