-verkkolehtiEnnakkoratkaisupyynnön esittäjä Cour d’appel de Bruxelles (Belgia).
Ennakkoratkaisupyyntö koski tietoyhteiskuntadirektiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohtia, joissa säädetään jäsenvaltioiden mahdollisuudesta säätää kansallisessa lainsäädännössään poikkeuksista tekijöillä olevaan kappaleen valmistamista koskevaan yksinoikeuteen. Kysymyksessä olivat valokopiointia koskeva poikkeus ja yksityistä kopiointia koskeva poikkeus.
Hewlett-Packrd Belgium SCRL (HPB) maahantoi monitoimitulostimia koti- ja ammattikäyttöön. Belgian lain mukaan tulostimista piti maksaa tietyin edellytyksin kertakorvaus ja suhteellinen korvaus. Reprobel SCRL on hallinnointiyhtiö, jonka tehtävänä oli periä ja maksaa sopivaa hyvitystä vastaavia korvauksia valokopiointia koskevan poikkeuksen nojalla, ja se vaati HPB:ta suorittamaan yksityisestä kopioinnista johtuvan maksun jokaisesta myydystä laitteesta. HPB vastusti maksua ja vetosi siihen, että kansallinen lainsäädäntö oli ristiriidassa unionin oikeuden kanssa.
Ennakkoratkaisukysymykset
Kansallinen tuomioistuin esitti asiassa useita ennakkoratkaisukysymyksiä EUT:lle, jotka julkisasiamies tiivisti ratkaisuehdotuksessaan seuraavasti:
1. Oliko sopivan hyvityksen käsitettä tulkittava eri tavoin sen mukaan, valmistaako ”kuka hyvänsä käyttäjä” kappaleet ”paperille tai samankaltaiselle alustalle käyttämällä mitä tahansa valokuvaustekniikkaa tai muuta menetelmää, jolla on samanlaiset vaikutukset”, vai olivatko kyseessä ”luonnollisten henkilöiden valmistamat kappaleet, jotka on tehty yksityiseen käyttöön ja joiden käyttötarkoitus ei ole välittömästi tai välillisesti kaupallinen”?
2. Oliko 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohtia tulkittava siten, että niissä sallittiin jäsenvaltion ottavan niissä edellytetyn sopivan hyvityksen rahoittamiseksi käyttöön pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kertakorvaukseen ja suhteelliseen korvaukseen perustuva kaksinkertainen maksujärjestelmä, kun otettiin huomioon erityisesti sen velvollisuus turvata asianomaisten henkilöiden intressien oikeudenmukainen tasapaino?
3. Oliko 5 artiklan 2 kohdan a alakohtaa tulkittava siten, että jäsenvaltiot saivat myöntää puolet siinä tarkoitetusta sopivasta hyvityksestä tekijöiden luomien teosten kustantajille ilman, että kustantajille asetettiin minkäänlaista velvollisuutta tarjota tekijöille mahdollisuutta hyötyä edes epäsuorasti osasta tätä hyvitystä?
4. Oliko 5 artiklan 2 kohdan a alakohtaa tulkittava siten, että sen perusteella jäsenvaltiot saivat ottaa käyttöön sopivan hyvityksen perimiseksi sellaisen järjestelmän, jolla kattettiin nuottilehtien kopioiminen ja laiton kappaleen valmistaminen?
Julkisasiamies Cruz Villalón ratkaisuehdotus
Julkisasiamies huomautti, että ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys oli hyvin haastava ja monitulkintainen, ja hän käsitteli kysymystä laajasti ratkaisuehdotuksessaan. Julkisasiamies ehdotti, että tietoyhteiskuntadirektiivin 5 artiklan 2 kohdan a alakohdassa ei nimenomaisesti velvoiteta valokopiointia koskevan poikkeuksen käyttöön ottaneita jäsenvaltioita eriyttämään, eikä myöskään muodollisesti kielletä niitä eriyttämästä, monitoimitulostinten käyttämisestä suojattujen teosten kappaleiden valmistamiseen perittävää sopivaa hyvitystä sen mukaan, mihin tarkoitukseen kappaleet valmistetaan ja mikä on ne valmistaneen henkilön asema.
Toisen ennakkoratkaisukysymyksen osalta julkisasiamies alkuun selvensi Belgiassa käytössä olevaa kertakorvauksiin ja suhteellisiin korvauksiin liittyvää järjestelmää. Kertakorvauksen maksoi suojattujen teosten kopioimisen mahdollistavien laitteiden valmistaja, maahantuoja tai yhteisöhankinnan ostaja siinä vaiheessa, kun nämä laitteet saatettiin markkinoille Belgiassa, ja korvaus perustui tulostusnopeuteen. Pääasiassa kyseessä olevien kaltaisten monitoimitulostinten tapauksessa (20–39 kopiota minuutissa) korvaus oli 195,60 euroa. Suhteellisen korvauksen puolestaan maksoivat luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, jotka valmistivat kappaleita suojatuista teoksista, tai mahdollisesti luonnollisten henkilöiden sijasta ne henkilöt, jotka asettivat kopiokoneen muiden saataville maksua vastaan tai ilmaiseksi, ja korvaus laskettiin kullakin laitteella valmistettujen kappaleiden lukumäärän perusteella.
Toisen ennakkoratkaisukysymyksen osalta julkisasiamies teki kolme päätelmää. Direktiivi ei lähtökohtaisesti ollut esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa johdonmukaisesti ja syrjimättömästi vaadittiin sopivan hyvityksen rahoittamiseksi laitteen valmistajaa, maahantuojaa tai ostajaa suorittamaan kertakorvaus. Myös suhteellisen korvauksen periminen oli lähtökohtaisesti mahdollista, jos korvaus perittiin johdonmukaisesti ja syrjimättömästi, ja kunhan maksujen eriyttäminen perustui objektiivisiin, järkeviin ja oikeasuhteisiin kriteereihin. Direktiivi oli kuitenkin esteenä sille, että sopivan hyvityksen rahoittamiseksi samalta henkilöltä perittiin kumulatiivisesti ja peräkkäin kertakorvaus valokopiokoneen tai -laitteen hankinnasta ja sen jälkeen suhteellinen korvaus kyseisen laitteen käytöstä kappaleiden valmistamiseen suojatuista teoksista, kun kertakorvauksena maksettua määrää ei otettu huomioon suhteellista korvausta määritettäessä eikä korvauksen maksajalle varattu mahdollisuutta saada maksamaansa kertakorvausta takaisin palautuksena tai vähennyksenä.
Kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen osalta julkisasiamies huomautti, että direktiivissä määrätään tekijöille yksinoikeus sallia kappaleen valmistaminen, samoin oikeus annetaan äänitetuottajille ja elokuvien ensimmäisten tallenteiden tuottajille, mutta kustantajat eivät sisälly direktiivillä suojattujen yksinoikeuden haltijoiden joukkoon. Julkisasiamies tulkitsi, että näin ollen kustantajat eivät voi lähtökohtaisesti olla kappaleen valmistamista koskevan yksinoikeuteen säädettyjen poikkeusten nojalla maksettavan sopivan hyvityksen saajia. Direktiivi ei kuitenkaan estä jäsenvaltiota ottamasta käyttöön kustantajien hyväksi maksettavaa erityistä korvausta, jos korvauksen periminen ja suorittaminen eivät tapahdu tietoyhteiskuntadirektiivin 5 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan mukaisesti tekijöille maksettavan sopivan hyvityksen kustannuksella.
Neljännen ennakkoratkaisukysymyksen osalta julkisasiamies erotti nuottilehtien kopioimisen ja laittoman kappaleen valmistamisen toisistaan. Julkisasiamies viittasi EUT:n aikaisempaan oikeuskäytäntöön, jossa oli jo todettu, että direktiivi oli esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, joka ei erota toisistaan laillisesta tai laittomasta lähteestä yksityiskäyttöön valmistettua kappaletta. Direktiivissä myös nimenomaisesti suljetaan nuottilehtien kopiointi valokopiointia koskevan poikkeuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Näin ollen julkisasiamies ehdotti, että tietoyhteiskuntadirektiivin 5 artiklan 2 kohdan a alakohta estää jäsenvaltioita ottamasta käyttöön sopivan hyvityksen perimiseksi sellaista järjestelmää, jolla katetaan nuottilehtien kopioiminen ja laiton kappaleen valmistaminen.
Viitattu oikeuskäytäntö: ACI Adam ym., C-435/12; Copydan Båndkopi, C-463/12