LB ja Invalidiliitto ry (IM-Muovi) olivat riitautuneet itsekiertyvien jousiheijastimien valmistamiseen liittyvistä seikoista.
LB oli KäO:ssa vaatinut Invalidiliiton velvoittamista suorittamaan rojalteja sekä sopimuksen että sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain perusteella. Kantaja oli kertonut suunnitelleensa (1987-1988) itsekiertyvän jousiheijastimen, jolle hän oli hakenut hyödyllisyysmallia (1992). Tämän jälkeen kantaja ja vastaaja olivat allekirjoittaneet (1993) lisenssisopimuksen jousiheijastimien valmistamisesta. PRH oli kuitenkin mitätöinyt hyödyllisyysmallin (1995), minkä jälkeen vastaaja oli ilmoittanut lisenssisopimuksen ja rojaltin maksamisen olleen aiheettomia. Vastaaja oli jatkanut keskeytyksettä heijastimien valmistusta rojalteja maksamatta ja pitämättä kirjaa myyntimääristä, vaikka tätä oli sopimuksessa nimenomaisesti edellytetty. Sopimuskauden päätyttyä vastaajan menettely oli SopMenL:n tarkoittaman hyvän liiketavan vastaista ja sopimatonta.
Invalidiliitto oli kiistänyt kanteen kokonaisuudessaan ja vaatinut sen hylkäämistä. Sen mukaan idea heijastinrannekkeiden valmistamisesta oli syntynyt Invalidiliitossa, josta oli otettu yhteyttä kantajaan. Lisenssisopimus oli allekirjoitettu siinä uskossa, että kantaja oli ollut tuotteen alkuperäinen kehittäjä ja että tuotetta ei saanut valmistaa ilman hänen suostumustaan. Kun hyödyllisyysmalli oli sittemmin julistettu mitättömäksi, oli kantajalle ilmoitettu lisenssisopimuksen raukeamisesta. Hyödyllisyysmallioikeutta voitiin pitää sopimuksen olennaisena edellytyksenä ja sen puuttumista sopimuksen purkamis- tai raukeamisperusteena. Vastaajan mukaan osapuolet olivat sopineet rojaltikorvausten kuittaamisesta ilmaisilla ja alennettuun hintaan luovutetuilla heijastimilla. Tuotannon jatkaminen sopimuskauden jälkeen ei ollut SopMenL:ssa kuvatun kaltaista, koska kantaja ei ollut itse valmistanut heijastinrannekkeita, joten ei ollut mitään toista tuotetta, johon vastaajan heijastimet olisivat voineet sekoittua. Kantajan vastaajalle toimittamat piirustukset olivat lisäksi olleet markkinointitarkoituksiin laadittuja, eivät teknisiä ohjeita ja esikuvia. Tekijänoikeusneuvostokin oli todennut lausunnossaan (1995:4), että heijastinranneke ei ollut sillä tavoin itsenäinen ja omaperäinen, ettei kenenkään muun voisi olettaa päätyvän samaan lopputulokseen.
KäO oli hyväksynyt kanteen. Sen mukaan immateriaalioikeudellisiin sopimuksiin liittyy aina riski siitä, että immateriaalioikeudet lakkaavat olemasta voimassa kilpailevien yritysten toimenpiteiden johdosta. Asiassa oli jäänyt selvittämättä, että hyödyllisyysmallisuojan olemassaolo olisi ollut sopimuksen purkamiseen oikeuttava olennaisen tärkeä sopimusehto. Vastaajalla oli kuitenkin ollut oikeus irtisanoa sopimus päättymään, mutta sopimuskaudelta rojaltit olisi tullut maksaa. KäO oli katsonut, että vastaaja ei ollut pystynyt näyttämään toteen sopimusta rojaltien korvaamisesta heijastimilla. Kantajan toimittamat piirustukset olivat olleet tyypillisiä teknisiä esikuvia eikä vastaajalla ollut ollut oikeutta jatkaa niitä hyväksikäyttäen valmistustoimintaa sopimuksen päätyttyä. KäO oli määrännyt vastaajan suorittamaan vahingonkorvauslain mukaista korvausta sopimuksen päättymisen jälkeisenä aikana (8 vuotta) tapahtuneesta valmistamisesta. Korvausten määrät KäO oli suurelta osin arvioinut, koska luotettavaa selvitystä valmistusmääristä ei ollut saatavilla.
Invalidiliitto valitti HO:een ja toisti KäO:ssa esittämänsä seikat. LB vaati valituksen hylkäämistä.
HO:n mukaan näyttöä rojaltit heijastimilla korvaavasta sopimuksesta ei ollut. Invalidiliitto oli lisäksi ollut sopimusta solmittaessa tietoinen siitä, että muutkin tahot kehittivät vastaavia heijastimia. Sopimusta solmittaessa oli näin ollen otettu tietoinen riski, joten irtisanomisehto oli riittävästi turvannut Invalidiliiton edut eikä sopimus ollut rauennut LB:n hyödyllisyysmallioikeuden mitättömäksi julistamisen seurauksena. HO velvoitti Invalidiliiton maksamaan sopimuksen voimassaoloajalta sovitut korvaukset. HO oli kuitenkin sitä mieltä, että LB:n luovuttamat piirustukset olivat luonteeltaan hyvin yleispiirteisiä periaatepiirustuksia ja varsinainen suunnittelutyö ja muu kehittely oli tehnyt Invalidiliitossa. Kantaja ja vastaaja olivat lisäksi toimineet vielä hyödyllisyysmallin kumoamisen jälkeen yhteistoiminnassa (kantaja oli mm. myynyt Invalidiliiton valmistamia heijastimia entiseen tapaan). HO päätyikin katsomaan, ettei Invalidiliitto ollut syyllistynyt SopMenL:n vastaiseen menettelyyn eikä sillä ollut velvollisuutta suorittaa korvausta sopimuksen päättymisen jälkeiseltä ajalta. HO vapautti tältä osin Invalidiliiton KäO:n tuomitsemasta korvausvelvollisuudesta.
Tiivistelmä 19.7.2007 / Olli