-verkkolehtiEnnakkoratkaisupyynnön esittäjä Oberster Gerichtshofin (Itävalta)
Tiivistelmä 24.9.2014/TV
Austro-Mechana on Itävaltalainen yhteisvalvontajärjestö, joka valvoo tekijänoikeuden ja lähioikeuksien haltijoiden oikeuksia. Sillä on Itävallan lainsäädännön mukaan oikeus kerätä tyhjiä kasetteja koskeva korvaus yksityisestä kopioinnista aiheutuvien menetysten korvaamiseksi. Vastaajina olevat kansainväliseen Amazon-konserniin kuuluvat yhtiöt myyvät internetin välityksellä yksityiseen kopiointiin soveltuvia kuvan- ja äänentallennusvälineitä.
Austro-Mechana nosti kansallisessa tuomioistuimessa kanteen vaatien Amazon-konserniin kuuluvia yhtiöitä yhteisvastuullisesti maksamaan korvauksen tallennusvälineistä, jotka ne laskivat liikkeelle Itävallassa vuosina 2002–2004. Kyseessä olevat tallennusvälineet ovat esimerkiksi tyhjiä CD- ja DVD-levyjä sekä muistikortteja ja mp3-soittimia. Amazon-konsernin yhtiöt kieltäytyivät korvauksen suorittamisesta vedoten siihen, että kansallinen oikeus oli direktiivin 2001/29 vastainen.
Ennakkoratkaisukysymykset
Ennakkoratkaisukysymys pyrki selvittämään oliko Itävallan kansallinen oikeus yhteensopiva direktiivin 2001/29 kanssa, erityisesti sen 5 artiklan 2 kohdan b alakohdassa mainitun yksityisen kopioinnin ja siitä maksettavan sopivan hyvityksen osalta. Kysymykset voidaan tiivistää seuraavasti:
(1) Jos kopiointiin soveltuva väline myydään yrityskäyttöön, voidaanko myyjä velvoittaa maksamaan sopiva hyvitys? Myyjän on mahdollista saada maksupalautus jälkikäteen, mutta tällöin palautukseen saamiseen liittyvät riskit ja kulut koituvat myyjän rasitteeksi, vaikka hänen ei tulisi olla velvollinen maksamaan hyvitystä alun perinkään. Kansallinen tuomioistuin haluaakin tietää onko tämä käytäntö ristiriidassa unionin oikeuden kanssa.
(2) Onko kyse direktiivissä tarkoitetusta sopivasta hyvityksestä, jos oikeus asianmukaiseen korvaukseen koskee ainoastaan välineen myymistä sellaisille luonnollisille henkilöille, jotka käyttävät sitä yksityiseen kopiointiin, ja onko oletettavaa, että luonnolliset henkilöt käyttävät välinettä yksityiseen kopiointiin, kunnes toisin todistetaan?
(3) Voiko kansallisen säännöksen, jonka mukaan puolet sopivasta hyvityksestä maksetaan tekijöiden eduksi toimiville yhteiskunnallisille ja kulttuurialan laitoksille, eikä siis suoraan tekijöille, mahdollinen yhtyeensoveltumattomuus direktiivin 2001/29 kanssa vapauttaa maksuvelvollisen sopivan hyvityksen maksamisesta?
(4) Onko toisessa jäsenvaltiossa maksettu hyvitys esteenä sopivaa hyvitystä koskevalle oikeudelle jäsenvaltioissa, jossa kappaleen valmistamiseen soveltuva väline on kauppiaan toimesta myyty? Kysymys perustuu Amazon-konsernin yhtiöiden väitteeseen siitä, että ne ovat jo maksaneet Saksassa sopivaa hyvitystä Itävallassa markkinoitujen laitteiden osalta.
Julkisasiamies Mengozzin ratkaisuehdotus
Ensimmäisen kysymyksen osalta julkisasiamies toteaa ensinnäkin, että sopiva hyvitys (kohtuullinen korvaus) on unionin oikeuden itsenäinen käsite ja jäsenvaltioille on annettu oikeus päättää direktiivin rajoissa sopivan hyvityksen muoto. Tekijänoikeuksien yhteisvalvontajärjestölle annettu oikeus periä korvaus ei ole direktiivin vastainen.
Julkisasiamies myös huomauttaa, että luonnollinen henkilö ei aina osta kappaleen valmistamiseen soveltuvaa välinettä yksityishenkilönä vaan hän voi ostaa sen esimerkiksi yrittäjänä. Jos luonnollinen henkilö pystyy todistamaan, että hän on ostanut välineen selkeästi muuhun tarkoitukseen kuin yksityiseen kopiointiin, hän ei ole velvollinen maksamaan sopivaa hyvitystä.
Järjestelmä jossa on säädetty oikeudesta saada turhaan maksettu hyvitys takaisin, voi olla unionin oikeuden mukainen. Julkisasiamies painottaa, että tärkeää on löytää tekijänoikeuksien haltijoiden ja tallennusvälineitä myyvien yritysten välinen asianmukainen tasapaino. Välttämätöntä on, että palautusjärjestelmää sovelletaan yleisesti kaikkiin tapauksiin, joissa velvollisuutta sopivan hyvityksen maksamiseen ei ole.
Julkisasiamies myös huomauttaa, että tapauksen asiakirjojen mukaan Itävallassa on käytössä eräänlainen ennakkovapautusjärjestelmä. Tämä järjestelmä toimiessaan pystyy turvaamaan tekijänoikeuden haltijoiden sekä muiden ryhmien välisten etujen tasapainon. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tuleekin selvittää ennakkovapautusjärjestelmän todellinen vaikutus ja toiminnan tehokkuus käsiteltävänä olevassa asiassa. Erityisesti sen tulee selvittää perustuuko järjestelmä Itävallan lainsäädäntöön ja velvoittaako kyseinen lainsäädäntö Austro-Mechanan käyttämään ennakkovapautusjärjestelmää puolueettomasti vai onko sillä mahdollisuus tapauskohtaiseen harkintaan.
Järjestelmä, jossa hyvitys peritään kappaleen valmistamiseen soveltuvien välineiden kauppiailta, mutta hyvitetään heille jälkikäteen vaikuttaa siis olevan yhteensopiva unionin oikeuden kanssa.
Toisen kysymyksen osalta julkisasiamies toteaa, että direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan velvollisuus periä sopiva hyvitys syntyy, kun luonnollisille henkilöille myydään yksityiseen kopiointiin soveltuva väline, kun he käyttävät sitä yksityiseen kopiointiin.
Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan on kuitenkin selvää, että luonnollisen henkilön ostaessa yksityiseen kopiointiin soveltuvan välineen, hänen voidaan olettaa käyttävän sitä kappaleen valmistamiseen. Julkiasiamiehen mukaan tämä olettama voidaan kumota, jos luonnollinen henkilö on ostanut laitteen selvästi muuhun kuin hyvityksen maksamista edellyttävään tarkoitukseen. Tällöin sopivaa hyvitystä ei tule maksaa.
Kolmannen kysymyksen osalta julkisasiamies muistuttaa, että sopiva hyvitys on korvaus vahingosta, joka tekijälle aiheutuu siitä, että hänen suojatusta teoksestaan valmistetaan ilman lupaa kappale. Direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti tekijän oikeus sopivaan hyvitykseen on luovuttamaton oikeus ja tekijän on siis saatava mainittu hyvitys. Julkisasiamies myös muistuttaa, että säännöksen poikkeusta on tulkittava suppeasti. Näistä vaatimuksista seuraa julkisasiamiehen mukaan se, että luovuttamattoman ja välttämättömän oikeuden sopivaan hyvitykseen on oltava tosiasiallinen oikeus ja kansallinen säädös, jolla rajoitetaan oikeutta hyvitykseen edes osittain, ei ole unionin oikeuden mukainen.
Julkisasiamies kuitenkin huomauttaa, että unionin oikeudessa ei ole määräystä, jonka mukaan jäsenvaltioiden olisi maksettava koko sopiva hyvitys tekijöille rahana. Unionin oikeudessa ei myöskään ole määräystä siitä, etteivät jäsenvaltiot voisi säätää, että osa hyvityksestä annetaan välillisenä korvauksena. Ei siis ole unionin oikeuden vastaista antaa osa hyvityksestä välillisenä korvauksena tai kollektiivisessa muodossa tekijöille yhteisesti. Jos sopiva hyvitys maksettaisiin kuitenkin kokonaan välillisen tai kollektiivisen korvauksen kautta, voisi tämä johtaa ristiriitaan hyvityksen tosiasiallisuuden vaatimuksen kanssa. Tämä tulkinta herättää kysymyksen siitä, missä määrin välillisen korvauksen muodot voidaan sallia.
Julkisasiamies painottaa, että unionin lainsäädännössä ei ole säännellä siitä missä muodossa ja millä tavalla hyvitys tulee jakaa tekijöille, vaan tämä on jäsenvaltioiden harkinnassa. Hän kuitenkin huomauttaa, että esimerkiksi tekijöille yleensä ja heidän perheilleen annettavat sosiaaliturvapalvelut täyttävät sopivan hyvityksen edellytyksen. Myös kulttuurin edistämistoiminta täyttää tämän vaatimuksen, koska sillä lisätään tekijöiden teosten tunnettavuutta.
Kolmannen kysymyksen lopuksi julkisasiamies vahvistaa, että jos maksuvelvolliselle myönnettäisiin vapautus sopivan hyvityksen maksuvelvollisuudesta, tekijät eivät saisi lainkaan korvausta haitasta, mikä olisi unionin oikeuden vastaista. Maksuvelvollinen ei siis voi saada vapautusta korvauksen maksamisesta sillä perusteella, että osa korvauksesta käytetään esimerkiksi kulttuuripalveluiden edistämiseen, eikä sitä näin ollen makseta suoraan tekijöille itselleen.
Neljännen kysymyksen osalta julkisasiamies toteaa, että sopivan hyvityksen maksamista kahdesti samasta välineestä ei tule hyväksyä. Korvauksen on kuitenkin velvollinen perimään se jäsenvaltio, jonka alueella väline on myyty, jotta voidaan varmistaa korvauksen kohdentuminen oikein. Unionin oikeuskäytännössä onkin todettu, että vahingon voidaan olettaa tapahtuvan sen valtion alueella, jossa teoksesta kappaleen valmistavat loppukäyttäjät asuvat.
Tapauksessa Itävallan viranomaisilla on siis velvollisuus varmistaa sopivan hyvityksen periminen sen alueella aiheutuneen vahingon korvaamiseksi tekijöille. Jos maksuvelvollinen on jo maksanut hyvityksen toisessa jäsenvaltiossa, sen tulee vaatia maksun palauttamista käytettävissä olevien oikeuskeinojen avulla. Tapauksessa Amazon-konserniin kuuluvien yhtiöiden tulee siis vaatia maksun palauttamista Saksassa.