Asiassa oli kyse tekijänoikeuden luvattomasta käyttämisestä vaaditusta korvauksesta.
A oli 1983 toteuttanut X:n toimeksiannosta Mäntyharjun Hotelli-ravintola Savon Portille mustavalkoisen liikemerkki-nimiyhdistelmän. ”Savon” ja ”Portti” sanojen väliin oli sijoitettu tyylitelty kukko. Yhdistelmän alla oli viiva kuvaamassa kukon ortta. 1985 liike joutui konkurssiin ja konkurssipesä oli myynyt hotelli-ravintolan B:lle liikemerkkeineen. B oli lopettanut 1987 ravintolatoiminnan Savon Portti -nimellä ja perustanut toiseen kiinteistöön Kalakukko -nimisen ravintolan. B oli käyttänyt A:n suunnittelemaa liikemerkkiä uuden ravintolan ulkomainonnassa ja sanomalehti-ilmoituksissa ilman lupaa. Merkin väritystä oli muutettu ja kukkotunnus oli liitetty uuden ravintolan nimeen. A vaati tekijänoikeuslain nojalla hyvitystä.
Mäntyharjun kihlakunnanoikeus (30.8.1988 § 113) hylkäsi kanteen katsoen, että vastaajan yhtiö oli tullut omistamaan ravintolaliikkeen liikemerkkeineen. B:n liiketoiminnan jatkaminen uudella ravintolan nimellä ei loukannut kantajan oikeutta.
H valitti Itä-Suomen hovioikeuteen toistaen kanteensa. HO katsoi, ettei A:n suunnittelemaa teosta ei oltu muutettu taiteellista arvoa tai omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla. Kihlakunnanoikeuden päätös pysytettiin. Yksi HO:n jäsen oli eri mieltä.
(SP)