KHO:n vuosikirjaratkaisussa 2017:93 oli kyse siitä, onko valtion tekijänoikeuden haltijoita edustaville järjestöille tekijänoikeuslain nojalla maksamaa hyvitystä pidettävä arvonlisäveron soveltamisalaan kuuluvana palvelun myynnistä suoritettavana vastikkeena. Hakijat A, B, C ja D olivat kaikki tekijänoikeuden haltijoita edustavia järjestöjä. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö oli pyytänyt, että asiassa pyydetään ennakkoratkaisu unionin tuomioistuimelta.
KHO viittasi ratkaisussaan unionin oikeuskäytäntöön todeten, että palvelujen suoritus on arvonlisäverodirektiivissä tarkoitetulla tavalla vastikkeellinen ja verollinen ainoastaan sillä edellytyksellä, että palvelun suorittajan ja vastaanottajan välillä on oikeussuhde, johon liittyvät suoritukset ovat vastavuoroisia. (esim. asiassa C-520/14, Gemeente Borsele, annetun tuomion 24 kohta).
Keskusverolautakunnan mukaan palvelun suorituksen katsominen ”vastikkeelliseksi” ei edellytä, että suoritusta koskeva vastike saadaan suoraan sen vastaanottajalta, vaan vastike voidaan saada myös kolmannelta. Keskusverolautakunta myös katsoi tekijöiden luovuttaneen oikeutensa yksityiseen kopiointiin tekijänoikeusjärjestöille, hyvitysmaksun muodostaessa vastikkeen oikeudesta valmistaa teoksen kappaleita yksityiseen käyttöön. Arvonlisäverolain mukaan tekijänoikeuslain korvaus on arvonlisäveroton. Arvonlisäverottomuus ei kuitenkaan koske tilanteita, joissa korvaus maksetaan tekijänoikeuden haltijoita edustavalle järjestölle.
KHO katsoi, ettei asiassa oltu väitetty, että hakijoina olevat järjestöt itse suorittaisivat valtiolle tai kenellekään muullekaan sellaista palvelua, jonka vastikkeena mainittua hyvitystä olisi pidettävä. KHO:n mukaan tekijät eivät olleet luovuttaneet oikeutta yksityiseen kopiointiin tekijänoikeusjärjestöille, koska tekijänoikeuslain nojalla tekijät eivät voi määrätä tästä oikeudesta, vaan kopiointioikeus yksityiseen käyttöön perustuu suoraan lakiin. Näin ollen tekijänoikeusjärjestöjen ei voitu katsoa suorittavan palvelua hyvitystä vastaan silläkään perusteella, että oikeus määrätä yksityisestä kopioinnista olisi siirtynyt tekijänoikeusjärjestöille.
Asiassa tuli vielä arvioitavaksi, mikä merkitys on sillä, että AVL:ssä tarkoitettu arvonlisäverottomuus ei koske tekijänoikeuden haltijoita edustavan järjestön oikeuden luovuttamisesta tai oikeuden perusteella saamia korvauksia. Myös näiltä osin KHO katsoi, etteivät tekijät olleet siirtäneet tekijänoikeusjärjestöille oikeuttaan myöntää lupa yksityiseen kopiointiin. Kun tekijänoikeusjärjestöillä ei ollut oikeutta määrätä yksityisestä kopioinnista, valtion maksamaa hyvitystä ei voitu myöskään pitää tekijänoikeusjärjestöjen saamana korvauksena. Näin ollen arvonlisäverolain säännös ei ollut sovellettavissa kysymyksessä olevaan hyvitykseen.
Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisupyynnön osalta todettiin, että velvollisuutta tehdä ennakkoratkaisupyyntö ei ole silloin, jos kansallisessa tuomioistuimessa ei esiinny todellista epäilyä unionin tuomioistuimen olemassa olevan oikeuskäytännön soveltamismahdollisuudesta asiaan tai jos on täysin selvää, miten unionin oikeutta on kyseisessä tilanteessa asianmukaisesti sovellettava. Asiassa ei katsottu tulleen esiin sellaisia kysymyksiä, joiden johdosta ratkaisupyyntö olisi tarpeen.
KHO:n päätöksellä Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön vaatimus ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta hylättiin, samalla kun valitus hyväksyttiin. Keskusverolautakunnan päätös kumottiin ja uutena ennakkoratkaisuna lausuttiin, että yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu tekijänoikeuden haltijoita edustaville järjestöille ei ole vastiketta arvonlisäverollisen palvelun suorittamisesta.
IK