Tiivistelmä 28.8.2007 / Olli
Syyttäjä oli raastuvanoikeudessa vaatinut vastaajille rangaistusta tavaramerkkioikeuden loukkaamisesta. Asianomistajan ollut Levi Strauss & Co oli lisäksi vaatinut vahingonkorvausta.
Vastaajat olivat ostaneet myyntitarkoituksessa vaatteita, jotka oli luvattomasti varustettu Leviksen rekisteröidyillä tavaramerkeillä ja myyneet niitä edelleen. Vastaajien mukaan he eivät tuolloin olleet olleet tietoisia siitä, että kyse oli piraattitavaroista.
Käräjäoikeuden mukaan vastaajien oli täytynyt tavaroiden osto- ja myyntihinnan perusteella tietää niiden olevan piraattituotteita. Käräjäoikeus oli tuominnut vastaajat tavaramerkkioikeuden loukkauksesta ja velvoittanut heidät korvaamaan Levikselle aiheutuneet vahingot.
Vastaajat valittivat hovioikeuteen ja vaativat syytteen hylkäämistä sekä korvausvelvollisuudesta vapauttamista. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.