-verkkolehtiB.V. oli ollut Nokian työntekijä 1.11.1994-18.10.1995. Kiista työsuhdekeksinnöistä nousi, kun B.V. väitti työsuhteensa jälkeen Nokian loukkaavan tämän patentteja. Nokia väitti sillä olevan käyttöoikeus patentteihin. KO oli päätöksessään todennut, että riidanalaiset patentit olivat työsuhdekeksintöjä ja Nokialla oli täten käyttöoikeus niihin. B.V. valitti HO:hon, esittäen uusia perusteita, miksi hänellä oli yksinoikeus riitapatentteihin.
”Kantapatenttihakemuksesta” FI 945075 B.V. totesi, että hän oli jättänyt sen jo 28.10.1994, ennen hänen työsuhteensa alkua Nokialla. Nokia vastasi tämän hakemuksen olevan epärelevantti, sillä siinä ei ollut esitetty varsinaisen riitapatentin esittämää ratkaisua. Tämän vuoksi riitapatentti ei ollut oikeutettu etuoikeuteen hakemuksesta FI 945075. Riitapatentin hakemus sen sijaan oli tehty seitsemän päivää sen jälkeen, kun B.V.:n työsuhde Nokiaan oli päättynyt. Siksi, Nokia totesi, keksinnöksi riitapatentissa esitetty ratkaisu oli syntynyt B.V.:n työsuhteen aikana. HO yhtyi Nokian näkemykseen, sillä B.V. oli korjannut kantapatenttihakemustaan työsuhteensa aikana, ja nämä korjaukset olivat muuttaneet hakemusta huomattavasti sen työsuhdetta edeltäneestä muodosta. Lisäksi kantapatenttihakemukseen perustunut patentti oli hylätty, joten HO:n mukaan oli selvää, että muutetussa muodossa voimaan tulleessa patentissa oli esitetty eri keksintö kuin B.V.:n ennen työsuhdettaan tekemässä hakemuksessa. Se, että riitapatentin hakemus oli jätetty seitsemän päivää B.V.:n työsuhteen päätymisen jälkeen, ei auttanut B.V.:tä. HO totesi, ettei tämä ollut esittänyt 8 § 1 momentin mukaisia todennäköisiä syitä riitapatentin keksinnön syntymisestä työsuhteen päättymisen jälkeisen viikon aikana.
B.V. myös väitti tarjonneensa keksintöjään Nokialle useaan kertaan vuosina 1995 ja 1997, mutta hänen mukaansa Nokia oli toistuvasti torjunut tarjoukset ja siksi myös luopunut työsuhdekeksintölain mukaisesta käyttöoikeudesta. Nokia väitti, etteivät nämä torjumiset liittyneet keksintöihin työsuhdekeksintöinä, vaan Nokia oli ainoastaan ilmaissut, ettei se ollut kiinnostunut ostamaan tai lisensioimaan keksintöjä. B.V.:n tarjoukset eivät olleet Nokian mukaan olleet yhtiön ohjesäännön mukaisia työsuhdekeksintöilmoituksia, vaan yhtiö oli arvioinut niitä ulkopuolisina lisenssitarjouksina. Myös HO katsoi, ettei Nokia ollut tässä yhteydessä ottanut kantaa B.V.:n keksintöihin työsuhdekeksintöinä. Sen takia Nokia ei ollut myöskään menettänyt oikeuttaan saada keksintöihin työnantajalle kuuluvaa käyttöoikeutta.
Kanteen riitapatenttien ”toisen ryhmän” muodostivat kantahakemuksesta FI 945075 lohkaistu hakemus FI 962553 ja sen perusteella haetut kolme patenttia. B.V. totesi, että hakemuksen FI 962553 ja kolmen muun patentin alkupäivät olivat olleet myöhemmin kuin kuusi kuukautta B.V.:n työsuhteen päättymisen jälkeen, eivätkä siksi kuuluneet työsuhdekeksintölain soveltamisalaan (8 §). Nokia totesi näistä toisen ryhmän riitapatenteista, että niiden esittämät ratkaisut oli jo esitetty olennaisilta piirteiltään kantahakemuksessa FI 945075, B.V.:n työsuhteen aikana. HO katsoi, että vaikka kuuden kuukauden määräaika oli ylitetty, se ei tarkoittanut, etteikö keksintö voisi täyttää työsuhdekeksinnön vaatimuksen. Lainkohtaa tuli tulkita niin, että näyttötaakka asiassa siirtyi työnantajalle. HO totesi, että Nokia oli näyttänyt näyttötaakkansa vaatimusten mukaan keksinnön olevan työsuhdekeksintö, sillä riitapatenttien ratkaisut oli esitetty jo aiemmassa hakemuksessa.
Lisäksi B.V. väitti, että toisen ryhmän patentit olivat pääosin ohjelmistokeksintöjä, sillä keksintöjen sisältämien piirteiden toteutus tapahtui tietokonelaitteiden avulla. Siksi, B.V. totesi, työsuhdekeksintölakia ei voitu soveltaa kyseisiin patentteihin. Nokian mukaan patenttivaatimukset koskivat menetelmää, laitetta ja järjestelmää, eivätkä sisältäneet niin sanottua ohjelmatuotevaatimusta. HO oli samaa mieltä Nokian kanssa – keksinnöt eivät sisältäneet teknisen ongelman ratkaisevia tietokoneohjelmia.
B.V. lisäsi, että vaikka työsuhdekeksintölain katsottaisiin soveltuvan B.V.:n keksintöihin, lain edellyttämät puitteet kanteen hyväksymiselle puuttuivat, sillä B.V.:n mukaan hänen keksintönsä eivät olleet syntyneet yhteydessä hänen työsuhteeseensa Nokiaan, koska hänen työtehtäviinsä ei ollut kuulunut riitapatenteissa esitettyjen ratkaisujen kehittäminen. Nokian mukaan keksinnöt olivat syntyneet liittyen B.V.:n tehtäviin Nokialla lain 4 § 2 momentin mukaisesti, ja siksi Nokialle kuului käyttöoikeus niihin. HO totesi, että keksintöjen jalostuminen oli niin selkeästi B.V.:n Nokian työsuhteeseen liittynyttä, että tähän jalostumiseen johtaneiden ideoiden ja herätteiden oli näytetty merkittävissä määrin syntyneen yhteydessä työsuhteeseen.
B.V.:n mukaan Nokia oli myös menettänyt oikeutensa esittää Vazvanille keksintöjä koskevia vaatimuksia, koska se oli esittänyt vaatimuksensa vasta useita vuosia työsuhdekeksintölain vaatiman neljän kuukauden määräajan umpeutumisen jälkeen (6 §). Nokian mukaan määräaika ei ollut lähtenyt kulumaan tuolloin, koska B.V. ei ollut tehnyt Nokian sääntöjen mukaista työsuhdekeksintöilmoitusta. HO yhtyi Nokian näkemykseen, ja totesi, etteivät B.V.:n myynti- ja lisensointitarjoukset olleet lainmukaisia työsuhdekeksintöilmoituksia, joten määräaika ei ollut lähtenyt kulumaan. HO lisäsi myös, ettei Nokian vaatimuksia työnantajan käyttöoikeuteen voinut pitää kohtuuttomana, vaikka ne esitettiin vasta yli kuusi vuotta B.V.:n työsuhteen päättymisen jälkeen, koska vaatimukset olivat seurausta selvittelystä, johon oli ryhdytty, kun B.V. oli väittänyt Nokian loukanneen tämän patentteja.
Nokialle myönnettiin käyttöoikeus keksintöihin.
B.V. oli myös vaatinut korvauksia Nokialta eurooppapatenttihakemuksista aiheutuneista kuluista. RO ja HO hylkäsivät kanteen lakiin perustumattomana.
SR