Tiivistelmä 21.6.2010 / IAL
Tamglass Oy:lle oli myönnetty (1977) patentti nro 52704 koskien lasilevyn karkaisulaitteistoa. Keksinnön kohteena oli lasilevyjen karkaisulaitteisto, joka koostui syöttöpöydästä, uunista ja jäähdytystasosta. Keksinnön tarkoituksena oli korjata esimerkiksi aikaisemmasta suomalaisesta kuulutusjulkaisusta nro 46060 tunnetun karkaisulaitteen ominaisuuksia, jotka johtivat uunin huomattavaan pituuteen ja edellyttivät perusteellista lasilevyjen tuentaa. Patentin nro 52704 mukaisessa keksinnössä oli luovuttu tavanomaisesta pitkästä tunnelimaisesta uunista ja käytetty lyhyempää uunirakennetta, jossa lasilevyjen käsittelyaika pystyttiin järjestämään tehokkaasti ja ilman, että levyjen pehmenemisen johdosta levyssä tapahtuisi ongelmallisena pidettyä ”roikkumista”.
Tamglass oli 30.12.1983 sulautunut Oy Kyro Ab -nimiseen yhtiöön, mutta patentinhaltijaksi reksiteriin oli edelleen merkittynä Tamglass. Tamglass oli esiintynyt tapauksessa sivuväliintulijana tukien Kyron lausumia.
Jaakko-Tuote oli kanteessaan vaatinut Tamglassin patentin nro 52704 julistamista kokonaan mitättömäksi sillä perusteella, että keksintö ei ollut uusi eikä ainakaan olennaisesti eronnut tunnetun tekniikan tasosta. Jaakko-Tuote vetosi patenttijulkaisuihin, joista kävi ilmi mm. lasilevyn saattaminen edestakaiseen liikkeeseen uunissa ja lasilevyjen ulossyöttöliikkeen suuri nopeus verrattuna levyjen liikkeeseen uunissa.
Kyro oli myöntänyt, että riitapatentin patenttivaatimuksen 1 mukainen keksintö oli tunnettu Jaakko-Tuotteen mainitsemasta saksalaisesta patenttijulkaisusta 704219. Se kuitenkin väitti, että koska tätä julkaisua ei ollut tuotu esille riitapatenttiin johtanutta hakemusta tutkittaessa, patentin hakija ei ollut voinut rajoittaa patenttivaatimuksia koskemaan tuolloin uutta ja keksinnöllistä osaa keksinnöstä. Kyron mukaan uusi keksintö oli vaatimuksessa 2 esitetty oskilloiva kuumennusuuni, jossa lasilevyä liikutettiin edestakaisin pyöritettävien telojen päällä. Kyro oli esittänyt, että patentti pysytettäisiin voimassa vaatimusten 1 ja 2 yhdistelmänä sekä eräillä lisämääreillä rajoitettuna.
Raastuvanoikeus oli patenttijulkaisua 704219 ja riitapatenttia verratessaan todennut, että niissä oli saman ongelman ratkaisemiseksi esitetty täsmälleen sama ratkaisu ja saavutettu samat edut. Näin ollen riitapatentin itsenäisessä patenttivaatimuksessa 1 määritelty ratkaisu oli ennestään tunnettu eikä se täyttänyt patenttilain mukaista patentoimisen edellytystä.
Oikeus oli myös sitä mieltä, että alan ammattimiehelle oli itsestään selvää, että nopea jäähdytys oli lasin karkaisussa tärkeää siitä riippumatta, oliko kyseessä jatkuvatoiminen vai riitapatentin vaatimuksen 2 mukainen oskilloiva uuni. Riitapatentin ratkaisu ei siis olennaisesti eronnut siitä, mikä oli tullut tunnetuksi ennen patentin hakemispäivää. Raastuvanoikeuden mielestä oli epäselvää, olisiko hakemus hyväksytty jos vaatimukset olisivat Kyron esityksen mukaisesti olleet yhdistelmä lisämääreillä rajoitettuna. Oikeuden mukaan lisämäärittelyt olivat sellaisia, että jos ne olisi tehty patenttihakemuksen käsittelyn aikana, ne olisivat aiheuttaneet lisätutkimuksia patenttivaatimusten ja uutuuden osalta.
Tästä johtuen raastuvanoikeus oli julistanut riitapatentin mitättömäksi. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden ratkaisun.