Tiivistelmä 11.5.2010 / smh
Levi Strauss & Co oli Levi’s tavaramerkkien haltija Suomessa. Se oli esittänyt takavarikkovaatimuksen tavaramerkkioikeuden loukkausasiassa ja vaatinut, että raastuvanoikeus määräisi kaikki Wihuri Oy:n (jälj. W Oy) hallussa olevat Levi Strauss & Co:n merkillä varustetut väärennetyt housut välittömästi takavarikoitaviksi. W Oy oli tuonut maahan hakijan merkeillä tai niihin sekoitettavissa olevilla merkeillä varustettuja housuja. Loukkausasiaa koskeva kanne oli vireillä. Takavarikolla hakija halusi estää loukkaavan toiminnan jatkumisen ja taloudellisen vahingon kasvamisen. Oli syytä olettaa, että W Oy oli viemässä tuotteita pois maasta. Hakija oli ilmoittanut asettavansa hyväksyttävän vakuuden.
Raastuvanoikeus oli katsonut, että oli syytä olettaa W Oy:n tuoneen maahan väärennetyiksi epäiltyjä housuja, ja oli määrännyt sen hallussa olevat housut välittömästi takavarikoitaviksi. Vakuutena Levi Strauss & Co:n oli asetettava 200.000 markan pankkitakaus.
W Oy valitti hovioikeuteen, joka pysytti raastuvanoikeuden päätöksen perusteluineen.