-verkkolehtiEnnakkoratkaisupyynnön esittäjä Bundesgerichtshof (Saksa)
Tiivistelmä 10.10.2014/TV
Freiburgin yliopisto (Albert-Ludwigs-Universität Freiburg) julkaisi Freiburgin antologia (Freiburger Anthologie) kokoelman vuosien 1720 ja 1933 väliseltä ajalta peräisin olevista runoista. Antologian perustana oli professori Knoopin laatima runoluettelo, Saksan kirjallisuuden 1100 tärkeintä runoa 1730–1900 (Die 1100 wichtigsten Gedichte der deutschen Literatur zwischen 1730 und 1900), joka oli julkaistu internetissä. Runoluettelo sisälsi mm. kunkin runon nimen, kirjoittajan, alkusäkeen ja julkaisuvuoden. Runot oli valittu noin 20 000 runon joukosta sen perusteella kuinka monessa aikaisemmassa antologiassa ne esiintyivät ja miten paljon niihin oli viitattu relevantissa kirjallisuudessa. Runoluettelon laatimiseen oli kulunut noin kaksi ja puoli vuotta, ja sen kustannukset olivat olleet kokonaisuudessaan noin 34 900 euroa. Kustannuksista vastasi Freiburgin yliopisto.
Directmedia toi vuonna 2002 myyntiin CD-ROMin 1000 runoa, jotka jokaisella on oltava (1000 Gedichte, die jeber haben muss). CD-ROMin sisältämistä runoista 876 oli vuosilta 1720–1900 ja niistä 856 oli mukana Knoopin luettelossa, jota Directmedia oli tutkinut kootessaan ja valitessaan runoja.
Knoop ja Freiburgin yliopisto katsoivat, että Directmedia oli rikkonut Knoopin tekijänoikeutta antologian kokoajana ja Freiburgin yliopiston lähioikeutta tietokannan valmistajana. Knoop ja Freiburgin yliopisto nostivat kanteen Directmediaa vastaan. Alioikeus hyväksyi kanteen eikä muutoksenhakutuomioistuin muuttanut alioikeuden ratkaisua.
Directmedia teki revision-valituksen Saksan korkeimpaan oikeuteen, joka hylkäsi valituksen siltä osin kuin se koski Knoopin eduksi annettua tuomiota (tekijänoikeuden loukkaus). Kansallinen tuomioistuin korosti, että Directmedia oli saanut vaikutteita luettelosta kootessaan CD-ROMia. Se päätti pyytää EYT:lta ennakkoratkaisua tietokantadirektiivin (1996/6/EY) tulkinnasta.
Ennakkoratkaisukysymys
Kattaako direktiivin 96/9 7 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettu kopioinnin käsite tietokannan aineiston toisintamisen toisessa tietokannassa siten, että ensimmäistä tietokantaa tarkastellaan visuaalisesti ja siitä valitaan tietoja valitsijan henkilökohtaisen näkemyksen mukaisesti vai edellyttääkö se aineistokokonaisuuden fyysistä kopiointia?
Julkisasiamies Sharpstonin ratkaisuehdotus
Julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa alkuun, että tietokannan suora kopiointi on selvästi kopiointia ja pelkkä tietokannan käyttö ilman, että tietoa siirretään, ei ole kopiointia. Tapauksessa on kysymys jostain näiden kahden tavan välille sijoittuvasta käyttötavasta.
Julkisasiamiehen mukaan direktiivin 7 artiklan 2 kohdan a alakohdan sanamuoto ja direktiivin perustelukappaleiden muotoilu puoltavat kopioinnin käsitteen laajaa tulkintaa. Kopioinnin käsitteen kannalta on merkityksellistä, että alkuperäisen tietokannan järjestelmällisesti ja menetelmällisesti järjestettyä tietoa toisinnetaan toisella alustalle. Sillä ei ole merkitystä tapahtuu kopiointi esimerkiksi leikkaa – liimaa -periaatteella tai täysin manuaalisesti.
Kopioinnin kohteena olevaa tietokantaa suojataan sui generis -oikeudella, eikä sillä ole merkitystä missä muodossa tietokanta saatetaan yleisön saataville. Kopioinnin käsitettä onkin tulkittava sui generis -oikeuden tavoitteen valossa eli siten, että tietokannan valmistajan suojataan toimilta, jotka aiheuttaisivat vahinkoa valmistajan investoinneille. Kopiointi ei siten edellytä tietokannan fyysistä kopiointia.