-verkkolehtiAsiassa oli kyse tekijänpalkkion laskemisperusteen vahvistamisesta.
R toisti raastuvanoikeuden päätöksessä selostetun kanteensa. Werner Söderström Osakeyhtiö – WSOY vastasi valitukseen ja vaati korvausta vastinekuluistaan.
Siltä osin kuin raastuvanoikeus oli päätöksessään todennut, että käsityksen esittäminen siitä, mitä tekijänpalkkion määräytymisestä olisi kanteessa kerrotuissa muuttuneissa olosuhteissa sovittava, ei kuulunut raastuvanoikeudelle. Siksi raastuvanoikeuden lausuma asiaan kuulumattomana poistettiin, koska kanteessa ei ollut pyydetty tällaisen seikan vahvistamista.
Hovioikeus ratkaisi asian muutoin raastuvanoikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla eikä muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä. Hovioikeus velvoitti R:n korvaamaan Werner Söderström Osakeyhtiö – WSOY:n vastauskulut hovioikeudessa 1000 markalla.
HELSINGIN RAASTUVANOIKEUDEN PÄÄTÖS 4.6.1984 § 256 S 83/3346
Raastuvanoikeus hylkäsi asianajaja H:n vaatimuksen saada esiintyä jutussa sivuväliintulijana. Hänelle oikeutensa siirtäneillä kirjallisten teosten tekijöillä ei ollut katsottava olevan kantaja R:n ja vastaajan Werner Söderström Osakeyhtiön välisen kustannussopimuksen tulkintaa ja mahdollista kohtuullistamista koskevan jutun ratkaisun suhteen sellaista oikeudellista tai edes tosiasiallista intressiä, jota väliintulo edellytti. Tähän ei riittänyt perusteeksi se, että he olivat tehneet vastaajan tai muiden kustantajien kanssa vastaavanlaisia kustannussopimuksia.
Raastuvanoikeus totesi, että R oli kanteessaan kertonut, että hän ja Werner Söderström Osakeyhtiö olivat 31.8.1978 tehneet kustannussopimuksen kantajan teoksesta ”Peruselektroniikka Digitaalitekniikka”. Sopimusta tehdessään he olivat sopineet siitä, että kantajalle suoritetaan tekijänpalkkiona teoksen jokaisesta myydystä kappaleesta 15 prosenttia nidotun kappaleen liikevaihtoverottomasta ohjevähittäismyyntihinnasta. Kirjakauppiaat olivat sittemmin kuitenkin vastaajan hiljaisin suostumuksin ryhtyneet perimään kirjoista ohjevähittäishinnan lisäksi palvelumaksuksi kutsuttua hintalisää, ensin 1.8.1979 alkaen 2,50 markan ja myöhemmin 3,50 markan määräisenä ilman, että kustantaja olisi maksanut tekijälle tekijänpalkkiota tuon hinnan lisän osalta. Kantaja katsoi, että sopimuksessa tekijänpalkkion määräytymisen perusteena oli tarkoitettu sitä hintaa, jolla kirjakauppias yleisesti myi kirjan vähennettynä voimassa olevalla liikevaihtoverolla. Kantaja vaati raastuvanoikeutta vahvistamaan, että kantajalle puheena olevasta teoksesta tuleva 15 prosentin suuruinen tekijänpalkkio oli 1.8.1979 alkaen laskettava teoksen ohjevähittäishinnan ja palvelumaksun summasta taikka toissijaisesti kohtuullistamaan sopimusta vastaavalla tavalla. Lisäksi kantaja vaati oikeudenkäyntikulujensa korvauksen määräämistä.
Vastaaja vastusti kannetta ja vaati sen hylkäämistä ja oikeudenkäyntikulujensa korvauksen määräämistä. Vastaaja katsoi, että kysymyksessä olevaa sopimusehtoa oli tulkittava sen selvän ja yksiselitteisen sanamuodon mukaisesti. Vastaaja enempää kuin Suomen Kustannusyhdistys ry:kään eivät olleet edes ”hiljaisesti” hyväksyneet kirjakauppiaiden menettelyä, josta kustantajalle ei koitunut minkäänlaista hyötyä, ja joka ei tehnyt tekijänpalkkion määräytymistä sopimusehdon mukaisesti teosten kirjoittajien kannalta kohtuuttomaksi.
Raastuvanoikeus katsoi, että asianosaiset olivat sopineet tekijänpalkkion määrästä kanteessa kerrotuin tavoin, ja että tuota palkkiota palvelumaksun osalta ei ollut kantajalle suoritettu. Toisaalta raastuvanoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että vastaaja olisi myötävaikuttanut tai edes suostunut palvelumaksun perimiseen. Raastuvanoikeus katsoi, ettei kantaja ollut esittänyt perustetta tekijänpalkkion vahvistamiselle suoritettavaksi sopimuksen yksiselitteisen sanamuodon vastaisesti ohjevähittäishinnan lisäksi myös puheena olevasta palvelumaksusta enempää kuin kysymyksessä olevan sopimusehdon muunlaiselle muuttamiselle.
Käsityksen esittäminen siitä, miten tekijänpalkkion määräytymisestä olisi kanteessa kerrotuissa muuttuneissa olosuhteissa sovittava, ei kuulunut raastuvanoikeudelle. Raastuvanoikeus hylkäsi kanteen ja velvoitti R:n 6000 markalla korvaamaan Werner Söderström Osakeyhtiön oikeudenkäyntikulut jutussa.
(HM)