HO 27.8.1996 nro 4305

Instanssin nimiHO
Instanssin kaupunkiHelsinki
DiaarinumeroS95/1199
Ratkaisun päivämäärä27.8.1996
Tuomion numero4305
Laki, lainkohtaTmerkkiL 1 §, 2 §, 4 §, 6 §, 38 §
Tavaramerkin nimiKodin Putkimies
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)S.C. Johnson and Son Inc.
Osapuolet, vastaaja(t)VRP Haka and Kangasniemi Ky; R. Kangasniemi; K. Haka; Ltd. K-Fix Oy

Tiivistelmä 7.8.2007 / Olli

Kemikaalialalla toimiva Johnson & Son Inc. oli käräjäoikeudessa vaatinut sen vahvistamista, että samalla alalla toimivat vastaajat olivat loukanneet sen tavaramerkkihakemuksen (4764/93) kohteena olevaa tavaramerkkiä ”Kodin Putkimies”. Yhtiö oli lisäksi vaatinut kieltoa tavaramerkin loukkauksen jatkamiselle sekä vahingonkorvausta. Vaatimuksiin oli edelleen kuulunut harhaanjohtavien tunnusmerkkien poistaminen tai muuttaminen.

Kantaja oli kertonut tavaramerkkiä Kodin Putkimies käytetyn Suomessa jo 1950-luvulta lähtien. Kanteen nostamisen aikaan (1994) tämän viemäreiden avaamiseen käytettävän kemikaalin markkinaosuus oli 80-90 %. Tuotteen markkinointiin oli vuosittain käytetty huomattava summa rahaa. Tavaramerkki oli erittäin vakiintunut ja sille oli lisäksi haettu (1993) rekisteröintiä.

Kantajan mukaan vastaajat olivat tuoneet markkinoille Joka Kodin Putkipoika -nimisen tuotteen, jonka pakkauksen muotoilu, väritys ja etiketti olivat huomattavasti samanlaisia kuin kantajan tuotteessa. Markkinatuomioistuin olikin jo kieltänyt (1995) vastaajia käyttämästä tätä tuotepakkausta markkinoinnissaan. Tuotteiden nimissä oli myös samat iskuosat Kodin ja Putki, joten vastaajien tuote loukkasi kantajan tavaramerkkiä myös nimeltään. Tuotteiden välillä oli siten suuri sekaantumisvaara ja kuluttajat saattoivat erehtyä tuotteen alkuperästä.

Vastaajat olivat lukuun ottamatta Ltd K-Fix Oy:tä myöntäneet tavaramerkin loukkaamisen ja loukkauksen jatkamiskieltovaatimuksen, mutta kiistäneet vahingonkorvausvaatimuksen määrältään. KäO oli hyväksynyt kanteen ja velvoittanut vastaajat korvaamaan kaiken kantajan kärsimän vahingon.

VRP Haka & Kangasniemi Ky, R. Kangasniemi ja K. Haka valittivat hovioikeuteen ja vaativat vahingonkorvauksen määrän alentamista. Aiheutuneiden vahinkojen tarkemman selvityksen puutteessa HO alensi korvauksen määrää. Muilta osin KäO:n tuomiota ei muutettu.

Alempi oikeusaste

Helsingin käräjäoikeus 10 os. 31.5.1995 n:o 23271 (94/15977)

Ratkaisun lainvoimaisuusEi tiedossa
Asiasanatsekoitettavuus, tavaramerkkiloukkaus, vahingonkorvaus

Share: