Helsingin käräjäoikeuden yksipuolinen tuomio koski tekijänoikeutta loukkaavan toiminnan keskeyttämistä ja hyvitystä.
Hakijat vaativat vastaajaa hakijoiden tekijänoikeuksia loukkaavan aineiston saattamisen yleisön saataviin lopetettavaksi The Pirate Bay -palvelua käyttäen vähintään 1 000 000 euron suuruisen uhkasakon uhalla. X oli palvelun ylläpitäjänä tuomittu aikaisemmin yhteisvastuullisesti Y:n ja Z:n kanssa avunannosta tekijänoikeusrikokseen. Hakijat vaativat hyvitystä 60 äänitteen osalta 350 892 euroa ja lisäksi korvattavaksi selvitys- ja valvontakuluja. Lisäksi hakijat vaativat operaattoriin kohdistettua keskeyttämismääräystä edelleen pidettävän voimassa niin kauan kuin tekijänoikeutta loukkaavaa aineistoa saatettiin merkittävissä määrin yleisön saataviin ilman tekijöiden suostumusta.
X ei vastannut kanteeseen määräajassa. Koska kanne ei ollut selvästi perusteeton, KO hyväksyi sen yksipuolisella tuomiolla kieltäen X:ää jatkamasta tekijänoikeutta loukkaavaa tekoa sakon uhalla ja yhteisvastuullisesti maksamaan hyvitystä hakijoille. Keskeyttämismääräyksen jatkamisen osalta KO siteerasi hallituksen esitystä 26/2006 vp. Asiassa käräjäoikeuden aikaisemmin 25.8.2014 antama keskeyttämismääräys oli pääasiakanteeseen liittyvä turvaamistoimi. Kun pääasiakanteeseen oli tässä tuomiossa vastattu ja kieltovaatimus hyväksytty, KO määräsi keskeyttämismääräyksen peruutetuksi. Keskeyttämismääräys oli kuitenkin voimassa tässä annetun yksipuolisen tuomion lainvoimaan saakka.
(SP)