-verkkolehtiTapauksessa syyttäjä oli nostanut kymmentä Nokian Renkaat Oyj:n (jäljempänä NR) entistä työntekijää sekä entisten työntekijöiden sittemmin perustamaa rengasalan yritystä Black Donuts Engineering Oy:tä (jäljempänä BDE) vastaan syytteen yrityssalaisuuden rikkomisesta, sen yrityksestä sekä yrityssalaisuuden väärinkäytöstä. Entisiä työntekijöitä syytettiin siitä, että he olivat NR:n palveluksesta lähtiessään ottaneet mukaansa tuhansia NR:n tuote- ja tuotantoteknologiaa koskevia asiakirjoja ja muuta materiaalia. Aineisto piti syyttäjän ja asianomistajan mukaan sisällään NR:n yrityssalaisuuksia, joita oli sittemmin joko käytetty tai aiottu käyttää BDE:en yritystoiminnassa. Syytettynä oli myös vastaaja G:n perustama yritys IDG International SA (jäljempänä IDG).
Vastaaja A:ta syytettiin yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksestä sekä yrityssalaisuuden väärinkäytöstä. B:tä sekä yrityssalaisuuden rikkomisesta että yrityssalaisuuden väärinkäytöstä. Vastaajia C, D, E ja F syytettiin yrityssalaisuuden rikkomisesta, rikkomisen yrityksestä sekä yrityssalaisuuden väärinkäytöstä. G:tä puolestaan syytettiin joko yrityssalaisuuden väärinkäytöstä tai osassa syytekohtia vaihtoehtoisesti yrityssalaisuuden rikkomisesta. H:ta syytettiin yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksestä sekä yrityssalaisuuden väärinkäytöstä. I:tä syytettiin yrityssalaisuuden rikkomisesta sekä sen yrityksestä, ja J:tä puolestaan yrityssalaisuuden väärinkäytöstä.
Yrityssalaisuuden rikkomista ja väärinkäyttöä koskevien syytteiden lisäksi syyttäjä kohdisti kuhunkin vastaajaan vaatimuksen rikoshyödyn menettämisestä valtiolle. Rikoshyödyn palauttamisen lisäksi syyttäjä vaati sekä BDE:n että IDG:n tuomitsemista yhteisösakkoon, sillä niiden lakimääräisiin toimielimiin kuuluvat henkilövastaajat olivat olleet osallisia yhtiöiden toiminnassa tehtyihin rikoksiin. Lisäksi syyttäjä esitti A:n, E:n ja J:n tuomitsemista liiketoimintakieltoon.
Syyttäjän esittämien rangaistusvaatimusten lisäksi asianomistaja NR vaati, että KO velvoittaa vastaajat korvaamaan sille yhteensä 6 miljoonaa euroa vahingonkorvauksia sekä maksamaan sille tapauksesta aiheutuneet asianosais- ja oikeudenkäyntikulut yhteensä 1 794 810, 03 euroa.
Kaikki vastaajat kiistivät syytteet sillä perusteella, ettei mikään syytteessä mainituista asiakirjoista, dokumenteista tai tiedoista sisältänyt NR:n yrityssalaisuuksia. NR ei vastaajien mukaan ole edes rikoslain edellyttämällä tavalla halunnut pitää mainittuja tietoja salassa, sillä ei ole ollut intressiä salassapitoon eikä tietoja tosiasiallisesti ole pidetty salassa. Vastaajien hallussa olleiden materiaalien yrityssalaisuusluonteen puuttumista perusteltiin muun muassa sillä, että tiedot ovat olleet teknisluontoisia, renkaan valmistus- ja tuotantoprosessiin liittyviä seikkoja, joita ei ole voitu pitää yrityssalaisuutena, vaan yleisesti saatavilla olevana tietona. Tiedot olivat olleet joko osa alan ammattilaisten yleistietoa tai saatavilla yksinkertaisesti esimerkiksi rengasta eri tavoin mittaamalla ja tutkimalla.
KO totesi ratkaisussaan, että eräs tapauksen keskeisimmistä oikeudellisia kysymyksiä on selvittää yrityssalaisuuden sisältö. Rikoslain 30:11 §:n mukaan yrityssalaisuudella tarkoitetaan liike- tai ammattisalaisuutta taikka muuta vastaavaa elinkeinotoimintaa koskevaa tietoa, jonka elinkeinonharjoittaja pitää salassa ja jonka ilmaiseminen olisi omiaan aiheuttamaan taloudellista vahinkoa hänelle tai toiselle elinkeinonharjoittajalle, joka on uskonut hänelle tiedon. Näin ollen KO piti keskeisenä selvittää, mitä rikoslain määritelmän mukaisella tiedolla nimenomaan tässä asiassa tarkoitetaan.
Tiedon käsitettä määritellessään KO otti kantaa siihen, tarkoitetaanko tiedolla jotakin yksittäistä asiakirjaa tai dokumenttia ja sen sisältämää informaatiota, vai voidaanko tietona pitää jotakin suurempaa kokonaisuutta, jonka osia yksittäiset asiakirjat ovat. Tämän ratkaiseminen oli KO:n mielestä olennaista, koska vastaajat olivat pyrkineet osoittamaan, että todisteista ilmenevät yksittäiset tiedot eivät ole olleet yrityssalaisuuksia, vaan kuuluneet osaksi yleistietämystä.
KO päätyi tuomiossaan ratkaisuun, jonka mukaan rikoslain tarkoittama tieto voi olla yksittäisten tietojen muodostama kokonaisuus, joka ei kuitenkaan ole koko tuotantoalaa koskeva kokonaistietämys. Tämän kokonaisuuden yksittäiset tiedot voivat olla julkisia, eli yleisesti kaikkien tiedossa, mikä ei kuitenkaan ole este sille, että tietojen muodostama kokonaisuus voi olla salainen. KO perusteli näkemystään muun muassa sillä, että tiedon pilkkominen pieniin yksittäisiin osiin voisi lopulta johtaa siihen, että kaikki nämä osat olisivatkin julkista tietoa. Tämä tarkoittaisi ainakin teoriassa sitä, että tiedon katsominen yrityssalaisuudeksi voitaisiin aina kiertää tietoa pieniin osiin pilkkomalla.
Määriteltyään sen, että tietoa on käsiteltävä kokonaisuutena, KO otti kantaa siihen, muodostiko vastaajien hallussa ollut tieto tällaisen yrityssalaisuuden määritelmän kannalta olennaisen kokonaisuuden. Tapauksessa esitetyt todisteet osoittivat, että vastaajien hallussa olleiden tietojen perusteella olisi voitu perustaa kokonainen renkaiden tuotantolaitos ja valmistaa renkaita aina markkinoille saattamiseen asti. KO katsoi, että tieto renkaiden tuotantoprosessista alusta loppuun saakka muodosti sellaisen tiedon kokonaisuuden, jota yrityssalaisuudella tarkoitetaan.
Seuraavaksi KO otti kantaa NR:n salassapitotahtoon, sillä yrityssalaisuuden tunnusmerkistöön kuuluu, että tiedon haltijalla on tahto ja syy pitää tieto salassa, ja että tieto on myös tosiasiallisesti pidetty salassa. Tapauksessa esitettiin todisteita työsopimusten salassapitolausekkeista, NR:n tehtaissa noudatetuista turvallisuustoimenpiteistä sekä yrityssalaisuuksien käytöstä mahdollisesti aiheutuvista taloudellisista vahingoista. Näiden todisteiden pohjalta KO katsoi näytetyksi, että NR:lla oli ollut salassapitotahto.
Lopuksi KO otti kantaa siihen, oliko tapauksessa käsillä ollut tieto salaista, eli olisiko se voitu saada selville käänteismallinnuksen eli niin sanotun reverse engineeringin avulla, tai oliko tieto yleisesti tunnettua taikka voinut olla osa alan ammattilaisen ammattitaitoa. KO katsoi, ettei mikään näistä kolmesta vaihtoehdosta ollut mahdollinen, joten tapauksessa käsiteltävä tieto oli katsottava salaiseksi.
Näin ollen vastaajat olivat loukanneet NR:n yrityssalaisuutta.
Vastaajien keskinäistä vastuuta koskeneessa tuomion osassa KO totesi, että jokaisen NR:lle kuuluvan tiedon käyttämistä tai ilmaisemista ei tapauksen kohteena olleen informaation paljouden vuoksi ollut edes mahdollista selvittää. KO perusteli kunkin vastaajan osuutta yrityssalaisuuksien loukkaamiseen sillä, että syyttäjän syytteiden alakohdissa esittämien esimerkkien toteen näyttämisellä osoitettiin kutakin vastaajaa koskeneiden rikostunnusmerkistöjen täyttyminen, ja yksittäisten esimerkkien toteen näyttämisellä tai hylkäämisellä puolestaan osoitettiin kunkin vastaajan osalta teon vakavuus tai moitittavuus. Koska tekoja tarkasteltiin vastaajittain kokonaisuutena, ei yhden rikosnimikkeen osalta ollut mahdollista puhua sekä täytetystä teosta että yrityksestä, joten KO hylkäsi syyttäjän esittämät vaihtoehtoiset syytteet.
KO tuomitsi vastaajat A, B, C, D, E, F, G ja J ehdollisiin vankeusrangaistuksiin yrityssalaisuuden rikkomisesta, sen yrityksestä ja/tai yrityssalaisuuden väärinkäytöstä. Vankeusrangaistusten pituudet vaihtelivat kymmenestä kuukaudesta vuoteen ja kuuteen kuukauteen vankeutta. Vastaajat H ja I tuomittiin sakkoihin; H yrityssalaisuuden väärinkäytöstä ja I yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksestä. Lisäksi käräjäoikeus määräsi vastaajat A, E ja J 3–5 vuoden pituisiin liiketoimintakieltoihin. Yksityishenkilövastaajia vastaan nostetut syytteet rikoshyödyn palauttamisesta hylättiin.
KO tuomitsi BDE:n maksamaan valtiolle syyttäjän vaatimasta 20 000 000 eurosta rikoshyödyn palautuksena 537 500 euroa. KO perusteli tuomitsemaansa summaa sillä, että NR:lta viedyn aineiston arvo ei ollut sama asia kuin siitä BDE:n toiminnassa saatu hyöty. Lisäksi KO tuomitsi BDE:n maksamaan 300 000 euroa yhteisösakkoa, koska sen johtoon kuuluvat henkilöt olivat syyllistyneet rikokseen, eikä yhtiön toiminnassa muutenkaan ollut noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varoivaisuutta rikoksen estämiseksi. Tuomitun yhteisösakon määrään vaikuttivat korottavasti rikollisen toiminnan laajuus ja vakavuus, mutta sitä alensivat asiassa tuomittu rikoshyöty sekä BDE:n huono taloudellinen kantokyky. KO jätti tutkimatta IDG International SA:ta koskevat vaatimukset, koska kyseistä yritystä ei oltu oikeudenkäymiskaaren edellyttämällä tavalla kutsuttu vastaamaan sitä kohtaan esitettyihin vaatimuksiin.
KO päätyi hylkäämään NR:n vahingonkorvausvaatimuksen, koska NR ei kyennyt edes suuntaa näyttävästi osoittamaan sitä vahinkoa, jonka vastaajien toimet olivat sille aiheuttaneet. KO totesi, että OK 17:2.3:n säännös siitä, että tuomioistuin voi arvioida korvauksen määrän ei soveltunut tapaukseen, koska säännöksen tarkoittama arviointi voi kohdistua vain saatavan määrään siinä tapauksessa, että saatavan määrästä ei ole saatavissa uskottavaa näyttöä, mutta ei itse saatavan perusteeseen. Näin ollen perusteen esittämättä jättämisen riski jäi kantajalle, vaikka peruste olisikin ollut vaikeasti esitettävissä. Lisäksi KO tuomitsi vastaajat korvaamaan NR:lle yli 600 000 euroa oikeudenkäyntikuluja.
(MM)