Vaasan hovioikeuden tuomiossa oli kyse tekijänoikeusrikoksesta, veropetoksesta ja väärennyksestä.
Ensimmäinen asia koski veropetosta. Ylivieskan kihlakunnanoikeus oli tuomiollaan 2.11.1993 nro 979 tuominnut X:n jatketusta veropetoksesta, törkeästä veropetoksesta, veropetoksesta ja kirjanpitorikoksesta yhteensä 8 kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja lisäksi 50 päiväsakkoa. Tapauksessa kommandiittiyhtiön kirjanpitovelvollisuus oli laiminlyöty pitkältä ajalta.
Toisessa asiassa Pietarsaaren raastuvanoikeus oli tuomiollaan 6.10.1993 nro 193 tuominnut X:n tekijänoikeusrikoksesta ja jatketusta rikoksesta, joka käsitti epäsiveellisten julkaisujen levittämisen ehkäisemisestä annetun lain ja kuvaohjelmien tarkastamisesta annetun lain rikkomisesta yhteensä 6 kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Tapauksessa X oli vuokrannut vuokraamiaan videokasetteja toistuvasti ilman lupaa eteenpäin ja lisäksi vuokrannut elinkeinotoiminnassaan sukupuolikuria ja säädyllisyyttä loukkaavia videokasetteja.
Valituksessaan syyttäjä syyttäjä vaati hovioikeudelta tuomiota lisäksi väärennyksestä ja kokonaisuudessaan vankeusrangaistuksen korottamista ja määräämistä ehdottomana. X vaati syytteiden hylkäämistä.
HO luki vastaajan syyksi veropetoksen, tekijänoikeusrikoksen ja väärennyksen. Väärennys tuli sopimuksen sisällön muuttamisesta tilitettävän prosenttiosuuden osalta. Sopimuskappaleet eivät vastanneet alkuperäistä sisältöä. HO korotti tuomiota ja tuomitsi yhteisenä vankeusrangaistuksena 1 vuoden 2 kuukauden ehdollista vankeutta ja lisäksi 50 päiväsakkoa. Yleinen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen ei vaatinut rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Muilta osin kihlakunnanoikeuden ja raastuvanoikeuden päätökset jäivät pysyviksi.
(SP)