KHO:2013:1723

Instanssin nimiKHO
Instanssin kaupunkiHelsinki
Diaarinumero1542/3/11
Ratkaisun päivämäärä20.5.2013
Tuomion numero1723
Laki, lainkohtaTMerkkiL 13 §
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)Oy Karl Fazer Ab
Osapuolet, vastaaja(t)Patentti- ja rekisterihallitus

PRH oli 13.6.2008 antamallaan päätöksellä hylännyt LU Suomi Oy:n (sittemmin siirretty Oy Karl Fazer Ab:lle, myöhemmin kantaja) tavaramerkkihakemuksen T200700871 päätöksessä kuvatun ulkomuodon rekisteröimiseksi yhtiön tavaramerkiksi kekseille luokassa 30. PRH katsoi merkin olevan vailla erottamiskykyä, koska se muodostui ainoastaan yksinkertaisista, kekseille tavanomaisista muodoista. Toimitettu käyttönäyttö ei ollut PRH:n mielestä riittävää. Lisäksi PRH katsoi, että osa käyttönäytöstä oli hankittu vasta rekisteröintihakemuksen jättämisen jälkeen, eikä huomioinut näitä arvioinnissaan.

Kantaja valitti päätöksestä PRH:n valituslautakuntaan, joka pysytti PRH:n päätöksen.

Kantaja valitti KHO:een vedoten siihen, että kyseinen keksi oli ollut käytössä samassa muodossa vuodesta 1925 lähtien. Huhti-toukokuussa vuonna 2008 suoritetussa markkinatutkimuksessa yli 70 % kuluttajista tunnisti keksin ulkoasun ja muodon perusteella, ja 36 % vastaajista osasi nimetä tuotteen.

KHO totesi, että TMerkkiL 13 §:n mukaan rekisteröitävän merkin tulee olla omiaan erottamaan haltijan tavarat muiden tavaroista. Arvioitaessa erottamiskykyä on huomioitava kaikki asianhaarat ja erityisesti se, kuinka kauan ja miten laajalti merkkiä on käytetty. Haetun keksin ulkoasu ei ollut KHO:n mukaan niin omintakeinen ja epätyypillinen keksin muoto, että sen voisi katsoa erottavan hakijan keksit kilpailijoiden tuotteista. Muoto oli kuitenkin KHO:n mukaan rekisteröitävissä, jos sen voidaan osoittaa muuttuneen käytön perusteella erottamiskykyiseksi. KHO katsoi, että kantaja oli osoittanut merkin tulleen tunnetuksi. PRH:n olisi tullut ottaa arvioinnissaan huomioon markkinatutkimus, koska keksi oli ollut markkinoilla vuosikymmenten ajan, sillä ei ollut merkitystä, että markkinatutkimus oli suoritettu vasta rekisteröintihakemuksen jättämisen jälkeen.

KHO kumosi PRH:n ja PRH:n valituslautakunnan päätökset ja palautti asian PRH:lle ulkoasutavaramerkin rekisteröintiä varten.

(NH)

Alempi oikeusaste

Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakunta 17.3.2011 nro 2008/T/128

Ratkaisun lainvoimaisuusLainvoimainen
Asiasanaterottamiskyky, tavaramerkit

Share: