Tiivistelmä 7.8.2008 / TT
Roche Consumer Health Ltd. -niminen yritys (Roche) oli hakenut lääketabletin ulkomuodon kansainvälistä rekisteröintiä tavaramerkiksi. Tablettia on markkinoitu Suomessa Rennie-nimellä. Patentti- ja rekisterihallitus oli katsonut, että tabletin ulkomuoto ei ollut ollut sillä tavalla erityinen, että se olisi ollut omiaan erottamaan hakijan tavarat muista vastaavista. PRH oli hylännyt rekisteröinnin Suomessa.
Bayer Consumer Care AG (Roche:n seuraaja, jälj. Bayer) oli valittanut PRH:n valituslautakuntaan vaatien päätöksen kumoamista ja asian palauttamista PRH:n käsiteltäväksi.
Valituslautakunta oli hyväksynyt PRH:n perustelut ja lisäksi todennut, että asiakkaat eivät valitse lääkkeitä niiden ulkomuodon vaan ominaisuuksien ja käyttötarkoituksen perusteella.
Näillä perusteilla valituslautakunta oli hylännyt valituksen.
Bayer valitti edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tavaramerkki, joka tässä tapauksessa tarkoitti tabletin muotoa, oli erottamiskykyinen. Haetun merkin kuva on esimerkiksi myös tuotteen pakkauksissa. Lääkettä oli ollut Suomessa markkinoilla jo 1960-luvulta lähtien ja se oli saavuttanut suuren suosion. Markkinoilla ei ollut ollut mitään ulkoasultaan haettavaan merkkiin sekoitettavissa olevia tuotteita. Lisäksi merkki oli todettu rekisteröimiskelpoiseksi muun muassa Saksassa.
KHO hyväksyi valituslautakunnan päätöksen perustelut erottamiskyvyn puuttumisesta ja hylkäsi valituksen.