-verkkolehtiTiivistelmä 13.8.2013/SL
KäO oli katsonut, että A oli itävaltalaisen Trademark Publisher GmbH –nimisen yhtiön toimitusjohtajana 1.1 ja 30.4.2004 välisenä aikana hankkiakseen itselleen ja toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttänyt tai yrittänyt erehdyttää suurta määrää suomalaisia elinkeinonharjoittajia kutakin erikseen maksamaan yhtiölle 587 euroa. Trademark Publisher GmbH:n toiminta-ajatus oli ylläpitää internetissä tietokantaa eri maissa rekisteröidyistä tavaramerkeistä. A oli yhtiön nimissä lähettänyt palvelua koskevan tarjouslaskun, jota vastaanottajat olivat pitäneet viranomaisen lähettämänä tavaramerkin säilyttämistä koskevana laskuna. KäO oli tuominnut A:n törkeästä petoksesta 1 vuoden ja 2 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä velvoittanut hänet suorittamaan vahingonkorvauksia asianomistajille. HO pysytti KäO:n tuomion. A:lle myönnettiin valituslupa KKO:een. Valituksessaan KKO:een A ja yhtiö vaativat, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään.
Asianomistajille lähetettyjen kirjeiden etupuolella ei ollut selkeästi kerrottu yhtiön julkaisemispalvelun sisällöstä. Kirjeiden kääntöpuolella oli palvelusta hajanaisia tietoja, mutta niiden perusteella ei ole voinut saada selvää kuvaa siitä, mitä merkitystä tavaramerkkien julkaisemisella oli asianomistajille. Kirjeen etusivulla vastaanottajan huomio kiinnitettiin informaation asettelulla, kirjasintyypillä ja tummennuksilla sellaisin seikkoihin, joista ensisijaisesti syntyi käsitys, että kysymys olisi vastaanottajan tavaramerkkiä koskevasta rekisteröinnistä tietylle ajanjaksolle. Vastaanottajille on lähetetty ulkoasultaan laskun kaltainen asiakirja esitäytettyine tilinsiirtolomakkeineen, ikään kuin kysymys olisi ollut maksusta, johon oli jo sitouduttu. KKO katsoi, että kirje on sisällöltään ja ulkoasultaan laadittu tavalla, joka antoi vastaanottajalle harhaanjohtavan käsityksen siitä, että kysymys olisi ollut tavaramerkin rekisteröintiin tai sen voimassa pysymiseen liittyneen maksun perimisestä. KKO totesi, että kirjeellä oli erehdytetty vastaanottajia maksamaan mainittu maksu.
A kiisti hankkineensa yhtiölleen oikeudetonta taloudellista hyötyä, koska yhtiö oli tosiasiassa tarjonnut sitä palvelua, jota kirjeellä oli markkinoitu. KKO katsoi, ettei yhtiön tarjoamalla julkaisupalvelulla ollut sellaista sisältöä ja merkitystä, että asianomistajat olisivat maksaneet maksun sen vuoksi, että he olisivat tarvinneet palvelua tai pitäneet sitä hyödyllisenä. KKO totesi, että yhtiön saama hyöty oli oikeudetonta.
A oli kiistänyt toimineensa tahallisesti, koska hän oli etukäteen tarkastuttanut kirjeen suomalaisella asianajajalla varmistuakseen, ettei markkinointi ollut Suomen lainsäädännön vastaista. KKO totesi, että asianajaja ei ollut arvioinut kirjettä kokonaisuuden kannalta, koska se ei ollut ollut hänen käytettävissään kaikilta osin samanlaisena kuin se oli lähetetty vastaanottajille. Koska A oli laatinut kirjeen erehdyttäväksi ja, vaikka yhtiön suomalainen työntekijä oli huomauttanut A:lle kirjeen harhaanjohtavuudesta, käyttänyt sitä, KKO totesi, että A oli tahallaan erehdyttänyt kirjeen vastaanottajia.
A mukaan asianomistajien mahdollinen erehtyminen oli johtunut heidän omasta huolimattomuudestaan ja selonottovelvollisuutensa laiminlyönnistä. Kirjeestä oli sen huolellisesti lukemalla selvinnyt, mitä palvelua yhtiö tarjosi ja mistä kirjeessä esitetty maksu aiheutui. KKO totesi, että taloudellista toimintaa harjoittavan yhteisön edustajilla on aina tietynlainen selonottovelvollisuus. Ei kuitenkaan voida perustellusti edellyttää, että yhteisön laskujen tarkastuksessa noudatettavat rutiinit olisivat velvoitteiden perusteiden valvonnan suhteen vastaavia kuin tarjousten hyväksymiseen ja velvoitteisiin sitoutumisessa. KKO totesi, että oli ilmeistä, että A pyrkinyt hyödyntämään sitä todennäköistä seikkaa, että ainakaan kaikki vastaanottajat eivät tulisi tutkimaan perusteellisesti maksun perustetta ennen sen suorittamista. KKO katsoi, etteivät kirjeen vastaanottajat olleet laiminlyöneet selonottovelvollisuuttaan niin, että heidän myötävaikutuksensa erehtymiseen johtaisi petoksen tunnusmerkistön täyttymättä jäämiseen.
KKO katsoi, että A oli syyllistynyt törkeään petokseen ja pysytti HO:n tuomion lopputuloksen. Asiassa kirjattiin kaksi eriävää mielipidettä. (SL)
KKO:n ratkaisu kokonaisuudessaan: