HO 24.10.2007 nro 3405

Instanssin nimiHO
Instanssin kaupunkiHelsinki
DiaarinumeroS07/32
Ratkaisun päivämäärä24.10.2007
Tuomion numero3405
Laki, lainkohtaToiminimiL 2, 3, 5, 8, 10.4, 18 §
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)Ruukki Group Oyj
Osapuolet, vastaaja(t)Rautaruukki Oyj

Tiivistelmä 18.8.2008 / TT

Ruukki Group Oyj on monitoimialayhtiö, jolla on tytär- ja osakkuusyhtiöitä erilaisilta toimialoilta. Osa tytäryhtiöistä toimii metallituoteteollisuudessa ja rakentamisessa. Rautaruukki Oyj on pääasiassa metallituotteita valmistava yhtiö, jonka suurin omistaja on Suomen valtio.

Ruukki Group oli nostanut Rautaruukkia vastaan kanteen, sillä Rautaruukki oli loukannut Ruukki Groupin toiminimioikeutta käyttämällä yhtiöstään nimitystä ”ruukki”. Sana ”ruukki” on Ruukki Group toiminimen iskuosa, joten sekaannusvaara oli ollut ilmeinen. Ruukki Group ei ollut vaatinut yksinoikeutta ”ruukki”-sanaan, vaan ainoastaan, että KäO kieltäisi Rautaruukkia käyttämästä nimeä siten, että käyttö aiheuttaisi sekaannusta yhtiöiden välillä. Yhtiöiden toimialat olivat päällekkäiset, kun otettiin huomioon Ruukki Groupin tytäryhtiöiden toimialat. ”Ruukki”-nimi on vakiintunut Ruukki Groupille sen tytäryhtiöiden käytön myötä. Vuonna 2003 Ruukki Group otti nimen käyttöönsä tarkoittamaan emoyhtiötä. Rautaruukki oli alkanut käyttää ”ruukki”-nimeä vuonna 2004. Tämän jälkeen Ruukki Group ja Rautaruukki on sekoitettu toisiinsa useasti ja eri yhteyksissä. Tästä oli aiheutunut lisätyötä ja taloudellista haittaa Ruukki Groupille.

Rautaruukki oli kertonut, että se oli vuonna 2004 alkanut jälleen käyttää yhtiöstä sen vanhaa lempinimeä ”ruukki”. Nimi oli osa yhtiön toiminimeä ja se kuvasi yhtiön liiketoimintaa. Rautaruukki Oyj:lle oli rekisteröinyt useita aputoiminimiä, joissa oli ollut sana ”ruukki”. Ruukki Group -emoyhtiö toimii omistajana ja/tai sijoittajana omistamiensa yhtiöiden kautta kaikilla niiden toimialoilla. Emoyhtiön toimialana ei voitu pitää metalliteollisuutta ja rakentamista, vaikka tytäryhtiöt toimisivatkin tällä alalla. Ruukki Groupin ja Rautaruukin eivät siten olleet harjoittaneet samankaltaista liiketoimintaa. Lisäksi ”ruukki” on yleiskielen sana, jonka käyttö on sallittava kaikille. Kanne toiminimioikeuden loukkauksesta tulisi hylätä.

KäO oli katsonut, että Ruukki Group ei ollut vakiinnuttanut tunnusta ”ruukki” itselleen niiden keskuudessa, joihin yhtiön toiminta suuntautuu. Ruukki Groupin toimialana oli pidettävä yrittäjyyttä, eikä tytäryhtiöiden toimialoilla ollut merkitystä. Kantaja ja vastaajayhtiö eivät siten olleet harjoittaneet samankaltaista liiketoimintaa.

KäO oli näillä perusteilla hylännyt kanteen.

Ruukki Group valitti hovioikeuteen ja toisti aiemmat perustelunsa. Rautaruukin ”ruukki”-tunnuksen käytöstä oli aiheutunut haittaa Ruukki Groupille eikä sen tytäryhtiöille, minkä vuoksi emoyhtiö oli asiassa kantaja. Lisäksi emoyhtiön toimialan pitäisi katsoa käsittävän myös tytäryhtiöiden toimialat.

Rautaruukki toisti vastauksessaan KäO:ssa esittämänsä perustelut.

HO totesi, että ”ruukki” on yleiskielen sana. Tämän vuoksi yksinoikeuden myöntämiseksi edellytetään, että yhtiö on vakiinnuttanut sanan sen erityiseksi tunnukseksi. Ruukki Group ei ollut vakiinnuttanut tunnusta itselleen. Myöskään kantaja ja vastaajayhtiön toimialat eivät olleet päällekkäisiä KäO:n perustelujen mukaisesti.

HO hylkäsi valituksen.

Markkinaoikeuden ratkaisu Mao:2008:48 samojen osapuolten välisessä asiassa

Finlex:
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/mao/2008/20080048

Patentti- ja rekisterihallituksen tavaramerkkitietokannasta voi tarkastella sanan ”ruukki” rekisteröintitietoja ja -tapahtumia:
http://tavaramerkki.prh.fi/

Alempi oikeusaste

Helsingin käräjäoikeus 16.11.2006, päätösnro 29433, dnro 05/13723

Ratkaisun lainvoimaisuusLainvoimainen
Asiasanatnimet, sekoitettavuus, toiminimen loukkaus, vakiinnuttaminen

Share: