-verkkolehtiAsiassa oli kyse tavaramerkin käyttöluvan sisällön vahvistamisesta. R ja hänen myötäpuolensa vaativat, että oheen liitetyssä kihlakunnanoikeuden päätöksessä selostettu kanne hyväksytään myös sen 2 kohdan osalta. Kestosuojaus Oy vaati lisäksi, että kanne hyväksytään sen osalta siten kuin se oli hyväksytty muiden kantajien osalta. Lisäksi R myötäpuolineen vaati korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa. Selvitystilassa oleva Finikor Keskus Oy ja Suomen Ruosteenestoliikkeiden Osuuskunta vaativat kanteen hylkäämistä.
Niin kuin kihlakunnanoikeuden päätöksessä todettiin, R oli luovuttanut Finikor Oy:lle finikor-tavaramerkin käyttöoikeuden sellaisin rajoituksin, että lupa käyttää tavaramerkkiä saatettiin antaa vain yhdelle samalla toimialueella liikettä harjoittavalle ruosteensuojelualan liikeyritykselle. Asiassa ei esitetty selvitystä siitä, että käyttöluvan antaminen olisi kielletty muiden kuin R:n ja hänen myötäpuoliensa toimialueella toimivalle liikkeenharjoittajalle tai liikeyritykselle. Näin ollen puheena oleva yksinkäyttöä merkitsevä rajoitus ei tullut kysymykseen Kestosuojaus Oy:n kohdalla.
Hovioikeus totesi, ettei kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputulosta muuteta. Selvitystilassa oleva Finikor Keskus Oy ja Suomen Ruosteenestoliikkeiden Osuuskunta velvoitettiin yhteisvastuullisesti suorittamaan R:lle myötäpuolineen korvaukseksi vastinekuluista hovioikeudessa 1000 markkaa.
ESPOON KIHLAKUNNANOIKEUDEN PÄÄTÖS 5.9.1983 § 295 S 82/190
Asiassa oli kysymys tavaramerkin käyttöluvan sisällön ja sen vakiintuneen käytön vahvistamisesta sekä kiellosta luovuttaa käyttölupaa sen sisällön vastaisesti. Kantaja ja myötäpuolet vaativat, että oikeus vahvistaa, että R:n 14.9.1970 finikor-kuviomerkin numero 59234 käyttöoikeuden luovutus Finikor Keskus Oy:lle tarkoitti tavaramerkkilain 34 §:ssä määrättyä käyttölupaa sellaisin rajoituksin, että se sai tapahtua vain yhdelle samalla toimialueella liikettä harjoittavalle ruosteensuojausalalla toimivalle liikeyritykselle sekä että mainittu asiakirja ei tarkoita itse tavaramerkkioikeuden luovuttamista. Lisäksi kantajat vaativat, että oikeus vahvistaa, että kantajilla kullakin oli vakiintuneen käytön perusteella omalla toimialueellaan yksinoikeus finikor-tavaramerkin käyttämiseen. Kantajat vaativat lisäksi, että Suomen Ruosteenestoliikkeiden Osuuskuntaa, jolle Finikor oli käyttöluvan edelleen 17.1.1982 luovuttanut, kiellettäisiin riittävän suuren sakon uhalla luovuttamasta finikor-tavaramerkin käyttölupaa millekään toimialueella toimivalle liikkeenharjoittajalle. Mikäli Suomen Ruosteenestoliikkeiden Osuuskunta olisi jo ehtinyt luovuttaa finikor-tavaramerkin jollekin kantajien toimialueella toimivalle liikkeenharjoittajalle, kantajille pidätettäisiin oikeus eri oikeudenkäynnillä vaatia osuuskunnalta vahingonkorvausta.
R oli pyytänyt PRH:lta Finikor-kuviomerkin rekisteröimistä useiden ruosteenestoerikoisliikkeiden yhteiseksi tunnukseksi erottamaan näiden liikkeiden suorittaman ruostesuojauksen muiden suorittamasta työstä. Ennen kuin päätös asiasta oli tullut, perustivat kantajat yhdessä toisten liikkeenharjoittajien kanssa Finikor Keskus Oy nimisen yhtiön. Myöhemmin R:lle oli ilmoitettu, ettei tavaramerkkiä voitu rekisteröidä käytettäväksi hakemuksessa ilmoitetulla tavalla. R oli 12.6.1970 päivätyllä muutoshakemuksella anonut Finikor-tavaramerkin rekisteröitäväksi omiin nimiinsä. 14.9.1970 päivätyllä asiakirjalla R oli sitoutunut luovuttamaan Finikor-merkin käyttöoikeuden Finikor Keskus Oy:lle korvauksetta ja ilman määräaikaisehtoja. Tarkoituksena oli ollut, että Finikor Keskus keskitetysti antoi näitä käyttölupia siten, että samalla toiminta-alueella oli vain yksi yrittäjä. Osakeyhtiön osakkeenomistajat tekivät 29.3.1980 yhteistoimintasopimuksen markkinoidakseen Finikor-ruosteenestokäsittelyjä sopimuksessa mainituin ehdoin ja velvoittein. Finikor Keskus Oy asetettiin 3.4.1982 selvitystilaan. Finikor Keskus Oy luovutti finikor-tavaramerkin käyttöluvan Suomen Ruosteenestoliikkeiden Osuuskunnalle. Kantajien mukaan käyttöluvan luovutus ei voinut käsittää muuta kuin sellaisen rajoitetun käyttöluvan luovutuksen, joka kuului Finikor Keskus Oy:lle.
Kantajat olivat ilmoittamastaan ajankohdasta lähtien käyttäneet Finikor-merkkiä liiketoiminnassaan. Merkkiä oli vuoden 1975 jälkeen jonkin verran ulkoasultaan uudistettu, mutta samanaikaisesti oli käytetty myös alkuperäistä vastaavan näköistä merkkiä. Jokaisella yhtiön osakasliikkeellä oli ollut Suur-Helsingin aluetta lukuun ottamatta oma toimialueensa, jonka yhtiön hallitus oli vahvistanut. Yhtiön hallitus oli myöntänyt uudelle liikkeelle oikeuden käyttää Finikor-merkkiä alueella jo toimineen Finikor Keskus Oy:n osakasliikkeen suostumuksella. Sitä vastoin kihlakunnanoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että R:n suostumus olisi vaadittu myös R:n oman alueen ulkopuolisen yrityksen ollessa kyseessä. Yhtiö toimi osakkailleen myös tukkuliikkeenä. Oikeus totesi, että vaikka myytyjä tuotteita oli alettu merkitä Finikor-merkillä, alkuperäinen tavaramerkki ei koskenut muuta kuin itse ruosteenestomenettelyä.
Oikeus katsoi, että kun R oli hakenut sanotun tavaramerkin rekisteröintiä itselleen ja se oli hänelle kertomallaan tavalla rekisteröity ja esitetyllä tavalla myös uudistettu, kysymyksessä oli kantajien esittämä ruosteenestokäsittelyn tavaramerkki. Huomioiden R:n allekirjoittamassa asiakirjassa olevan sanan ”käyttöoikeuden” ja kun ei ole edes väitetty, että yhtiö olisi muulla asiakirjalla saanut tavaramerkkioikeutta tai että yhtiö olisi kantajien hakemuksesta antanut kantajille, Kestosuojaus Oy:tä lukuun ottamatta tavaramerkin käyttöoikeuden, oikeus katsoi, että R oli luovuttanut ainoastaan tavaramerkkilain 34 §:ssä tarkoitetun tavaramerkin käyttöoikeuden. Oikeus katsoi kuitenkin, ettei Kestosuojaus Oy ollut voinut saada käyttöoikeutta R:lta sen jälkeen, kun R oli luovuttanut tarkoitetun käyttöoikeuden Finikor Keskus Oy:lle, eikä se voinut saada käyttöoikeutta myöskään vakiintuneella käytöllä sen jälkeen, kun tavaramerkki oli jo rekisteröity. Oli näytetty, että ennen uuden käyttöluvan myöntämistä oli alueella jo toimineelta Finikor-tavaramerkin käyttöluvan saaneelta kysytty lupa, ja kun käyttöoikeuden luovuttamista koskevan asiakirjan lisäksi ei ollut näytetty R:n ja yhtiön välillä muutoin sovitun, oikeus katsoi, että käyttöoikeuden luovutus oli tapahtunut kanteen 1 kohdassa esitetyin rajoituksin. Oikeus katsoi, ettei vastaajien esittämällä Finikor sanan laajemmalla käyttöönotolla ollut merkitystä koska kantajat olivat käyttäneen jatkuvasti myös alkuperäistä tavaramerkkiä.
Kanteen kohta 2: Tavaramerkin rekisteröinnin jälkeen siihen ei enää voinut saada vakiinnuttamisella oikeutta. Jutussa oli näytetty Finikor-tavaramerkin olleen alan piirissä tunnettu ennen tavaramerkin rekisteröintiä ja että kantajilla oli ollut Finikor Keskus Oy:n osakasliikkeinä vakiintuneet toimialueet. Sitä vastoin jutussa ei näytetty, että kantajat olisivat vakiinnuttaneet tavaramerkin näillä toimialueillaan niin, että heillä olisi vakiinnuttamisen perusteella ollut yksinoikeus tavaramerkin käyttämiseen.
Koska tavaramerkin käyttöoikeuden luovutus oli todetun mukaisesti rajoitettu, oikeus kielsi osuuskuntaa luovuttamasta tavaramerkin käyttölupaa R:n ja tämän myötäpuolien toimialueella toimivalle liikkeenharjoittajalle. Koska vaaditun uhkasakon määrääminen ei kuulunut oikeuden toimivaltaan, oikeus jätti sakon määräämistä koskevan vaatimuksen tutkimatta. Oikeus totesi, että vahingonkorvausta voitiin vaatia eri oikeudenkäynnissä huomioon ottaen tavaramerkkilaissa asetettu määräaika. Vastaajat velvoitettiin lisäksi yhteisvastuullisesti suorittamaan R:lle ja hänen myötäpuolilleen yhteisesti 28000 markkaa oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi.
(HM)