Ennakkoratkaisupyynnön esittäjä Raad van Staten (Alankomaat)
Tiivistelmä/TV
Mediakabel-yritys tarjosi asiakkailleen Mr. Zap -nimistä palvelua, jossa kuukausitilauksen tehtyään tilaaja vastaanotti televisio-ohjelmia useampien lähetysverkkojen kautta. Alankomaan tiedotusvälineitä valvova viranomainen, Commissariaat, oli kansallisen lain mukaisesti myöntänyt luvan palvelulle. Lisäksi Mediakabel ryhtyi tarjoamaan asiakkailleen maksullista pay per view-perustaisesti toimivaa Filmtime-palvelua, jonka avulla tilaajat saattoivat vastaanottaa lisää ohjelmia. Filmtime-palvelussa tilaaja pystyi valitsemaan listasta elokuvan, jonka katsomisesta hän maksoi kertamaksun. Filmtime-palvelu oli kaikkien Mr. Zap -palvelun asiakkaiden saatavilla.
Commissariaat ilmoitti Mediakabelille pitävänsä Filmtime-palvelua erityisenä ohjelmalähetyksenä, joka tarvitsee kirjallisen luvan. Mediakabel haki lupaa Commissariaatilta todeten kuitenkin, ettei lupavaatimusta pitäisi sen mielestä soveltaa palveluun, joka on tietoyhteiskunnan interaktiivinen palvelu, ei televisiolähetyspalvelu. Commissariaat myönsi luvan, mutta Mediakabel valitti päätöksestä, koska sen näkemyksen mukaan lupa oli tarpeeton. Mediakabel perusteli näkemystään sillä, että palvelu oli saatavissa ainoastaan kuluttajan henkilökohtaisesta pyynnöstä.
Ennakkoratkaisukysymykset
Kansallinen tuomioistuin esitti seuraavat ennakkoratkaisukysymykset EYT:lle:
Kattoiko televisiodirektiivin 89/552 1 artiklan a alakohdassa tarkoitettu käsite ”televisiolähetys” palvelut, jotka eivät kuulu direktiivin 98/34 (teknisiä standardeja ja määräyksiä koskevien koskevien tietojen toimittamisesta noudatettavasta menettelystä annettu direktiivi) 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”tietoyhteiskunnan palvelu” alaan ja joita tarkoitetaan viimeksi mainitun direktiivin liitteessä V olevassa 3 kohdassa?
Millä perusteilla on arvioitava kuuluuko palvelu direktiivin televisiodirektiivin 1 artiklan a alakohdassa tarkoitetun käsitteen ”televisiolähetys” vai samassa artiklassa mainitun käsitteen ”viestintäpalvelut, joissa toimitetaan tietoa tai muita sanomia yksittäisten tilausten pohjalta” piiriin?
Onko pääasiassa riidanalaisen Filmtime-palvelun kaltainen palvelu televisiodirektiivin soveltamisalaan kuuluva televisiolähetyspalvelu vai onko se tietoyhteiskunnan palvelu, joka kuuluu erityisesti sähköisestä viestinnästä annetun direktiivin soveltamisalaan, ja mitkä ovat tässä erottelussa huomioon otettavat perusteet?
Voidaanko Filmtime-palvelun kaltaista palvelua olla pitämättä televisiolähetyspalveluna, jos sen tarjoajalla on vaikeuksia noudattaa televisiodirektiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädettyä velvollisuutta varata tietty prosenttiosuus lähetysajasta eurooppalaisille teoksille?
Julkisasiamies Tizzanon ratkaisuehdotus
Julkisasiamies totesi ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen osalta, että direktiivin 98/34 sanamuodosta kävi selkeästi ilmi, että pääasiassa kyseessä olleet lähitilausvideopalvelut kuuluivat televisiolähetyspalveluihin. Televisiopalvelut eivät puolestaan kuuluneet käsitteen ”tietoyhteiskunnan palvelut” alaan. Näin ollen Commissariaatin edellytys Filmtime-palvelun luvanvaraisuudesta on oikeutettu.
Seuraavaksi julkisasiamies tarkasteli käsitteiden ”televisiolähetyspalvelu” ja ”tietoyhteiskunnan palvelu” eroa. Julkisasiamies ei hyväksynyt Mediakabelin näkemystä siitä, että vaikka Filmtime-palvelussa tarjottavat elokuvat lähetettiin kaikille asiakkaille, ne olivat ainoastaan niiden käytössä, jotka niitä nimenomaisesti pyytävät ja niistä maksavat. Tämä tulkinta ei täytä ”henkilökohtaista pyyntöä” koskevia vaatimuksia. Näin ollen televisiolähetyksellä tarkoitetaan yleisön vastaanotettavaksi tarkoitettua televisiolähetystä, joka lähetetään koodattuna tai koodaamattomana.
Julkisasiamiehen näkemyksen mukaan vaatimus siitä, että tietty osa palvelussa tarjottavista ohjelmista tulee olla eurooppalaisia, on täysin sovellettavissa Filmtime-palvelun kaltaisiin palveluihin. Television katsojia ei toki voida pakottaa valitsemaan näitä ohjelmia, mutta se ei estä niiden tarjoamista. Jos velvollisuus kuitenkin osoittautuisi liian raskaaksi, on velvollisuudesta voitava poiketa.
Viitattu oikeuskäytäntö: Ei viittauksia