MAO:258/16

Instanssin nimiMAO
Instanssin kaupunkiHelsinki
Diaarinumero2015/346
Ratkaisun päivämäärä11.5.2016
Tuomion numero258
Laki, lainkohtaTekijänoikeusL 1 §, 2 §, 3 § ja 4 §
Osapuolet, kantaja(t), valittaja(t)A
Osapuolet, vastaaja(t)B ja C

A vaati, että markkinaoikeus velvoittaa B:n ja C:n yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle kohtuullisena hyvityksenä 5.000 euroa ja korvauksena tekijänoikeudenloukkauksesta aiheutuneesta vahingosta 1.000 euroa.

A oli laatinut käsikirjoituksen Beats of a Bard’s Country -nimiseen musikaaliin, joka kertoi nigerialaisen Fela Kutin elämästä. A oli antanut suostumuksensa musikaalin esittämiseen yksittäisessä esittämisessä kulttuurikeskus Caisassa 23.4.2013, C:n toimiessa tuolloin musikaalin ohjaajana ja B:n sen tuottajana.

A:n mukaan musikaalia tai sen muunnelmaa kuitenkin esitettiin ilman hänen suostumustaan myös KokoTeatterissa kuukauden ajan keväisin 2014 ja 2015. A ilmoitti tuolloin C:lle ja KokoTeatterille ettei anna suostumusta käsikirjoituksen hyödyntämiseen, minkä jälkeen musikaalin nimi muutettiin muotoon Afrobeat from the Heart, ja käsikirjoittajaksi ilmoitettiin C.

A katsoi, ettei tällä aikataululla tehty uusi musikaaliproduktio voinut olennaisesti poiketa hänen käsikirjoituksestaan. B ja C olivat näin ollen loukanneet A:n tekijänoikeuslakiin perustuvia taloudellisia oikeuksia esittämällä musikaalia ilman tämän suostumusta. B ja C olivat myös loukanneet A:n moraalisiin oikeuksiin kuuluvaa isyysoikeutta jättämällä tämän nimen mainitsematta vuosien 2014 ja 2015 tapahtuneiden esitysten yhteydessä.

B ja C vaativat MAO:ta hylkäämään kanteen. A:n ilmoitettua keväällä 2014, vastoin aiemmin suullisesti sovittua, ettei hän anna suostumusta käsikirjoituksen käyttämiseen, oli C kirjoittanut samasta aiheesta uuden, itsenäisen ja A:n käsikirjoituksesta riippumattoman käsikirjoituksen Afrobeat from the Heart. A:n ja C:n käsikirjoituksille yhtenäistä oli yksinomaan niiden aihe, Fela Kutin elämä.

MAO katsoi, ettei A esittänyt asiassa minkäänlaista näyttöä vuosien 2014 ja 2015 musikaaliesitysten sisällöstä eikä myöskään käsikirjoituksensa ja sanottujen esitysten välisistä yhtäläisyyksistä. B:n ja C:n vastanäyttönä esittämän taltioinnin perusteella MAO katsoi, että vaikka vuoden 2014 musikaaliesityksessä oli joiltakin osin käsitelty samoja tai saman tyyppisiä tapahtumia Fela Kutin elämästä kuin A:n käsikirjoituksessa, ei tekijänoikeudella kuitenkaan suojata teoksesta ilmeneviä viittauksia tosiasioihin tai ideoita sellaisenaan.

MAO katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että vuosina 2014 ja 2015 esitetyt Afrobeat from the Heart musikaaliesitykset olisivat loukanneet A:n tekijänoikeutta hänen Beats of a Bard’s Country käsikirjoitukseen.

Ratkaisun lainvoimaisuusLainvoimainen
Asiasanatmuunnelmat, näyttelijät, näyttö, tekijänoikeus, tekijänoikeusloukkaus

Share: