Tiivistelmä 17.8.2010 / IAL
VTT oli hakenut (2001) hakemuksella nro 20010572 patenttia keksinnölle nimeltä ”Menetelmä voimalaitoksen rikinpidätyksessä”. Keksinnön vaatimuksen 1 mukaan kyseessä oli voimalaitoksen rikinpidätysmenetelmä, jossa lämpökattilan tulipesään lisättiin rikkipitoisen polttoaineen ja ilman lisäksi lisäaineena puutuhkaa palamisen yhteydessä syntyvän rikkidioksidin sitomiseksi. Patentti oli myönnetty 13.9.2002 numerolla 109601.
Kvaerner Power Oy (sittemmin Metso Power Oy) oli tehnyt väitteen ja vaatinut patentin kumoamista puuttuvan uutuuden ja keksinnöllisyyden perusteella.
PRH oli todennut, että väitteentekijän nimeämistä estejulkaisuista oli tunnettua lisätä lämpökattilan tulipesään kalsiumpitoisia yhdisteitä rikkidioksidin sitomiseksi. Julkaisuista oli myös tunnettua, että puutuhka sisälsi kalsiumpitoisia yhdisteitä, jotka soveltuivat rikin sitomiseen. Julkaisujen tekniikoiden yhdisteleminen väitteessä esitetyn mukaisesti ei kuitenkaan tuonut alan ammattilaiselle mieleen patenttivaatimuksen mukaista keksintöä tuhkan lisäämisestä tulipesään rikin sitomiseksi. Siksi PRH oli hylännyt väitteen.
Kvaerner oli valittanut päätöksestä. Estejulkaisuista tunnettiin alkalisten kalsiumyhdisteiden lisääminen tulipesään rikkidioksidin sitomiseksi, mutta niiden mukaan mikä tahansa rikkiä pidättävä aine kävi. PRH:n valituslautakunnan mielestä alan ammattihenkilö tunsi puutuhkan rikkiä sitovan vaikutuksen, jolloin hänelle etsittäessä vaihtoehtoa estejulkaisujen liitteistä tunnetulle rikinpidätysaineelle tuli ensimmäiseksi mieleen kokeilla puutuhkan lisäämisen vaikutusta. Keksinnössä ei ollut siten mitään keksinnöllistä oivallusta, joten valituslautakunta oli hyväksynyt valituksen.
VTT valitti päätöksestä KHO:een ja vaati, että patentti pysytetään voimassa muutetussa muodossa. Se oli selkiyttänyt itsenäisen patenttivaatimuksen johdanto-osaa ja lisännyt tunnusmerkkiosaan puutuhkan syöttönopeutta koskevia piirteitä. VTT:n mukaan esitellyt piirteet vahvistivat itsenäisen vaatimuksen keksinnöllisyyttä, minkä lisäksi keksinnön mukaisella menetelmällä sidottiin tehokkaasti rikkiä ja saavutettiin useita yllättäviä etuja. Puutuhka oli keksinnössä huomattavalta osaltaan sellaisessa muodossa, että se pääsi suoraan osallistumaan rikinsidontaan, ja se oli valmiiksi hiukkaskooltaan pientä ja kontaktipinta-alaltaan suurta materiaalia verrattuna normaalisti rikinsidonnassa käytettyihin materiaaleihin.
KHO:n mielestä patenttivaatimuksiin tehdyt lisäykset perustuivat patenttilakiin ja niitä voitiin pitää riittävän täsmällisinä. Lisäksi keksinnöllä saavutettiin merkittäviä etuja käyttötalouden paranemisen ja päästölupaehtojen täyttymisen kautta, mikä tuki sen keksinnöllisyyttä.
Koska viitejulkaisuissa ei ollut ehdotettu keksinnön mukaisesti jätetuhkan sekoittamista rikkidioksidin sitomiseksi muuhun polttoaineeseen, keksinnön mukainen ratkaisu oli uusi. Oikeuden mukaan patentin ratkaisua ei voitu pitää alan ammattimiehelle ilmeisenä viitejulkaisun perusteella, jonka mukaan kyseessä olevaan tarkoitukseen voitiin käyttää mitä tahansa rikkiä pidättävää ainetta, koska kaikkia rikkiä pidättäviä aineita ei kuitenkaan voitu haitallisten ominaisuuksiensa perusteella käyttää tähän tarkoitukseen. Lisäksi oli huomioitava, että rikkipäästöjen alentaminen edusti tässä yhteydessä eri tekniikka kuin jätetuhkan käsittely. Keksintö oli siten myös keksinnöllinen.
KHO kumosi valituslautakunnan ratkaisun ja palautti asian PRH:lle patentin voimassa pysyttämistä varten KHO:ssa esitettyjen patenttivaatimusten mukaisena.