-verkkolehtiAsiassa oli kyse äänitteiden samplauksesta, eli tekniikasta, jossa äänitteestä otetaan pituudeltaan alle yhdestä yli kymmeneen sekuntiin vaihtelevia pätkiä, joita käytetään uuden sävellyksen osana toisessa äänitteessä. Tässä yhteydessä äänitteitä miksataan, muokataan ja toistetaan siten, etteivät ne ole välttämättä tunnistettavissa.Käsiteltävässä asiassa valittaja oli kopioinut samplaustekniikan avulla noin kaksi sekuntia rytmisekvenssiä alkuperäisestä äänitteestä ja siirtänyt sen oman kappaleensa taustalle jatkuvana toistona. Kansallinen tuomioistuin kysyi EUT:lta, tarkoittaako tällainen pienen äänitepätkän kopioiminen tietoyhteiskuntadirektiivin (2001/29/EY) 2 artiklan c alakohdan mukaista äänitetuottajan kappaleen valmistamista koskevan yksinoikeuden loukkaamista. Lisäksi tuomioistuin kysyi, muodostaako samplattu äänite kopion alkuperäisestä äänitteestä vuokraus- ja lainausdirektiivin (2006/115/EY) mukaisesti ja että onko kansallisessa lainsäädännössä asetettu poikkeus yhdenmukainen EU-oikeuden kanssa.
Julkiasiamiehen mukaan kyse on kappaleen valmistamisesta, sillä samplauksessa on kyse äänitteen osan suorasta ja pysyvästä kopioimisesta. Valittajat vetosivat kuitenkin ns. de minimis –kynnykseen, ja viittasivat analogisesti unionin tuomioistuimen tekijänoikeutta koskevaan Infopaq International –ratkaisuun, jossa todettiin, että yksittäiset sanat erikseen tarkasteltuna eivät kuulu tekijänoikeussuojan piiriin. Julkisasiamiehen mukaan ratkaisussa ei kuitenkaan millään tavoin tunnustettu de minimis –kynnyksiä tekijänoikeudessa, vaan ratkaisu perustui siihen, että teos määritellään tekijänoikeuden yhteydessä tekijänsä henkiseksi luomukseksi. Tätä päättelyä ei Szpunarin mukaan voida soveltaa äänitteisiin, sillä äänite ei ole eri osatekijöistä koostuva henkinen luomus, vaan äänten tallenne, jota suojataan ainoastaan tallenteen, eikä äänten sommitelman, perusteella. Tällöin suojan kohde on eri, eikä se perustu teoksen luovuuteen liittyvään luonteeseen. Äänitteen lähioikeudellinen suoja kohdistuu jakamattomaan kokonaisuuteen. Julkisasiamies totesi, että ääntä tai sanaa ei voida monopolisoida sisällyttämällä sitä teokseen, mutta kun tällaiset äänet tai sanat nauhoitetaan, ne muodostavat lähioikeudella suojattavan äänitteen. Kappaleen valmistaminen tällaisesta äänitteestä kuuluu näin ollen kyseisen äänitteen tuottajan yksinoikeuden piiriin. Tämän estämättä jokainen voi kuitenkin vapaasti tuottaa itse samanlaisen äänen.
Toiseen ennakkoratkaisukysymykseen julkisasiamies totesi, että samplaamalla syntynyt äänite ei ole vuokraus- ja lainausdirektiivissa tarkoitettu ensimmäisen äänitteen kopio, koska se ei sisällä olennaista osaa alkuperäisestä äänitteestä, eikä samplaamisen tarkoituksena ole tuottaa alkuperäisen äänitteen korvaava äänitettä vaan luoda uusi itsenäinen teos.
Kolmanneksi julkisasiamies arvioi, onko kansallisen lain säännös, jonka mukaan itsenäinen teos voidaan luoda käyttämällä vapaasti toista teosta ilman kyseisen teoksen tekijän lupaa, yhdenmukainen EU-oikeuden kanssa. Tietoyhteiskuntadirektiivin 5 artiklassa oleva yksinoikeuksia koskevien poikkeusten ja rajoitusten luettelo ei sisällä yleistä poikkeusta, jossa sallitaan toiselle kuuluvan teoksen käyttäminen uuden teoksen luomista varten, joten julkisasiamiehen mukaan myöskään jäsenvaltioilla ei ole oikeutta säätää kansallisessa oikeudessaan tällaista poikkeusta, mikäli se menee pidemmälle kuin tietoyhteiskuntadirektiivissä erikseen säädettyjen poikkeusten muodostamat yksinoikeuksien rajoitukset. Täten julkisasiamiehen näkemys on, että kyseinen säännös ei ole yhdenmukainen direktiivissä määritellyn äänitetuottajien kappaleen valmistamista koskevan yksinoikeuden kanssa. Tietoyhteiskuntadirektiivissä erikseen säädetty lainausta koskeva poikkeus ei julkisasiamiehen mukaan ole sovellettavissa samplauksen kohdalla mm. siksi, että kyseessä ei ole tilanne, jossa lainaava teos olisi vuoropuhelussa tai vastakkain lainatun teoksen kanssa, vaan lainattu teos sekoittuu täysin lainaavaan teokseen.
(HK)