-verkkolehtiHenkilö A työskenteli Nokialla vuosina 1994–1995. Työsuhde päättyi Nokian tekemän irtisanomisilmoituksen perusteella. Tapauksessa oli kysymys keksinnöstä, jonka eri osa-alueille oli haettu kuutta eri patenttia. Asiassa oli kysymys siitä, mikä oli työsuhdekeksinnöstä maksettavan kohtuullisen korvauksen määrä.
A:n mukaan keksinnössä oli ollut kysymys yhdestä uraa uurtavasta pääkeksinnöstä. Keksinnön kohteena oli ollut tunnettuun tekniikan tasoon verrattuna uusi ja ainutlaatuinen maksujärjestelmä. A vaati Nokialta TyösuhdekeksintöL 7 §:n nojalla 924.720.000 euroa sekä maksamaan korvauksena riitapatenttien mukaisten keksintöjen käyttämisestä. Kolmantena vaatimuksena oli keksinnön kehitys- ja patentointikustannusten sekä patenttien puolustamisesta patenttiviranomaisissa aiheutuneiden kustannusten korvaaminen, yhteensä 490.959,50 euroa. Neljäntenä vaatimuksena oli Nokian velvoittaminen maksamaan sopimusrikkomukseen perustuvana vahingonkorvauksena miljoona euroa.
Nokia vaati kanteen hylkäämistä lukuun ottamatta TyösuhdekeksintöL 7 §:n oikeutta korvaukseen työsuhdekeksinnöstä. Nokian mukaan kohtuullinen korvaus oli enintään 2.000 euroa patentin FI 102020 kohdalla. Koska patentti FI 108263 oli kumottu, ja se koski samaa keksintöä kuin Eurooppapatentti EP 0960402, ei työsuhdekorvaus tullut maksettavaksi. Toissijaisesti Nokia katsoi, että kohtuullinen korvaus oli enintään 2.000 euroa. Muut patentit oli kumottu tai Nokia oli varma, että ne tulevat kumotuiksi, joten niiden käyttämisestä ei voinut vaatia korvausta TyösuhdekeksintöL 7 §:n nojalla.
TyösuhdekeksintöL 1 §:n mukaan korvauksen suorittamisen edellytyksenä on, että keksintö on Suomessa patentilla suojattavissa. Se, mikä oikeus työntekijällä on tekemiinsä sellaisiin keksintöihin, parannuksiin tai muihin innovaatioihin, jotka eivät ole Suomessa patentoitavissa, ratkaistaan työsopimuksen ja työoikeudellisten sääntöjen eikä työsuhdekeksintölain nojalla. Työnantaja on velvollinen maksamaan kohtuullisen korvauksen keksijälle, kun se saa oikeudet keksintöön TyösuhdekeksintöL 4 §:n mukaan tai muulla perusteella. Keksinnön patentoiminen ei ole edellytys korvauksen maksamiselle.
Nokia oli kahdella kirjeellä vuonna 2002 ilmoittanut ottavansa TyösuhdekeksintöL:n nojalla kaikki oikeudet nyt käsiteltävinä oleviin keksintöihin. Kun työnantaja oli ottanut oikeudet keksintöihin, oli keksintöjä TyösuhdeL:n olettamussäännön perusteella pidettävä työsuhdekeksintölain piiriin kuuluvina. Samaan tapaukseen liittyen, Helsingin hovioikeus oli 31.1.2008 antamallaan tuomiolla Nro 268 (S06/1414) pysyttänyt Helsingin käräjäoikeuden 9.2.2006 antaman tuomion 3195 (02/33160) lopputuloksen olemaan voimassa. Käräjäoikeus oli vahvistanut, että kaikki kuusi patenttia olivat TyösuhdekeksintöL 4.2 §:n mukaisesti keksintöjä, ja että Nokialla oli niihin käyttöoikeus.
Käräjäoikeus katsoi, että Nokia oli ilmoittaessaan ottavansa oikeudet TyösuhdekeksintöL:n perusteella A:n keksintöihin hyväksynyt sen, että se joutuu suorittamaan korvauksen TyösuhdekeksintöL 7 §:n perusteella. Nokia oli ollut velvollinen suorittamaan kunkin käräjäoikeuden 9.2.2006 antamassa tuomiossa työsuhdekeksinnöksi vahvistaman keksinnön osalta 2000 e eli yhteensä 60 000 euroa korkolain 4.1 §:n viivästyskorkoineen. Hovioikeus katsoi, että A:lla oli kanteen kohteena keksinnöiksi esitettyihin ratkaisuihin liittyen voimassa vain yksi patentti (FI 102020). Hovioikeus poisti Nokian maksuvelvollisuuden viiden keksinnön osalta ja alensi maksuvelvollisuuden 2.000 euroksi viivästyskorkoineen.
Käräjäoikeuden päätöksen mukaan vaatimukset kehitys- ja patentointikustannusten korvaamisesta sekä sopimusrikkomukseen perustuvasta vahingonkorvausvaatimuksesta oli hylätty. Missään ei säädetä, että työnantajan velvollisuus olisi vastata keksijän omista patentointikustannuksista tai patentin puolustamisesta johtuvista asiamiehen palkkioista ja muista kustannuksista. Vaatimus oli hylätty tältä osin lakiin perustumattomana. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota näiltä osin.
Kantaja oli esittänyt hovioikeudessa uuden vaatimuksen kehitys- ja patentointikustannusten sekä patenttien puolustamisesta viranomaisissa aiheutuneiden kulujen korvaamisesta vuodelta 2010. Hovioikeus jätti tämän vaatimuksen tutkimatta, koska uusia vaatimuksia ei voida esittää ylemmässä tuomioistuimessa (OK 14:2). (KT)