Tiivistelmä 28.8.2007 / Olli
Syyttäjä oli raastuvanoikeudessa vaatinut P:lle rangaistusta tavaramerkkioikeuden loukkauksesta. Asianomistajana ollut Levi Strauss & Co oli vaatinut vastaajien velvoittamista korvaamaan loukkauksesta aiheutuneet vahingot.
P oli toimiessaan Notex-Yhtiöt Oy:n ostajan ostanut yhtiölle myyntitarkoitukseen vaatteita, jotka oli luvattomasti varustettu Leviksen tavaramerkillä, ja joista osa oli myyty edelleen.
Raastuvanoikeus oli tuominnut P:n tavaramerkkioikeuden loukkauksesta sekä velvoittanut hänet yhteisvastuullisesti Notex-Yhtiöt Oy:n kanssa korvaamaan Levikselle aiheutuneet vahingot. Vastaajia oli myös kielletty markkinoimasta ja myymästä tuotteita, joihin on luvatta kiinnitetty Leviksen rekisteröityjä tavaramerkkejä. Takavarikoiduista vaatteista raastuvanoikeus oli määrännyt poistettavaksi Leviksen tavaramerkit ja niiden kanssa sekoitettavissa olevat merkit. Mikäli poistaminen ei onnistuisi, tulisi vaatteet hävittää.
Vastaajat valittivat raastuvanoikeuden päätöksestä hovioikeuteen. Hovioikeus ei kuitenkaan muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä.