Environics oli vaatinut käräjäoikeutta poistamaan patenttirekisteriin tehdyn siirtomerkinnän, jonka mukaan vastaaja oli merkitty patentin nro 75055 (riitapatentti) haltijaksi.
Yhtiön mukaan se oli saanut Puumalaisen tutkimuslaitos Oy:ltä 22.9.1987 tehdyn luovutussopimuksen nojalla oikeuden patenttihakemukseen nro 862349, jonka perusteella riitapatentti oli myönnetty. Se ei ollut kuitenkaan rekisteröinyt oikeuttaan. Environics väitti, että vastaajayhtiön hakiessa patentin siirron rekisteröimistä sen ainoa osakas P oli ollut tietoinen patentin kuulumisesta Environicsille. Kantaja esitti myös, että vastaajan siirtomerkinnän perusteena olevan 12.5.1988 päivätyn siirtokirjan mukaan sen oli kirjoittanut Puumalaisen Tutkimuslaitos Oy:n puolesta PP, joka oli tosin toisessa oikeudenkäynnissä kiistänyt näin tehneensä.
Kantaja myös väitti, että vastaaja ei Kanadan lain mukaan ollut voinut olla siirronsaajana 12.5.1988, koska yhtiö oli saavuttanut oikeustoimikelpoisuuden vasta 15.12.1988. Koska Puumalaisen Tutkimuslaitos oli asetettu konkurssiin 22.8.1988 eikä PP enää sen jälkeen ole voinut tehdä oikeustoimia konkurssipesän puolesta, siirtoa ei ollut voinut tapahtua.
Environics oli väittänyt olevansa aikaisempi siirronsaaja. Se oli vedonnut patenttilain 44§:n 5 momenttiin ja väittänyt, ettei vastaaja ollut ollut oikeuteensa nähden vilpittömässä mielessä pyytäessään viranomaisia tekemään siirtomerkinnän.
Vastaaja oli vaatinut kanteen tutkimatta jättämistä tai hylkäämistä. Se väitti olleensa vilpittömässä mielessä ja totesi, että kantajan siirtohakemus (1994) oli tehty sen jälkeen, kun vastaaja oli tehnyt siirtohakemuksen (1994). Beloff Consultingin mukaan kantaja ei voinut vedota patenttilain 44§:n 5 momentin säännökseen, koska se ei ollut pyytänyt patentin rekisteröimistä ennen vastaajaa. Vastaaja vetosi myös patenttilain 52§:n 4 momenttiin ja siihen, ettei kantaja ollut edes vaatinut oikeutta patenttiin itselleen. Koska se oli saanut patentista tiedon heti kun se oli myönnetty eikä ollut pannut kannetta vireille säädetyssä määräajassa (viimeistään 17.2.1996), se oli menettänyt puhevallan asiassa.
Environics oli puolestaan väittänyt, että vastaajan mainitsema määräaika ei koskenut asiassa kyseessä olevaa patentin kaksoisluovutusta. Kantajan mukaan vastaaja ei voinut vedota patentin myöntämisestä laskettavaan määräaikaan, koska patenttilaki ei tuntenut sellaista.
Käräjäoikeus oli hylännyt Environicsin vaatimuksen. Koska kantaja oli perustellut oikeuttaan keksintöön siirronsaajan asemalla jo hakemusvaiheessa ja oikeuden perusteena oleva sopimus oli solmittu jo aikaisemmin (1987), sen olisi oikeuden mielestä pitänyt panna vaatimus vireille patenttilain 52§:n 4 momentin mukaan jo vuoden kuluessa patentin myöntämisestä. Oikeus totesi, että koska patenttioikeuden järjestelmä tähtää patenttiasiakirjojen julkiseen luotettavuuteen, kantajan mahdollisuuteen rekisteröidä riitapatentti itselleen tähtäävässä asiassa ei voida syrjäyttää patenttilain 52§:n 4 momentin mukaista määräaikaa.
Koska vaatimuksen tutkiminen ei ollut mahdollista muulla kuin patenttilain perusteella, kantajan oikeus oli menetetty ajan kulumisen vuoksi. Koska kantajan muut vaatimukset perustuivat tähän oikeuteen, sitä ei voitu ratkaista erikseen. Oikeus hylkäsi kanteen välituomiolla.
Environics valitti tuomiosta hovioikeuteen, jonka mielestä kanteessa ei ollut kyse paremmasta oikeudesta keksintöön vaan siitä, että patentti oli rekisteriin merkityn patentinhaltijan toimesta siirretty kahdella siirtokirjalla kahdelle taholle. Kyse oli ns. patenttilain 44§:n 5 momentin mukaisesta kaksoisluovutuksesta, johon ei liittynyt erityistä vanhenemisaikaa, eikä kanteeseen voitu soveltaa analogisesti patenttilain 52§:n 4 momentin mukaisia erityissäännöksiä.
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja palautti sen käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.