-verkkolehtiTiivistelmä 17.1.2012/hkm
Kantajat L.Vanto ja M.Vanto olivat Helsingin raastuvanoikeudessa nostamallaan kanteella vaatineet, että käymäläjärjestelmää heidän sukunimellään markkinoivaa Willtrade Oy:tä kiellettäisiin käyttämästä toiminnassaan tavaramerkkiä ” Wanto”. Kantajat katsoivat, että heidän sukunimensä kaltaisen sanan käyttö markkinoitaessa käymäläjärjestelmien kaltaisia tuotteita aiheutti heille haittaa ja vahinkoa. Willtrade Oy puolestaan katsoi vastineessaan, ettei tunnusmerkki ”Wanto” sisältänyt kantajien sukunimeä ja että yhtiön oikeus tavaramerkkiin perustui TavaramerkkiL 2 § mukaiseen vakiinnuttamiseen. Yhtiön mukaan myöskään sekaantumisvaaraa tunnusmerkin ja kantajien sukunimen välillä ei ollut.
Raastuvanoikeus katsoi asiassa näytetyksi, että yhtiö oli vakiinnuttamalla saanut tavaramerkkilain 2 §:ssä tarkoitetun yksinoikeuden merkkiin ”Wanto”, sillä merkki oli relevanteissa elinkeino- ja kuluttajapiireissä tunnettu. Sanojen ”Vanto” ja ”Wanto” ei katsottu olleen sekoitettavissa keskenään, sillä sanat kirjoitettiin huomattavasti eri tavoin. Raastuvanoikeus hylkäsi kanteen.
Hovioikeus ei muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä.
Korkein oikeus (KKO) katsoi jäämättä toteen näytetyksi, että tavaramerkki ”Wanto” olisi tavaramerkkilain tarkoittamalla tavalla vakiinnutettu, sillä esimerkiksi kaupunkien vesi- ja viemärilaitoksien tarkastustehtävissä olleet virkamiehet eivät olleet tunteneet tavaramerkkiä. KKO katsoi myös, että vakiintumaton tavaramerkki ja kantajien sukunimi erosivat toisistaan vain kirjaimen ”v” kirjoitustavan suhteen ja ettei eroavuus suullisessa suomenkielisessä esityksessä tullut lainkaan esille. KKO katsoi siten, että vastaaja oli ottanut oikeudetta tavaramerkissään käyttöönsä toisen sukunimen ja kielsi yhtiötä käyttämästä toiminnassaan sanaa ”Wanto”.
KKO:n ratkaisu kokonaisuudessaan:
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1988/19880131