KHO:2013:1147

Instanssin nimiKHO
Instanssin kaupunkiHelsinki
Diaarinumero0889/3/11
Ratkaisun päivämäärä3.4.2013
Tuomion numero1147
Laki, lainkohtaTavaramerkkiL 1 § 2 mom., 13 §
Tavaramerkin nimiOLYMPIALAISET
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)Suomen Olympiakomitea ry

PRH oli 27.11.2007 hylännyt yhdistyksen tekemän hakemuksen tavaramerkin OLYMPIALAISET rekisteröinnistä luokissa 28, 35, 38, 39, 41 ja 43. PRH oli todennut, että olympialaiset tunnetaan urheilutapahtumana. PRH:n mukaan termiä ei mielletä kenenkään elinkeinonharjoittajan erityiseksi tunnukseksi millekään tavaroille tai palveluille, eikä sitä käytetä tavaramerkinomaisesti, vaan sen tarkoitus on osoittaa, mistä urheilutapahtumasta on kyse. PRH:n mielestä hakija ei ollut toimittanut virastoon näyttöä, joka osoittaisi merkin olleen niin kauan ja laajalti käytössä hakijan tarjoamien tavaroiden erityisenä tunnuksena, että se olisi tullut erottamiskykyiseksi hakemuksen tekoaikana.

Myös PRH:n valituslautakunta oli hylännyt valituksen ja pysyttänyt PRH:n päätöksen lopputuloksen. PRH:n valituslautakunta oli katsonut että, koska valituksen täydennykseksi tarkoitettu markkinatutkimus oli toimitettu vasta hakemuksen jättämisen jälkeen, hakija ei ollut antanut riittävästi sellaista näyttöä, joka osoittaisi merkin tulleen käytön kautta erottamiskykyiseksi hakemuksen tekoaikana. PRH:n valituslautakunta ei ollut nähnyt syytä lopputuloksen muuttamiseen Suomen Olympiakomitea ry (Olympiakomitea) vaati valituksessaan, että KHO kumoaa asiassa aikaisemmin annetut päätökset ja palauttaa hakemuksen PRH:lle uudelleen käsiteltäväksi ja rekisteriin merkittäväksi. Olympiakomitean mielestä PRH ja PRH:n valituslautakunta olivat soveltaneet tavaramerkkilakia virheellisesti. Sen mukaan sana OLYMPIALAISET ei ole tavaran tai palvelun lajia kuvaava ilmaisu ja on siten rekisteröitävissä ilman käyttönäyttöä samojen edellytysten mukaisesti kuin muut tavaramerkit. Olympiakomitea painotti, että tavaramerkin erottamiskykyä arvioidaan suhteessa hakemuksen kattamiin tavaroihin ja palveluihin eikä siihen, missä sitä käytetään. Olympiakomitean mukaan kyseinen sana, joka kykenee takaamaan tuotteen tai palvelun alkuperän, on rekisteröitävissä ja tavaramerkkirekisterin vakiintuneen käytännön mukaan erottamiskykyinen.

PRH:n valituslautakunta katsoi lausunnossaan myös, että kyseisen sanan tulisi olla muidenkin elinkeinonharjoittajien käytössä sellaisten tavaroiden ja palveluiden yhteydessä, joissa sitä voidaan yleisessä kielenkäytössä käyttää viittaamaan niiden lajia, laatua tai käyttötarkoitusta osoittavana ominaisuutena. Olympiakomitea totesi vastaselityksessään, että lautakunnan esille nostamat käyttöä koskevat näkökulmat koskevat tavaramerkin käytännön loukkaustilanteita, ja piti viraston esittämiä näkökulmia aiheettomina.

KHO totesi, että PRH ja PRH:n valituslautakunta olivat pitäneet sanaa OLYMPIALAISET itsessään täysin erottamiskyvyttömänä tunnuksena. KHO:n mukaan mitä tahansa sana voidaan lähtökohtaisesti rekisteröidä tavaramerkiksi. Sen mukaan täysin erottamiskyvyttömänä ja rekisteröintikelvottomana on pidettävä sanaa, joka yksinomaan kuvaa niitä tavaroita tai palveluita, joiden osalta rekisteröintiä on haettu. Näihin sanoihin kohdistuu vapaanapitotarve sen vuoksi, että kysymyksessä oleva sanojen tulee olla yleisessä käytössä myös alalla toimivien kilpailijoiden toiminnassa. KHO totesi, että tavaramerkin erottamiskykyä on aina arvioitava suhteessa hakemuksessa tarkoitettuihin tavaroihin ja/tai palveluihin. KHO:n mukaan PRH ja PRH:n valituslautakunta eivät olisi saaneet hylätä hakemusta ja valitusta arvioimatta kyseisen sanan erottamiskykyä hakemuksessa tarkoitettujen tavaroiden ja palveluiden osalta. KHO kumosi PRH:n ja PRH:n valituslautakunnan päätökset ja palautti asian PRH:lle uudelleen käsiteltäväksi. (SL)

Alempi oikeusaste

PRH:n valituslautakunta 11.1.2011, nro 2008/T/016

Ratkaisun lainvoimaisuusLainvoimainen
Asiasanaterottamiskyky, sekoitettavuus

Share: