HO 30.9.2008 nro 2742

Instanssin nimiHO
Instanssin kaupunkiHelsinki
DiaarinumeroS 07/809
Ratkaisun päivämäärä30.9.2008
Tuomion numero2742
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)BearingPoint Finland Oy
Osapuolet, vastaaja(t)Deloitte

Asia koski muun muassa sopimatonta menettelyä elinkeinotoiminnassa.

Deloitte (vastaaja) oli toiminut BearingPoint FinlandOy:n (vastaajana) palkanlaskennan, taloushallinnon ja kirjanpidon palveluiden tuottajana vuodesta 2002 lukien. Osapuolet olivat solmineet luottamuksellisten tietojen käyttökielto- ja henkilöstönrekrytointisopimuksen. Kantajan mukaan vastaaja oli rikkonut tätä sopimusta tahallisesti ja oli siten vahingonkorvausvastuussa. Kantajan mukaan vahinkoa oli muodostunut 1.985.000 euroa.

Vastaaja vaati ensisijaisesti kanteen tutkimatta jättämistä ja toissijaisesti kanteen hylkäämistä ja oikeudenkäyntikulujen ja asianosaiskulujen korvaamista. Vastaajat vetosivat, että olivat asiassa vääriä vastaajia ja eivät olleet rikkoneet sopimusta tai menetelleet sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain vastaisesti.

KäO katsoi, että kantajalla oli asialegitimaatio asiassa ja hylkäsi kantajan väitteen kielletystä kanteen muutoksesta. Asiassa oli kyse sopimuksien ja niiden vakioehtojen sitovuudesta. KäO katsoi jääneen näyttämättä, että vastaaja olisi solminut kanteessa tarkoitetut sopimukset ja niiden vakioehdot. Tämän vuoksi sopimukseen perustuvat vaatimukset oli hylättävä. KäO katsoi, että kannevaatimuksessa oli jäänyt näyttämättä, että kyseessä olisi ollut ”vihamielinen” rekrytointi ja oli myös jäänyt selvittämättä, että vastaajayhtiöt tai jompikumpi vastaajayhtiöistä olisi käyttänyt hyväkseen kantajan liikesalaisuuksia. KäO hylkäsi kanteen ja velvoitti kantajan suorittamaan vastaajille kummallekin oikeudenkäyntikuluja. Kantaja valitti hovioikeuteen.

HO pysytti KäO:n ratkaisun ja velvoitti kantajan korvaamaan vastaajien kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

(MH, 2.6.2014)

Alempi oikeusaste

Helsingin käräjäoikeus, tuomio nro 2328, annettu 29.1.2007

Asiasanatkilpailuoikeus, liikesalaisuudet, sopimaton menettely, sopimukset

Share: