KHO 25.10.2007 nro 2741

Instanssin nimiKHO
Instanssin kaupunkiHelsinki
Diaarinumero2059/03/06
Ratkaisun päivämäärä25.10.2007
Tuomion numero2741
Laki, lainkohtaPatL 2, 25 §
Riidanalaisen patentin numero111006
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)Feracitas Oy
Osapuolet, vastaaja(t)Patentti- rekisterihallitusTamglass Ltd Oy (väitteentekijä)

Tiivistelmä 26.6.2008 / tt

Feracitas Oy:lle oli myönnetty patentti keksintöön nimeltä ”Menetelmä lämmön johtamiseksi lasiin” (2003). Tamglass Ltd. Oy oli tehnyt patenttia koskevan väitteen. Väitteen perusteluiksi oli esitetty, että uutuus- ja keksinnöllisyys-vaatimukset (PatL 2 §) eivät olleet täyttyneet, eikä keksintöä oltu kuvattu niin selvästi, että ammattimies olisi selvityksen perusteella voinut käyttää keksintöä (8 §). Väitteentekijä oli esittänyt patentti- ja rekisterihallitukselle amerikkalaisen patenttijulkaisun, jossa oli esitelty samankaltainen menetelmä kuin se, johon kannepatentti oli myönnetty.

PRH oli hylännyt väitteen, sillä menetelmä oli täyttänyt patentoitavuuden edellytykset.

Väitteentekijä oli valittanut päätöksestä. Uutena todisteena esitetty eurooppapatentti oli myös osoittanut kannepatentin menetelmän olleen ennestään tunnettu.

PRH:n valituslautakunta oli kumonnut aiemman päätöksen ja palauttanut asian PRH:lle patentin kumoamista varten. Kannepatentin vaatimuksissa laitteiston rakennetta ja muotoa ei oltu määritelty siten, että patentin mukainen ratkaisu olisi eronnut eurooppapatentin menetelmästä.

Feracitas valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka päätti kumota patentin myöntämistä koskevan päätöksen ja palauttaa asian PRH:n käsiteltäväksi. Patentinhaltija oli muuttanut patenttivaatimuksia KHO:n käsittelyssä. KHO katsoi, että uudet patenttivaatimukset vaativat patentoimisen edellytysten täyttymisen uudelleen arviointia. Esitetyn näytön perusteella oli epävarmaa, olivatko kannepatentin ja eurooppapatentin mukaiset menetelmät niin samankaltaisia, että patentin myöntämiselle olisi este.

Alempi oikeusaste

Patentti- ja rekisterihallitus 23.11.2004
PRH:n valituslautakunta 10.5.2006, valitusnro 2005/P/006

Ratkaisun lainvoimaisuuslainvoimainen
Asiasanatpatentoitavuus, patenttivaatimukset, uutuus

Share: