HO 19.12.1995 nro 7090

Instanssin nimiHO
Instanssin kaupunkiHelsinki
DiaarinumeroR94/1963
Ratkaisun päivämäärä19.12.1995
Tuomion numero7090
Laki, lainkohtaTekijänoikeuslaki 57 § 1 mom., 57 § 2 mom., Tavaramerkkilaki 38 § 2 mom.
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)K.H.
Osapuolet, vastaaja(t)WWF-World Wide Fund For Nature ja K.K.

Asiassa oli kyse tavaramerkkioikeuden loukkauksesta.

H vaati, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään. K vastasit valitukseen ja vaati korvaukseksi vastauskuluistaan 500 markkaa korkoineen. H kertoi, että hän oli ostanut käräjäoikeuden tuomiossa kerrotut neljä T-paitaa eräästä konkurssipesästä suuremman erän yhteydessä. H:n ei ollut näytetty tienneen paitojen alkuperästä, eivätkä olosuhteet olleet myöskään sellaiset, että hänen olisi täytynyt ymmärtää varoa yksinoikeuden loukkaamista.

H oli tarjoamalla paitoja myytäväksi elinkeinotoiminnassa loukannut WWF-World Wide Fund For Naturen yksinoikeutta rekisteröityyn tavaramerkkiin ja samalla tavaramerkin käsittämän piirroskuvan luojan K:n yksinomaista oikeutta määrätä teoksesta. Näyttämättä oli kuitenkin jäänyt, että H olisi menettelyllään tahallisesti loukannut tavaramerkin haltijalle tavaramerkkilain mukaan kuuluvaa oikeutta tai tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta rikkonut tekijänoikeuslaissa tekijänoikeuden suojaksi annettua säännöstä. Sen vuoksi syyte oli hylättävä.

Koska H ei ollut ennen paitojen myytäväksi tarjoamista tehnyt voitavaansa selvittääkseen, loukkaako myynti tavaramerkki- tai tekijänoikeutta, hän oli kuitenkin menetellyt huolimattomasti ja oli siten tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentin tarkoittaman hyvityksen lisäksi tekijänoikeuslain 57 §:n 2 momentin ja tavaramerkkilain 38 §:n 2 momentin nojalla tuottamuksensa perusteella velvollinen suorittamaan käräjäoikeuden tuomitsemat korvaukset.

Hovioikeus päätyi hylkäämään syytteet ja vapautti H:n tuomitusta rangaistuksesta. Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muutettu.

H velvoitettiin suorittamaan K:lle korvaukseksi vastauskuluista 500 markkaa. Korvaukselle oli maksettava viivästyskorkoa siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antopäivästä. Vuotuisen viivästyskoron määrä on kulloinkin voimassa oleva Suomen Pankin vahvistama viitekorko lisättynä seitsemällä prosenttiyksiköllä.

(HM)

Alempi oikeusaste

Helsingin käräjäoikeus 7 os. 25.8.1994 § 132 (R 94/2859).

Ratkaisun lainvoimaisuusEi tiedossa
Asiasanatelinkeinotoiminta, tavaramerkkiloukkaus, tekijänoikeusloukkaus, vilpitön mieli

Share: