MAO:17/20

Instanssin nimiMAO
Diaarinumero2019/102
Ratkaisun päivämäärä24.1.2020
Tuomion numero17
Laki, lainkohtaTavaramerkkilain (7/1964) 6§, 14 §, 10a §
Tavaramerkin nimiMr. Panini (kuvio)
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)Mr. Panini Oy
Osapuolet, vastaaja(t)Patentti- ja rekisterihallitus

Tapauksessa Mr. Panini Oy (myöhemmin Panini) on vaatinut, että MAO kumoaa valituksenalaisen päätöksen ja palauttaa asian PRH:lle haetun merkin Mr. Panini (kuvio) rekisteröimistä varten. Asiassa oli kyse siitä, aiheuttaako haettu merkki Mr. Panini (kuvio) sekaannusvaaran aikaisempien hakemusten perusteella rekisteröityihin EU-tavaramerkkeihin numero 1113315 MISTER PANINO (kuvio) ja numero 3008208 mr.panino (kuvio).

Paninin mukaan haettu tavaramerkki ei asiaa kokonaisuutena arvioiden aiheuta sekaannusvaaraa estemerkeiksi asetettuihin EU-tavaramerkkeihin, sillä vertailtavat merkit tai vertailtavien merkkien kattamat tavarat ja palvelut eivät ole samoja tai samankaltaisia. Paninin mukaan vertailtavien merkkien ulkoasun, lausuntatavan ja merkityssisällön samankaltaisuuden aste on vähäinen. Sekaannusvaaraa vähentävänä tekijänä on se, että estemerkit ovat kuvailevia ja näin ollen heikosti erottamiskykyisiä. Lisäksi vertailtavat merkit ovat päällekkäisiä ja samankaltaisia ainoastaan erottamiskyvyttömien osatekijöiden osalta. Sekaannusvaaraa vähentää myös se, että vertailtavilla merkeillä varustettujen tuotteiden myynti- ja jakelukanavat eroavat toisistaan. Paninin tuotteet ovat niin sanottuja konseptituotteita, joiden esillepano ja markkinointi perustuvat konseptin omistajan ennalta määrittämään ja vakiintuneeseen markkinointimateriaaliin.

Panini vaati toissijaisesti, että haettu merkki tulisi rekisteröidä mahdollisesta sekaannusvaarasta huolimatta, sillä merkkejä on käytetty jo pitkään rauhanomaisesti rinnakkain, joka on poistanut sekaannusvaaran merkkien väliltä.

PRH:n mukaan valituksesta ei käy ilmi mitään sellaista, joka antaisi aiheen muuttaa valituksenalaista päätöstä. Valituksenalainen päätös on sen aiemman linjan mukainen, sillä valittajan aiempi tavaramerkkihakemus nro T201203725 Mr. Panini (kuvio) on hylätty samojen estemerkkien perusteella kun nyt kyseessä oleva hakemus.

MAO totesi ratkaisussaan, että tavaroiden ja palveluiden samankaltaisuuden arviointi suoritetaan rekisteriin merkittyjen tavara- ja palveluluetteloiden perusteella, eikä sillä mille tavaroille tai palveluille tai miten merkkiä tosiasiallisesti käytetään ole merkitystä tätä arviointia tehtäessä. Näin ollen sillä ei ole merkitystä, että tuotteiden markkinointi sekä tosiasialliset myynti- ja markkinointikanavat eroavat toisistaan sen vuoksi, että Paninin merkillä varustetut tuotteet ovat ns. konseptituotteita. Verrattavat tavaramerkit kattoivat samoja tai samankaltaisia palveluita.

Ulkoasultaan Paninin merkkiä voitiin pitää EU-tavaramerkin nro 111315 MISTER PANINO (kuvio) kanssa yksityiskohdissa olevista eroavaisuuksista huolimatta keskimääräistä enemmän samanlaisina, ja EU-tavaramerkin nro. 3008208 mr.panino (kuvio) osalta vähäisessä määrin samankaltaisina. MAO vielä totesi, että molemmat EU-tavaramerkit ovat Paninin merkkiin verraten lausuntatavaltaan ja merkityssisällöltään lähes identtisiä.

Tehdessään sekaannusvaaran kokonaisarviointia haetun merkin ja EU-tavaramerkkien välillä MAO totesi, että otettaessa edellä todettu huomioon sekä tavanomaisen valistuneen ja kohtuullisen tarkkaavaisen kohdeyleisön epätäydellinen muistikuva merkeistä ja se, että merkkien ulkoasujen yksityiskohtien eroavaisuudet eivät riitä poistamaan merkkien välistä sekaannusvaaraa, merkeistä saatava kokonaisvaikutelma johtaa siihen, että kohdeyleisö saattaa luulla kyseisten palveluiden olevan peräisin samasta yrityksestä tai taloudellisesti sidoksissa olevista yrityksistä.

Rinnakkaiskäytön osalta MAO totesi, että sekaannusvaaraa on arvioitava suomalaisen kohdeyleisön näkökulmasta, eikä Panini ole esittänyt asiassa mitään selvitystä EU-tavaramerkkien käyttämisestä Suomessa. Pelkästään tästä seuraa, ettei asiassa ole osoitettu Paninin merkin rekisteröimisestä voivan aiheutua vahinkoa EU-tavaramerkkien alkuperäfunktiolle. MAO totesi, että Paninin esittämällä väitteellä merkkien rauhanomaisesta rinnakkaiselosta ei ole vaikutusta sekaannusvaaran kokonaisarviointiin.

MAO hylkäsi valituksen.

(VV)

Ratkaisun lainvoimaisuusEi tiedossa
Asiasanattavaramerkkiloukkaus
Huomautukset

Ratkaisu luettavissa täältä.

Share: