Julkisasiamies: C-36/05

Instanssin nimiEUT:n julkisasiamies
Ratkaisun päivämäärä29.6.2006
Tuomion numeroC-36/05
Laki, lainkohtaEY 226 artikla, direktiivi 92/100/ETY, 1 ja 5 artiklat
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)Euroopan yhteisöjen komissio
Osapuolet, vastaaja(t)Espanjan kuningaskunta

Jäsenyysvelvoitteen noudattamatta jättämistä koskeva kanne, joka perustuu EY 226 artiklaan.

Tiivistelmä 20.11.2014/TV

Espanjan kuningaskunta ei ollut komission näkemyksen mukaan noudattanut vuokraus- ja lainaus- direktiiviä (92/100/ETY). Komissio pyysi tuomioistuinta vahvistamaan jäsenyysvelvoitteen noudattamatta jättämisen.

Direktiivin perustelukappaleessa todetaan, että tekijänoikeuden haltijoille on tehokkaasti turvattava riittävä oikeudellinen suoja, jotta voidaan taata tekijöiden mahdollisuus tuloihin ja sijoitusten takaisin saamiseen sekä taata luovan ja taiteellisen työn jatkuvuus. Direktiivillä asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus huolehtia siitä, että tekijänoikeuden haltijat ovat oikeutettuja heille kuuluvaan korvaukseen rajattuja poikkeuksia lukuun ottamatta.

Komission näkemyksen mukaan Espanjan kuningaskunta oli kuitenkin kansallisella lainsäädännöllä vapauttanut korvauksen maksamisesta kaikki muut toimijat paitsi yksityiset voittoa tavoittelevat laitokset ja voittoa tavoittelemattomat yksityiset yhteisöt, jotka eivät kuuluneet kategoriaan ”yleishyödyllinen kulttuuri-, tieteellinen- tai koululaitos tai opetuslaitos”. Kun korvausvelvollisuuden poistamisesta oli tehty sääntö eikä poikkeus, ei direktiivin tavoite toteutunut. Tekijöille ei voitu taata riittäviä tuloja heidän teostensa ilman lupaa tapahtuvasta hyödyntämisestä.

Espanjan kuningaskunnan näkemyksen mukaan korvausvelvollisuuden soveltamisala ei ollut niin rajallinen kuin komissio esitti. Sen mukaan direktiivissä ei myöskään annettu velvollisuuden suhteellisen ulottuvuuden osalta sellaisia tietoja tai tulkintaperusteita, joita olisi voitu pitää yleisenä sääntönä korvauksen maksamisesta tekijälle tai korvauksen maksamista koskevana vapautuksena. Lisäksi Espanjan kuningaskunta väitti, että direktiivissä jäsenvaltioille annettu laaja harkinta korvausvelvollisuuden rajoittamiseksi tai poistamiseksi kulttuuriin liittyvien tavoitteiden saavuttamiseksi on painavampi kuin vaatimus riittävien tulojen takaamisesta tekijöille.

Julkisasiamies Sharpstonin ratkaisuehdotus

Julkisasiamies katsoi komission näkemyksen siitä, että Espanjan kuningaskunta oli vapauttanut lähes kaikki korvausvelvollisuuden parissa olevat toimijat velvollisuudesta maksaa korvausta, olevan oikea. Korvauksen maksamiseen velvoitetut kaksi ryhmää olivat soveltamisalaltaan niin rajattuja, että oli aiheellista epäillä, oliko niillä mitään käytännön vaikutusta. Julkisasiamiehen mukaan direktiivin 5 artiklan 3 kohdan sanamuodosta kuitenkin seuraa selkeästi, että jäsenvaltio ei voi vapauttaa korvausvelvollisuudesta käytännössä kaikkia laitosten ryhmiä, jotka muutoin olisivat velvollisia korvauksen suorittamiseen.

Ratkaisuehdotuksessaan julkisasiamies totesikin, että sellainen vapautus velvollisuudesta, jolla vapautetaan etupäässä kaikki ne, joita velvollisuus muutoin koskisi, ei ole vapautus vaan velvollisuuden kumoaminen. Julkisasiamiehen mukaan Espanjan kuningaskunta ei tosin ollut kieltänyt vapautuksen soveltamisalan koskevan lähes poikkeuksetta sellaisia laitoksia, jotka direktiivin mukaan olisivat muutoin velvollisia korvauksen suorittamiseen vaan se perustelee muutoin lainsäädäntövalintaansa.

Julkisasiamiehen mukaan esimerkiksi Espanjan kuningaskunnan väite siitä, että komissio ei ole osoittanut väitetyn jäsenvelvoitteen toteuttamatta jättämisen vaikuttaneen kilpailuun sisämarkkinoilla, ei ole asian kannalta merkityksellinen, koska jäsenvelvoitteen noudattamatta jättämisen toteaminen ei vaadi näyttöä tosiasiallisesta vahingosta.

Julkisasiamies ehdottikin, että EYT toteaisi, ettei Espanjan kuningaskunta ole noudattanut direktiivin mukaisia velvoitteitaan.

Viitattu oikeuskäytäntö: Komissio v. Portugali yhdistetyt asiat C-53/05 ja C-61/05; SENA C-245/00; Komissio v. Belgia C-433/02

Asiasanatkorvaukset, tekijänoikeus
Huomautukset

Ratkaisu luettavissa Curia-tietokannasta.

Share: