Tiivistelmä 30.7.2007 / Olli
Peikko Finland Oy (ent. Teräspeikko Oy) ja Anstar Oy ovat betonirakennusalalla toimivia yrityksiä.
Peikko oli käräjäoikeudessa vaatinut Anstarin patentin ”Betonisten pilarielementtien ja palkki- tai laattaelementtien välinen liitos” julistamista mitättömäksi. Kanteen perusteiden mukaan keksintö ei ollut uusi eikä eronnut olennaisesti tunnetusta tekniikasta, sillä käytetty liitos oli ollut alan keskimääräisen ammattimiehen hyvin tuntema ennen etuoikeuspäivää. Anstar oli kiistänyt kanteen kaikilta osin. Sen mukaan Peikon esittämät mitättömyysväitteet olivat olleet sekä asiallisesti että muodollisesti vääriä. Yhtiö oli lisäksi mm. esittänyt väitteen, jonka mukaan Peikon kanne perustui virheelliseen laintulkintaan, kun kanteessa oli käytetty ns. mosaiikkimenetelmäksi kutsuttua mitättömyysarviointia, jossa mitättömyyttä perusteltiin useista eri viitejulkaisuista kootuilla yksittäisiin patentin tunnusmerkkeihin viittaavilla piirteillä. KäO oli pyytänyt PRH:lta lausuntoa riidanalaisesta patentista. PRH oli ollut lausunnossaan sitä mieltä, ettei keksintö ollut uusi eikä eronnut olennaisesti siitä, mikä oli tullut tunnetuksi ennen patentin hakemispäivää. KäO:n kutsumat teknillisen alan asiantuntijat olivat sen sijaan pitäneet keksintöä uutena ja keksinnöllisenä, kun otettiin huomioon estejulkaisut kokonaisuutena.
KäO oli katsonut, ettei keksinnön uutuutta tarkasteltaessa ollut sallittua yhdistellä aikaisempia ratkaisuja ja tietolähteitä toisiinsa. KäO oli hylännyt Peikon kanteen siltä osin kuin siinä vaadittiin patentin julistamista mitättömäksi puuttuvan uutuuden vuoksi. Kanne oli kuitenkin hyväksytty puuttuvan keksinnöllisyyden perusteella. KäO:n mukaan betonirakennusalan keskimääräiselle asiantuntijalle, jolla olisi ollut käytössään kaikki kanteessa yksilöidyt julkaisut, olisi ollut ilmeistä päätyä samanlaiseen ratkaisuun kuin riitapatentissa. KäO oli äänestänyt tuomiosta ja julistanut Anstarin patentin mitättömäksi äänin 2-1. Eri kannalla ollut käräjätuomari oli katsonut kyseessä olleen uusi ja keksinnöllinen ratkaisu, joka ei ollut ollut alan ammattimiehelle ilmeinen.
Anstar valitti HO:een ja vaati KäO:n tuomion kumoamista. Yhtiön mukaan alan keskiverto ammattimies ei olisi yhdistänyt eikä hänellä olisi ollut syytä yhdistää estejulkaisuja, jotka olivat monin tavoin erilaisia. Keksinnöllisyyttä kuvasi mm. se, että muiden yhtiöiden tekniset sovellukset kuihtuivat pois markkinoilta riitapatentin keksinnön kaupallistamisen jälkeen. Keksintö oli yksinkertainen ratkaisu tunnettuun tekniseen ongelmaan. Peikko kiisti muutosvaatimukset perusteettomina, sillä uutuus- ja keksinnöllisyystutkimus oli aina suoritettava patenttivaatimuksille annetun laajimman merkityksen mukaan. Riitapatentin vaatimuksissa määritelty tekninen periaate oli hyvin tunnettu estejulkaisuista.
HO katsoi KäO:n tavoin, ettei mikään estejulkaisuista ollut riitapatentin uutuuden esteenä, koska niistä ilmenevät liitosratkaisut olivat erilaisia kuin riitapatentin keksinnössä. Eroavuuksien johdosta estejulkaisujen keksinnöt eivät myöskään sellaisenaan poistaneet riitapatentilta keksinnöllisyyttä. Alan ammattimies osaa toisaalta yhdistellä tunnetuksi tulleita julkaisuja, joten asiassa oli HO:n mukaan vielä tarkasteltava riitapatentin keksinnöllisyyttä ottaen huomioon ratkaistu tekninen ongelman sekä estejulkaisut kokonaisuutena. Esteeksi esitetyissä julkaisuissa ei kuitenkaan ollut pyritty ratkaisemaan samaa teknistä ongelmaa eikä niissä esitetty riitapatentin kanssa samanlaiseen tekniseen ongelmanratkaisuun perustuvaa keksintöä tai keksintöä, jonka perusteella alan keskimääräinen ammattimies olisi pitänyt luonnollisena pyrkiä vastaavan keksinnön tekemiseen. HO päätyi katsomaan, että riitapatentti erosi olennaisesti siitä, mikä oli tullut tunnetuksi ennen patenttihakemuksen tekemispäivää ja että se täytti myös patenttilain (2 §) keksinnöllisyysvaatimuksen. HO kumosi KäO:n tuomion ja hylkäsi patentin mitättömyyttä koskevan kanteen.