-verkkolehtiKantaja oli tehnyt 3 sään mittaamiseen liittyvää keksintöä vuosina 1989–1998. Patentit keksinnöille oli myönnetty vuosina 1998 ja 2004. Kantaja vaati Ilmatieteen laitokselta, jossa hän työskenteli tapahtuma-aikaan osa-aikaisena, 10.000.000 euron korvausta keksinnöistä ja 500.000 euroa menetetyistä palkka- ja eläkekertymistä. Kantajan mukaan keksinnöt oli tehty työsuhdekeksintöinä, ja niiden tehokas markkinointi oli estynyt vastaajan toimien vuoksi. Kantaja ei ollut jaksanut tehdä kokopäiväistä työtä keksintöjensä saaman vähäisen arvostuksen vuoksi.
Ilmatieteen laitos kiisti vaatimuksen. Se totesi, että kaikki keksintöihin liittyvät immateriaalioikeudet kuuluvat L:lle, ja että se oli luopunut keksintöihin aiemmin varaamistaan käyttöoikeuksista, joista se oli ilmoittanut L:lle kirjallisesti 22.8.1989 ja 19.3.1997. Tämä ei ollut rajoittanut keksintöjen hyödyntämistä liike-elämässä eikä rajoittanut niiden markkinointia. L:n ratkaisu ryhtyä työskentelemään osa-aikaisesti oli itsenäisesti tehty.
KO katsoi, että ensimmäisen keksinnön osalta oikeus vaatia työsuhdekeksintökorvauksia oli vanhentunut. TyösuhdekeksintöL 7 §:n mukaan työsuhdekeksintökorvauksia on vaadittava 10 vuoden kuluessa siitä, kun työnantaja on ilmoittanut ottavansa oikeuden keksintöön. Toiseen keksintöön Ilmatieteen laitos ei koskaan ollut ottanut oikeutta, joten sen osalta vaatimus oli perusteeton. Kolmannen keksinnön korvauksesta osapuolet olivat sopineet. KO katsoi, etteivät olosuhteet olleet muuttuneet siinä määrin, että korvaus olisi kohtuuton. Kantajan siirtyminen osa-aikatyöhön katsottiin oma-aloitteiseksi, jolloin vastaajan toiminnan ja kantajan mahdollisesti kärsimän vahingon väliltä puuttui syy-yhteys.
Näin ollen KO hylkäsi kanteen ja tuomitsi kantajan maksamaan Ilmatieteen laitoksen oikeudenkäyntikulut. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden päätöksen.
(EL)