HO 1.9.2004 nro 3109

Instanssin nimiHO
Instanssin kaupunkiHelsinki
DiaarinumeroS02/3609
Ratkaisun päivämäärä1.9.2004
Tuomion numero3109
Laki, lainkohtaTekijänoikeusL 3 § 2, 28 §, 42 §, 45 §
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)H.A.
Osapuolet, vastaaja(t)Siboney Oy

(Tiivistelmä 15.09.04/miia)

A vaati hovioikeutta kumoamaan käräjäoikeuden tuomion ja vahvistamaan esittäjän oikeuksien palautuneen ja kuuluvan hänelle itselleen. Lisäksi A vaati HO:ta kieltämään Siboney Oy:tä markkinoimasta ja myymästä kyseisillä oikeuksilla suojattuja tallenteita ja korvaamaan hänelle oikeuksien luvattomasta käytöstä 46 000 euroa.

Hurriganes-yhtye ja Love Records Oy tekivät 1972 sopimuksen yhtyeen esitysten taltioimisesta ja äänilevyjen tuottamisesta. Love Records asetettiin konkurssiin 1979. Konkurssipesä oli myynyt 1989 Love Kustannus Oy:lle myyjän kaikki oikeudet, ja tämä oli myynyt kyseiset oikeudet edelleen Siboney Oy:lle. Yhtiö on julkaissut ja saattanut myyntiin Hurriganes-yhtyeen levyjä sekä äänilevyinä että CD-versioina sekä maksanut A:lle rojaltikorvauksia vuodesta 1990 lähtien.

A oli reklamoinut Siboneylle kanteessa kerrotuista seikoista ensi kerran vuonna 2001. Hän oli nostanut 2002 kanteen vaatien käräjäoikeutta vahvistamaan Hurriganes-yhtyeen tekemien tallenteiden osalta esittäjän oikeuksien kuuluvan edelleen hänelle. A oli vaatinut Siboneytä lopettamaan kyseisen tekijänoikeudellisesti suojatun omaisuuden markkinoimisen ja myynnin ja maksamaan hyvitystä 80 000 euroa kantajan oikeuksien luvattomasta käytöstä sekä vahingonkorvausta vuonna 2001 julkaistuista re-masteroiduista albumeista 7 % niiden tuotosta. A:n mukaan tekijänoikeuteen rinnastettavissa oleva esittäjän oikeus ei ollut ulosmitattavissa, jolloin se ei myöskään kuulunut konkurssipesän varallisuuteen eikä siten ollut myytävissä vaan palautui esittäjälle. Love Records ei siten ollut voinut myydä kyseisiä oikeuksia Love Kustannukselle eikä Love Kustannus edelleen Siboneylle. Koska kysymyksessä ei ollut liiketoiminnan siirto, olisi siirtoon tarvittu myös esittävien taiteilijoiden lupa.

KäO oli todennut, että tekijänoikeus ei ole ulosmitattavissa tekijältä itseltään tai siltä, jolle se on siirtynyt avio-oikeuden, perinnön tai testamentin nojalla. Sen sijaan A ja Hurriganes-yhtyeen jäsenet tehdessään sopimuksen Love Recordsin kanssa olivat sopineet luovuttavansa taltioimansa esitykset täydellä omistus- ja käyttöoikeudella. Siten oikeudet olivat siirtyneet Love Recordsille. Harkitessaan sitä, tarvitsiko Love Records luovutukselle tekijän luvan vai oliko kaupoissa ollut kyse liikkeen luovutuksesta, KäO oli todennut kaupan kohteena olleen kaikki masternauhat sekä kaikki muutkin tavaramerkkiin liittyvät oikeudet ja tuotteet. Äänilevyalalla on tehty useita vastaavia kauppoja, joita on pidetty liikkeen tai sen osan luovutuksena. Siten myös tässä tapauksessa oli ollut kyse liikkeen luovutuksesta, eikä lupaa tarvittu. Siboneyn saatua täydet käyttöoikeudet esityksiin ei rajoituksia ollut myöskään sille, millaisella tekniikalla ääninauha tai -levy valmistettiin. Koska A oli yli kymmenen vuoden ajan ottanut vastaan Siboneyn maksamia rojaltikorvauksia, neuvotellut uusista tuotannoista ja muista kysymyksistä, oli KäO:n mukaan voitu päätellä, että hän oli hyväksynyt Siboneyn hallitsevan oikeuksia Hurriganes-yhtyeen äänitteisiin. KäO oli hylännyt kanteen.

Myös HO totesi, että se, jolle tekijänoikeus on luovutettu, ei saa luovuttaa oikeutta toiselle, ellei toisin ole sovittu, eikä tällaista ehtoa ollut A:n ja Love Recordsin välisessä sopimuksessa. Tekijänoikeus voitiin kuitenkin yhdessä liikkeen tai sen osan kanssa luovuttaa ilman tekijän suostumusta, ja KäO:n tavoin HO katsoi tällaisen luovutuksen olleen kyseessä. Oikeudellista estettä A:n luovuttamien oikeuksien lukemiseksi konkurssipesään ei ollut. HO ei muuttanut KäO:n tuomiota.

Alempi oikeusaste

Helsingin käräjäoikeus, 01.10.2002 nro 25632 (02/6085)

Ratkaisun lainvoimaisuusEi tiedossa
Asiasanatesittäjät, konkurssi, liikkeenluovutus, lähioikeudet, oikeudenhaltija, sopimukset, varallisuus

Share: