Ennakkoratkaisupyynnön esittäjä Bundesgerichtshof (Saksa)
Tiivistelmä 7.10.2014/TV
VG Wort on auktorisoitu oikeuksien yhteisvalvontajärjestö, joka edustaa yksinoikeudella kirjallisten teosten tekijöitä ja kustantajia Saksassa. Asiassa on kyse korvauksesta, jonka vastaajina olevat yritykset ovat velvollisia maksamaan VG Wortille, kun ne saattavat markkinoille kirjoittimia ja/tai skannereita sekä henkilökohtaisia tietokoneita.
Ennakkoratkaisupyyntö koskee direktiivin 2001/29 tulkintaa. Direktiivi julkaistiin ja se tuli voimaan 22.6.2001. Jäsenvaltioiden tuli implementoida direktiivi ennen 22.12.2002. Saksa sai direktiivin voimaan saattamiseen kuitenkin päätökseen vasta 13.9.2003. Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys koskee direktiivin 2001/29 ajallista sovellettavuutta ja loput kysymykset koskevat direktiivin sisällön tulkintaa.
Ennakkoratkaisukysymykset
Ennakkoratkaisukysymykset voidaan tiivistää seuraavasti:
(1) Onko direktiivi otettava huomioon kansallisen oikeuden tulkinnassa silloinkin, kun tapauksen tosiseikat ovat tapahtuneet direktiivin voimaantulon jälkeen, mutta ennen kuin sitä voitiin soveltaa?
(2) Onko kappaleen valmistamisessa kirjoittimella kyse direktiivin 5 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetusta kappaleen valmistamisesta, kun kappaleen valmistamisessa käytetään mitä tahansa valokuvaustekniikkaa tai muuta menetelmää, jolla on samanlaiset vaikutukset?
(3) Voidaanko kirjoittimet, jotka ovat osa kappaleen valmistamisen laiteketjua, sulkea pois sopivan hyvityksen maksamisvelvollisuuden piiristä vai onko tämä perusoikeuskirjan 20 artiklassa vahvistetun yhdenvertaisen kohtelun vastaista?
(4) Vaikuttaako teknisten toimenpiteiden soveltamismahdollisuus, joilla estetään luvaton kappaleen valmistaminen, sopivan hyvityksen edellytyksen soveltamiseen?
(5) Voidaanko edellytys sopivan hyvityksen maksamisesta jättää soveltamatta, jos oikeudenhaltija on nimenomaisesti tai hiljaisesti antanut suostumuksen kappaleen valmistamiseen?
EUT:n ratkaisu
Ensimmäisen kysymyksen osalta EUT totesi, että direktiivi ei vaikuta kansallisen oikeuden tulkintaan sen voimaantulon ja täytäntöönpanolle varatun määräajan välisenä aikana. Kansallisen tuomioistuimen tulee siis huomioida direktiivin vaikutus määräajan päättymisen jälkeen, eli 22.12.2002 alkaen.
Seuraavaksi EUT käsitteli viidennen ennakkoratkaisukysymyksen, jonka osalta se toteaa, että mahdollinen pakollinen tai vapaaehtoinen toimenpide, jolla oikeudenhaltija sallii kappaleen valmistamisen teoksestaan, ei vaikuta sopivaan hyvitykseen.
Kolmanneksi EUT vastasi neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen teknisten toimenpiteiden käyttömahdollisuudesta luvattomien kopioiden estämiseksi. EUT totesi, että direktiivissä annetaan oikeudenhaltijoille mahdollisuus luvattoman kopioinnin estämiseen tarkoitettujen toimenpiteiden käyttöönottoon, mutta tämä mahdollisuus on vapaaehtoinen. Jäsenvaltioiden on kuitenkin edistettävä näitä teknisiä toimenpiteitä. Teknisten toimenpiteiden soveltamatta jättäminen ei poista oikeudenhaltijan oikeutta sopivaan hyvitykseen.
Jäsenvaltiot voivat kannustaa oikeudenhaltijoita teknisten toimenpiteiden käyttämiseen, saattamalla heille maksettavan korvauksen määrä riippumaan näiden toimenpiteiden soveltamisesta. Ottamalla tekniset toimenpiteet käyttöön, oikeudenhaltijat voivat samalla myötävaikuttaa yksityisen kopioinnin poikkeuksen asianmukaiseen käyttöön.
Toisen kysymyksen osalta EUT totesi, että direktiivin 5 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettua käsitettä kappaleen valmistaminen käyttämällä mitä tahansa valokuvaustekniikkaa tai muuta menetelmää, jolla on samanlaiset vaikutukset on tulkittava siten, että se kattaa kappaleen valmistamisen kirjoittimella ja henkilökohtaisella tietokoneella, kun laitteet on kiinnitetty toisiinsa.
Kolmannen kysymyksen osalta EUT vahvistaa, että jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön järjestelmän, jossa sopivan hyvitykset maksavat henkilöt, joiden hallinnassa oleva laite on epäitsenäisesti mukana kappaleen valmistamisessa. Tällöin maksusta kertyvä kustannus voidaan vyöryttää kuluttajien maksettavaksi. Maksettavan hyvityksen kokonaismäärän ei tulisi lähtökohtaisesti erota vain yhdellä laitteella valmistetusta kappaleesta maksettavan vastaavan hyvityksen kokonaismäärästä.