KHO 8.4.2009 nro 890

Instanssin nimiKHO
Instanssin kaupunkiHelsinki
Diaarinumero2473/03/07
Ratkaisun päivämäärä8.4.2009
Tuomion numero890
Laki, lainkohtaTavaramerkkilaki 14§, tavaramerkkidirektiivi 89/104/ETY
Tavaramerkin nimiSCHMIDT
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)SALM S.A.

Tiivistelmä 6.4.2010 / smh

SALM S.A. oli rekisteröinyt kansainvälisesti kuviomerkin SCHMIDT tietyille tavaroille luokassa 20 (mm. huonekalut), mutta Patentti- ja rekisterihallitus oli (2004) katsonut, ettei rekisteröinti koske Suomea. Schmidt oli Suomessa käytössä oleva sukunimi, joten merkki oli omiaan antamaan käsityksen toisen nimestä.

Yhtiö oli valittanut valituslautakuntaan, joka oli hylännyt valituksen (2007). Sen mukaan sana Schmidt käsitetään sukunimenä, eikä sillä ole mitään kaksoismerkitystä, joka poistaisi sukunimiluonteen. Hakijan esittämä selvitys yhtiön perustajasta ei osoittanut sen oikeutta käyttää nimeä tavaramerkkinä.

Yhtiö valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja vaati sitä kumoamaan aiemmat päätökset. Yhteisön oikeuskäytännön mukaan erottamiskykyisen sukunimen tulee olla rekisteröitävissä tavaramerkiksi. Esitetty aineisto osoittaa, että yhtiön on perustanut Hubert Schmidt ja yhtiön nimi on aiemmin ollut Cuisines Schmidt. Koska merkki on tyylitelty kuviomerkki, kuluttajat eivät käsitä sitä sukunimeksi.

Valituslautakunta lausui, että merkinhaltija ei ole nimeltään SCHMIDT, eikä sana sisälly myöskään sen toiminimeen, joten oikeutta nimen käyttöön ei ole. Esitetty selvitys ei osoita Hubert Schmidtin olleen yhtiön perustaja.

KHO totesi, että Suomen kansallinen tavaramerkkilaki on harmonisoitu tavaramerkkidirektiivin kanssa ja Suomessa voidaan edelleen ottaa nimiesteet huomioon viran puolesta. Kyseisessä tapauksessa merkkiä ei ole hylätty sillä perusteella, että se ei olisi sinänsä rekisteröitävissä, tai että se olisi vailla erottamiskykyä. Kyse on vain tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 4 kohdan tulkinnasta. Keskivertokuluttaja käsittää sanan SCHMIDT sukunimeksi, eikä sillä ole mitään tätä vaikutelmaa poistavaa kaksoismerkitystä. Esitetyn selvityksen perusteella KHO katsoi, että sana SCHMIDT voidaan johtaa yrityksen perustajan nimestä. Merkin kuvioelementit ovat niin yksinkertaiset, etteivät ne poista nimiestettä. Kun kuitenkin otettiin huomioon perustajan nimi ja merkin kuvioluonne, KHO katsoi, että merkki ei ole omiaan aiheuttamaan käsitystä toisen nimestä.

Näillä perusteilla KHO kumosi aiemmat päätökset ja palautti asian PRH:lle kansainvälisen rekisteröinnin hyväksymistä varten.

Alempi oikeusaste

PRH:n valituslautakunta, päätös 5.6.2007 valitusnro 2005/T/005

Ratkaisun lainvoimaisuusEi tiedossa
Asiasanatnimet, rekisteröinti
Huomautukset

Kts. myös KHO:2009:889

Share: