Tiivistelmä 7.5.2010 / smh
K, H, V ja T olivat syytettyinä tavaramerkkiloukkauksesta. Raastuvanoikeus oli katsonut, että K,H ja V olivat tahallaan loukanneet La Chemise Lacoste S.A.:n yksinoikeutta rekisteröityyn tavaramerkkiin ja rekisteröityyn krokotiiliaiheiseen kuviomerkkiin. Vastaajat olivat hankkineet liikkeeseen ja tarjonneet myytäväksi asusteita, joihin merkit oli kiinnitetty luvattomasti. K ja H olivat harjoittaessaan liiketoimintaa myyneet ko. asusteita, joissa oli lisäksi alkuperämaata koskeva harhaanjohtava merkintä ”made in France”. V oli liikkeenhoitajana myynyt kaksi ja lahjoittanut kahdeksan merkeillä varustettua paitaa. Näyttämättä oli jäänyt, että T olisi tarjonnut asusteita myytäväksi, vaikka oli ollut liikehuoneiston omistavan yhtiön vastuunalainen yhtiömies.
Näillä perusteilla raastuvanoikeus tuomitsi H:n ja K:n molemmat päiväsakkoihin tavaramerkkioikeuden loukkauksesta ja alkuperämerkintärikkomuksesta. V tuomittiin tavaramerkkioikeuden loukkauksesta päiväsakkoihin. T:n osalta raastuvanoikeus hylkäsi syytteet.
La Chemise Lacoste S.A. valitti hovioikeuteen ja esitti, että T oli vastuunalaisena yhtiömiehenä tuonut luvattomasta maahan ja tarjonnut myytäväksi noin 2000 kappaletta paitoja ja oloasuja, joihin oli luvattomasti kiinnitetty Lacoste-sanamerkki ja krokotiiliaiheinen kuviomerkki. Yhtiö vaati, että T tuomitaan rangaistukseen tavaramerkkioikeuden loukkauksesta, ja hänet velvoitetaan suorittamaan vahingonkorvausta.
HO katsoi, ettei ollut syytä muuttaa raastuvanoikeuden ratkaisua.