HO 13.9.1989 nro 1378

Instanssin nimiHO
Instanssin kaupunkiKouvola
DiaarinumeroR89/1143
Ratkaisun päivämäärä13.9.1989
Tuomion numero1378
Laki, lainkohtaTekijäL 1 §, 52 §, 56 a § 1; OK 12 luku 17 § 1
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)Virallinen syyttäjä;S
Osapuolet, vastaaja(t)E

Skannattu. Viety tietokantaan 22.9.2004/phh

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA
Valitukset:
Virallinen syyttäjä on, samoin kuin kihlakunnanoikeudessa, katsonut selvitetyksi, että E ja S olivat yksissä tuumin ansiotarkoituksessa heinäkuussa 1986 Orimattilassa sopineet kihlakunnanoikeuden päätöksessä kerrotun reliefin jäljennösten valmistamisesta. E oli toimittanut hallussaan olleen kappaleen reliefiä S:lle, joka oli valmistanut siitä jäljennöksiä kihlakunnanoikeuden päätöksessä kerrotuin tavoin. Näillä perusteilla virallinen syyttäjä on toistanut kihlakunnanoikeudessa esittämänsä vaatimuksen, että E tuomitaan S:n ohella rangaistukseen tekijänoikeusrikkomuksesta.

S on vaatinut, että häntä vastaan ajettu syyte hylätään. Joka tapauksessa S on vaatinut, että hänelle tuomittuja sakkorangaistuksia ja hänen Kaisa Kallion Kansalaislahjasäätiölle maksettavaksi tuomittua hyvitystä alennetaan.

Vastaus: E on vastannut syyttäjän valitukseen.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU
Hovioikeus on ratkaissut jutun tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

TUOMIOLAUSELMA
Kihlakunnanoikeuden päätöstä ei muuteta.

ORIMATTILAN KIHLAKUNNANOIKEUDEN PÄÄTÖS 13.9.1989 § 632 R 88/225/5

ASIANOSAISET
Syyttäjä: Orimattilan piirin vs. nimismies.
Asianomistaja: Kaisa Kallion Kansalaislahjasäätiö.
Syytetyt:
1) S ja
2) E

ASIA
tekijänoikeusrikkomus.

Kihlakunnanoikeus katsoo tulleen selvitetyksi, että S on

1) heinäkuussa 1986 Orimattilassa ansiotarkoituksessa valmistanut kuvanveistäjä Kalervo Kallion aikoinaan valmistamasta Kristusta ja liljankukkaa esittävästä reliefistä kolme jäljennöstä. Hallussaan olleesta mallista S on valanut pronssiin jäljennökset, joihin kaikkiin on tullut myös Kalervo Kallion signeeraus. Reliefin tekijänoikeudet vuonna 1969 kuollut Kalervo Kallio on 1953 luovuttanut Kaisa Kallion Kansalaislahjasäätiölle. Kerrotulla tavalla ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa valmistamistaan Kristus ja liljankukka -reliefin jäljennöksestä S on saattanut yhden yleisön saataville myymällä sen yhdessä erään toisen reliefin kanssa 1.400 markan hinnasta tamperelaiseen antiikkikauppaan.

2) Jäänyt pois ilman laillista estettä Orimattilan kihlakunnanoikeuden istunnosta 7.7.1988 vastaajaksi haastettuna.

Kihlakunnanoikeus katsoo jääneen näyttämättä, että E olisi ollut millään tavalla osallisena kohdassa 1 mainitun rikoksen täyttämisessä.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt E:hen kohdistetun syytteen ja korvausvaatimukset ja ratkaissut jutun muutoin korvausvaatimukset enemmälti hyläten tuomiolauselmasta ilmenevalla tavalla.

TUOMIOLAUSELMA
Syytetty: S
Rikos:
1) Tekijänoikeusrikkomus
Tekoaika: Heinäkuu 1986
2) Poissaolo oikeudesta vastaajana
Tekoaika: 07.07.1988
Rangaistusseuraamukset:
1) 30 päiväsakkoa
2) 15 päiväsakkoa
Sakkorangaistukset yhteenlaskettuina 45 päiväsakkoa, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennetään kahta (2) päivää vastaavat 4 päiväsakkoa. Vapaudenmenetysaika 29. – 30.11.1988.

Maksettavaksi jää 41 päiväsakkoa a 20 mk = kahdeksansataa kaksikymmentä (820) mk.

Lainkohdat:
1) Tekijänoikeuslaki 1 §, 52 §, 56 a § 1
2) Oikeudenkäymiskaari 12 luku 17 § 1
Korvausvelvollisuus:
S:n on suoritettava Kaisa Kallion Kansalaislahjasäätiölle kohtuullisena hyvityksenä tuhatviisisataa (1.500) markkaa sekä korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista viisituhatta (5.000) markkaa kuudentoista (16) prosentin korkoineen 13.09.1989 lukien.
Luvatta valmistettu reliefi on luovutettava Kaisa Kallion Kansalaislahjasäätiölle.

TUOMIOLAUSELMA
Syytetty: E
Hylätyt syytteet: Tekijänoikeusrikkomus heinäkuu 1986

Alempi oikeusaste

Orimattilan kihlakunnanoikeus 13.9.1989 § 632 (liitteenä)

Ratkaisun lainvoimaisuusEi tiedossa
Asiasanatkopiointi, tekijänoikeusrikkomus
Huomautukset

Teksti on skannattu, joten siihen on voinut jäädä virheitä

Share: