KO 16.2.2018 nro 106690

Instanssin nimiKO
DiaarinumeroR 17/4287
Ratkaisun päivämäärä16.2.2018
Tuomion numero106690
Laki, lainkohtaRikoslaki 30 luku 5 § 1, 30 luku 11 §
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)Syyttäjä /Bytebuffet Oy
Osapuolet, vastaaja(t)A

Syyttäjä oli nostanut A:ta vastaan syytteen yrityssalaisuuden rikkomisesta. Syyttäjän mukaan A oli hankkiakseen itselleen tai perustamalleen ResQ Club Oy:lle taloudellista hyötyä tai toista vahingoittaakseen käyttänyt tai ainakin yrittänyt käyttää Bytebuffet Oy:lle kuuluvia yrityssalaisuuksia, jotka hän on saanut tietoonsa ollessaan Bytebuffet Oy:n palveluksessa. Syyttäjän mukaan A oli palkattu Bytebuffet Oy:n palvelukseen toimitusjohtajaksi, ja hän oli lopettanut työskentelyn yhtiössä 13.10.2015, jonka jälkeen hän oli perustanut 30.11.2015 ResQ Club Oy –yhtiön. Bytebuffet Oy ja ResQ Club Oy ovat keskenään kilpailevia yrityksiä ja toimivat samanlaisilla sovellustuotteilla, joilla kuluttajat voivat mobiiliapplikaatiolla ostaa ravintoloilta ylijäänyttä ruokaa. Syyttäjän mukaan A oli Bytebuffet Oy:ssä työskennellessään tallettanut tietokoneelleen Bytebuffet Oy:n asiakaslistan noin 400 potentiaalisesta asiakkaasta tai yhteistyöyrityksestä (CRM-lista) ja kate- ja kannattavuuslaskelman. Tiedot oli kopioitu ResQ -nimiseen kansioon 21.10.2015 Lunchie-nimisestä kansiosta. ResQ Club Oy julkaisi ResQ-palvelun 28.2.2016, kun Bytebuffet Oy taas julkaisi Lunchie-palvelun 9.3.2016.

Bytebuffet Oy yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimukseen ja vaati lisäksi vahingonkorvausta.

A kiisti syytteen, sillä A:n mukaan tiedot eivät olleet asianomistajan yrityssalaisuuksia. A:n mukaan hänellä ei ollut sopimukseen eikä lakiin perustuvaa salassapitovelvoitetta. A ei ole ollut yhtiön toimitusjohtaja eikä A:lla ole myöskään ollut työsopimusta.

Yrityssalaisuuden rikkomisesta tuomitaan rikoslain 30 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan muun muassa se, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä tai toista vahingoittaakseen oikeudettomasti ilmaisee toiselle kuuluvan yrityssalaisuuden tai oikeudettomasti käyttää tällaista yrityssalaisuutta, jonka hän on saanut tietoonsa ollessaan 1) toisen palveluksessa tai 2) toimiessaan muun muassa yhtiön toimitusjohtajana.

KO totesi oikeuskirjallisuuteen viitaten, että RL 30:5 tunnusmerkki voi täyttyä, jos tekijä on saanut yrityssalaisuustiedon ollessaan toisen palveluksessa. Tällä tarkoitetaan lähinnä työsopimussuhteessa olevia työntekijöitä, mutta ryhmään voi sisältyä muitakin. KO totesi, että näyttämättä jäi, että A olisi ollut yhtiön toimitusjohtaja. Riidatonta kuitenkin oli, että A oli ollut yhtiön palveluksessa. KO:n mukaan A oli asemansa puolesta voinut syyllistyä yrityssalaisuuden rikkomiseen.

RL 30:11 §:n mukaan yrityssalaisuudella tarkoitetaan liike- tai ammattisalaisuutta taikka muuta vastaavaa, jonka elinkeinonharjoittaja pitää salassa ja jonka ilmaiseminen olisi omiaan aiheuttamaan taloudellista vahinkoa. Tällaisen tiedon kanssa tekemisiin joutuvien henkilöiden on miellettävä tieto salaisuudeksi. KO:n mukaan silloin kun tieto on tallennetussa muodossa, asiakirjassa tai sähköisenä, on yleensä kysymys yritysalaisuuksista. Puhtaan ammattitaidon käyttämisestä puolestaan on yleensä kysymys vain silloin kun tieto siirtyy työntekijän muistissa.

KO totesi, että esitetyn näytön perusteella kyseessä oli uusi palvelukonsepti, jonka markkinoille tuloa Bytebuffet Oy oli valmistellut erittäin pitkälle. Palvelukonseptin luomiseen ja kehittämiseen oli tarvittu suunnittelua, ammattitaitoa, aikaa ja kehitystyötä. CRM-listan sekä kate- ja kannattavuuslaskelmien laatiminen oli edellyttänyt selvitystyötä ja sillä, että A oli itse luonut tiedostot, ei ollut merkitystä arvioitaessa niiden luonnetta yrityssalaisuutena. A oli koonnut tiedot ollessaan Bytebuffet Oy:n palveluksessa ja tämän lukuun ja tarpeita varten. KO katsoi, että kyseinen palvelukonsepti ja kaikki siihen liittyvät suunnitelmat ja tiedot olivat kokonaisuus, joka voi sellaisenaan olla yrityssalaisuus.

KO katsoi, että todistajan B kertomuksella oli tullut selvitetyksi, että Byfebuffet Oy oli pyrkinyt pitämään tiedon Lunchie-konseptista ja sen suunnitelmista salassa. Tietoihin olivat B:n kertomuksesta ilmenevästi päässeet käsiksi vain ne henkilöt, jotka olivat osallistuneet konseptin suunnitteluun ja kehittämiseen, ja näille oli ollut selvää, että kehittämiseen liittyvät tiedot olivat salaisia. KO:n mukaan tämä oli myös varmasti A:n tiedossa.

KO:n mukaan esitetyn näytön perusteella asiassa ei jäänyt järkevää epäilystä siitä, etteikö A:lla olisi ollut pääsy kaikkiin Bytebuffet Oy:n edellä mainittuihin yrityssalaisuuksiin, jotka hän oli ottanut mukaansa lähtiessään yhtiön palveluksesta ja kopioinut koko konseptin, ja hyödyntänyt niitä omassa liiketoiminnassaan olennaisesti samanlaisena kuin miten Bytebuffet Oy oli konseptin kehittänyt. Palvelukonseptin oikeudeton hyödyntäminen oli mahdollistanut ResQ Club Oy:lle huomattavasti aikaisemman markkinoille tulon kuin ilman yrityssalaisuuksien rikkomista olisi ollut mahdollista. KO:n mukaan oli selvää, että A:n perustama ResQ Club Oy on saanut oikeudetonta taloudellista hyötyä käyttäessään liiketoimintansa perustamisessa hyväkseen Bytebuffet Oy:n yrityssalaisuuksia.

A oli vedonnut siihen, ettei käyttäminen ollut oikeudetonta, sillä hänellä ei ollut salassapitovelvoitetta. KO totesi, että RL:n mukainen yrityssalaisuuden rikkominen koskee myös alle kahden vuoden kuluessa palvelussuhteen päättymisestä tehtyjä tekoja. KO:n mukaan A on nimenomaisesti heti palvelussuhteen päätyttyä ryhtynyt oikeudettomasti käyttämään Bytebuffet Oy:n yrityssalaisuuksia ResQ Club Oy:n hyväksi. Tunnusmerkistön täyttyminen ei edellytä sitä, että menettely olisi jollain tavoin työsopimuslain tai lain sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnasta vastaista. A:n syyllistyminen yrityssalaisuuden rikkomiseen ei myöskään edellyttänyt, että salassapidosta olisi sovittu.

KO tuomitsi A:n 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen, mutta hylkäsi asianomistajan vahingonkorvausvaatimukset.

(AH)

Ratkaisun lainvoimaisuusEi lainvoimainen. Määräaika valituksen tekemiseen päättyy 19.03.2018.
Asiasanatliikesalaisuudet

Share: