Tiivistelmä 3.9.2009 / KaLa
Syyttäjä oli vaatinut, että Porvoon käräjäoikeus tuomitsisi H:lle rangaistusta tekijänoikeusrikkomuksesta ja tekijänoikeusrikoksesta. H oli tietoverkossa loukannut toisen oikeutta musiikkiteokseen valmistamalla luvatta kopioita musiikkiteoksista ja saattamalla niitä yleisön saataviin. H oli tarjonnut yhteensä 1966 kpl mp3 tai wma-tiedostoja ladattaviksi DirectConnect-vertaisverkossa siten, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijoille.
Asianomistajien edustaja Tekijänoikeuden Tiedotus- ja Valvontakeskus oli yhtynyt syyttäjän rangaistusvaatimukseen. Toissijaisesti se oli vaatinut H:lle rangaistusta avunannosta tekijänoikeusrikokseen. Edustaja oli vaatinut, että H velvoitetaan suorittamaan asianomistajille hyvitystä kappaleiden valmistamisesta sekä korvausta heidän selvitys- ja valvontakuluistaan. H:lta takavarikoidut, luvatta valmistetut teokset vaadittiin hävitettäviksi.
Vastaaja oli kiistänyt syytteet. Hän ei ollut luvatta valmistanut kopioita musiikkiteoksista eikä luvatta saattanut teoksia yleisön saataviin. Musiikkikappaleet olivat olleet omaan käyttöön ja DC++ -ohjelman oli asentanut muu henkilö. Vastaaja oli kiistänyt myös asianomistajien toissijaisen rangaistusvaatimuksen. Avunantoa ei ollut ja teosta puuttui tahallisuus. Vastaaja oli myös kiistänyt korvausvaatimukset, kappaleiden hävittämisvaatimuksen sekä tietokoneen konfiskaatiovaatimuksen. Aineisto oli ladattu laillisesti oman käyttöön vuonna 2005, jolloin se ei tekona ollut rangaistavaa.
KäO katsoi takavarikoidun tietokoneen teknisen tutkinnan perustella selvitetyn, että kyseessä oleva tiedosto oli luotu 4.12.2005. Ohjelman jakokansiosta oli selvitetty yleisön saataviin saatetuksi 1996 musiikkikappaletta vertaisverkkoa käyttäen. Jaetun datan määrä edellä mainitun perusteella oli noin 700 megatavua. H:n tietokoneelta löydetyn aineiston ja jaettavana olleen määrän perusteella teko oli ollut omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa asianomistajille.
KäO oli pitänyt epäuskottavana sitä, että joku H:n tietämättä ja vastoin hänen tahtoaan olisi asennellut ohjelmia tämän koneelle. H oli kertonut itse pääosin käyttävänsä konetta ja sulkevansa sen aina käytön jälkeen. KäO oli myös pitänyt epäuskottavana H:n kertomaa siitä, ettei hallitse koneen käyttöä siinä määrin, että olisi ohjelman pystynyt asentamaan. Johtopäätöstä tuki H:n kertoma omasta käytöstään ja se, että H oli kertonut kavereiden auttaneen häntä muunkin käytön suhteen.
Näillä perusteilla KäO totesi H:n syyllistyneen niihin rikoksiin, joista hänelle oli vaadittu rangaistusta. KäO tuomitsi H:n sakkoihin ja velvoitti hänet korvaamaan asianomistajille tekijänoikeuslain mukaista hyvitystä ja vahingonkorvausta. Takavarikoidun tietokoneen KäO tuomitsi valtiolle menetetyksi ja luvatta valmistetut teokset hävitettäväksi.
H valitti Helsingin hovioikeuteen ja vaati syytteiden hylkäämistä ja takavarikoidun tietokoneen ja hänen valmistamansa teosten palauttamista. H vaati, että hänet joka tapauksesta jätettäisiin rangaistukseen tuomitsematta tekijänoikeusrikkomuksesta ja -rikoksesta. H väitti, että hän ei ollut toiminut tahallisesti, koska hän ei ollut ymmärtänyt tietokoneista mitään. Hänen ystävänsä oli opastanut häntä tietokoneen käytössä. H ei ollut tiennyt, että DC++ -ohjelma oli edellyttänyt erikseen sellaisen toiminnon asentamista, joka sallii musiikin lataamisen kyseiseltä koneelta. H ei ollut kyseistä toimintoa asentanut. H totesi hyvitysvastuun edellytyksenä olevan rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteenkin mukaan se, että tekijänoikeutta oli loukattu konkreettisella teolla.
H totesi asianomaisten hyvitysvaatimuksen laskentaperusteena käytetyn kahden euron kappalehintaa olevan kaksinkertainen online kaupan hintoihin nähden ja näin ollen kohtuuton. H huomautti, että hänen toimintansa ei ollut ollut ammattimaista tai laajamittaista. Hän oli valikoitunut sattumanvaraisesti vastaajaksi eikä hän nuorena henkilönä voinut ymmärtää joutuvansa taloudelliseen vastuuseen.
Virallinen syyttäjä vaati valituksen hylkäämistä. Syyttäjän mukaan H:lle tuomittu rangaistus oli oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevän tekijän syyllisyyteen.
Myös Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto TEOSTO ry ja Suomen Ääni ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry vaativat H:n valituksen hylkäämistä. H oli tiennyt, että hänen koneelleen oli asennettu DC++ ohjelma ja mihin sitä käytetään. Tekijänoikeuslain muutokset erityisesti nettipiratismin osalta olivat olleet yleisesti tiedossa, koska lainmuutoksen yhteydessä niitä oli uutisoitu paljon.
TEOSTO ja ÄKT totesivat hyvitysvaatimuksen perustuvan heidän verkkojakeluhintoihin. Määrä kattoi korvauksen sekä luvattoman kappaleen valmistamisesta että yleisön saataviin saattamisesta. Yhdistysten mukaan vertaisverkkoja koskevassa oikeuskäytännössä on vahvistettu, että hyvitys on suoritettava molemmista.
HO ei muuttanut KäO:n tuomiota.
Ensinnäkin HO ei pitänyt uskottavana H:n kertomusta siitä, että joku toinen olisi hänen tietämättään ja hänen koneellaan suorittanut syytteessä mainitut lataukset ja tiedostojen jakamiset. HO viittasi kertomukseen lataamisen ja jakamiseen kuluneesta ajasta. H:n oli katsottava olevan itse vastuussa mainituista teoista.
HO katsoi myös selvitetyn, että H:n koneelta oli jaettu ainakin 768 megatavua musiikkia, mikä vastaa 164 albumia musiikkia. HO:n mukaan H:n oli katsottava jakaneen yhteensä 700 megatavua musiikkia. H:n koneelleen lataamia kappaleita oli HO:n mukaan katsottava olevan yhteensä noin 1 850. Koneen kovalevyltä löytyneistä 1 966 musiikkitiedostosta noin 110 olivat nimeämättömiä wma-tiedostoja, jotka saattoivat olla H:n omia tiedostoja. Näin ollen H oli syyllistynyt siihen tekijänoikeusrikkomukseen ja -rikokseen, josta syyttäjä oli hänelle vaatinut rangaistusta.
HO:n mukaan TEOSTO ja ÄKT olivat myös selvittäneet, että niiden korvausmääräykset perustuvat keskimääräiseen Internet-hinnoitteluun ja sisältävät hyvityksen sekä laittomasta lataamisesta että jakamisesta. Ladattujen ja jaettujen tiedostojen määrä huomioon ottaen HO ei katsonut aiheelliseksi arvioida kohtuullisen hyvityksen määrää toisin kuin KäO.