MAO:2011:361

Instanssin nimiMAO
Instanssin kaupunkiHelsinki
Diaarinumero64/10/M1
Ratkaisun päivämäärä17.8.2011
Tuomion numero361
Laki, lainkohtaSopMenL 2a §
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)Elisa Oyj ja Saunalahti Group Oyj
Osapuolet, vastaaja(t)DNA Oy

Tiivistelmä 12.7.2013/ AL

Asiassa oli kysymys DNA:n muun ohella sanomalehti- ja televisiomainoksissa vuosina 2009 ja 2010 käyttämistä superlatiivi-ilmaisuista. DNA oli mainonnassa viitannut asiakastyytyväisyyttä koskevaan EPSI Rating 2009 -tutkimukseen ja DNA oli mainostanut, että se on matkapuhelinoperaattoreiden osalta ”ykkönen”, saanut korkeimman arvosanan ja että sillä on paras imago. DNA on myös viitannut laajakaistaoperaattoreiden osalta vastaavaan vuoden 2010 tutkimukseen ja väittänyt, että sillä on ”tutkitusti Suomen tyytyväisimmät asiakkaat”. DNA on Taloustutkimuksen Laajakaistatracking-tutkimukseen viitaten käyttänyt mainoksessa ilmaisua ”Suomen suosituin mokkula”. DNA on internetsivuillaan julkaistussa, 19.2.2010 päivätyssä lehdistötiedotteessa väittänyt, että ”3G-verkkomme on tällä hetkellä Suomen laajin”. Asiassa oli vielä kysymys DNA:n huhtikuussa 2008 julkaisemista tiedotteista, joissa Taloustutkimuksen tuolloin tekemään tutkimukseen viitaten on väitetty, että DNA:lla on operaattoreista Suomen tyytyväisemmät asiakkaat.

Markkinaoikeus kielsi DNAta käyttämästä totuudenvastaisella tai harhaanjohtavalla tavalla ilmaisuja – ”dna on Suomen virallinen listaykkönen”, ”Suomen matkapuhelinoperaattoreiden ykkönen: DNA”, ”Ykkönen asiakasuskollisuudessa: DNA”, ”Korkein arvosana yritysasiakkaiden keskuudessa: DNA”, ”Paras imago: DNA” ja ”Sanotaan, että halpa ei voi olla hyvä. Paitsi yritysasiakkaidemme mielestä. He pitävät DNA:ta ykkösenä.” – ”Suomen suosituin mokkula” ja ”3G-verkkomme on tällä hetkellä Suomen laajin” tai näihin rinnastettavia ilmaisuja. Markkinaoikeus katsoi, että DNA ei ollut riittävästi todistanut ilmaisujen totuudenmukaisuutta, joten ilmaisun käyttäminen on ollut totuudenvastaista. Markkinaoikeus hylkäsi hakemuksen muilta osin.

Ratkaisun lainvoimaisuuslainvoimainen
Asiasanatmarkkinaoikeus, markkinointi

Share: