Selex ES GmbH:lle (vastaaja) oli myönnetty eurooppapatentti nro EP 1 908 174 ”Monikanavainen suurtaajuusvastaanotin” (riitapatentti) mm. Suomea koskevana. Vaisala Oyj (kantaja) on vaatinut markkinaoikeudessa (MAO) riitapatentin julistamista mitättömäksi sillä perusteella, ettei keksintö ole uusi eikä keksinnöllinen eikä riittävän selkeästi kuvattu ja lisäksi käsittää sellaista, mitä ei ole ilmennyt patenttihakemuksesta sitä tehtäessä.
Kantaja kiinnitti huomiota itsenäiseen patenttivaatimukseen 1 sisältyvään piirteeseen, joka tarkoitti vaihe- ja/tai amplitudiarvon korjaamista ja joka oli lisätty patenttivaatimukseen hakemuksen käsittelyn aikana. Kantaja väitti muun muassa, ettei patenttiasiakirjoissa ollut kerrottu, miten ratkaisuun liittyvä valintalaite toimii, miten korjauksen taustalla olevat arvot mitataan tai miten korjaus teknisesti tapahtuu. Kantajan mukaan keksintö ei toimisi patenttiasiakirjoissa annettujen tietojen pohjalta. Näiltä osin patentti kattoi sellaista, mitä ei ilmennyt perusasiakirjasta, ja oli selitykseltään puutteellinen niin, ettei alan ammattimies pystyisi ymmärtämään keksintöä patentin perusteella. Kantaja myös esitti patentin kattaman ratkaisun sisältyvän sen esittämään asiakirjatodisteeseen, jolloin keksintö ei olisi uusi. Lisäksi kantaja kyseenalaisti ratkaisun keksinnöllisyyden ja piti sitä esittämiensä asiakirjatodisteiden valossa ilmeisenä.
Vastaaja kiisti kantajan väitteet ja piti patenttiasiakirjoissa esiintyviä yleistasoisia ja osin epätarkkoja ilmauksia hyväksyttävinä suoja-alan laajennuksina ja riittävän tarkkoina alan ammattimiehelle keksinnön käyttämiseksi. Vastaajan mukaan keksintö ratkaisee suurtaajuusvastaanottimien kapeasta dynamiikka-alueesta aiheutuvan ongelman, eikä patenttivaatimus kohdistu vaihe- ja amplitudierojen korjaamiseen sinänsä. Ratkaisussa tarvittava valintalaite on käytännössä automatisoitu tietokoneohjelma, jota ei kuitenkaan voitaisi itsenäisenä suojata. Vastaaja myös kielsi keksinnön sisältyvän kantajan asiakirjatodisteisiin tai olevan niiden perusteella ilmeinen.
MAO katsoi, ettei vastaajan patentti käsittänyt sellaista, mikä ei ollut ilmennyt patenttihakemuksesta. Hakemusprosessin aikana lisätyn piirteen tarkoittama viitemerkkien lisääminen ei merkinnyt suoja-alan laajennusta, vaan ainoastaan selvensi hakemusta. Myös tietokoneohjelman käyttö mittauksissa oli MAO:n mukaan ollut alan ammattimiehelle selvää, eikä vaihe- ja/tai amplitudierojen mittaamista ollut esitetty erillään valintalaitteiston muista toiminnallisuuksista, jotka oli esitetty riitapatentin perusasiakirjassa.
MAO katsoi myös, että alan ammattimiehelle oli selvää, miten vaihe- ja/tai amplitudimittausarvon korjaaminen havaitun vaihe- ja/tai amplitudieron perusteella toteutetaan riitapatentin mukaisen suurtaajuusvastaanottimen yhteydessä. Tällaista mainintaa oli pidettävä ainoastaan esimerkkinä sovelluskohteesta, joten sitä ei tarvinnut yksityiskohtaisesti kuvata asiakirjoissa. Myöskään valintalaitetta ei ollut tarpeen mainita asiakirjoissa, sillä se oli vain yksi mahdollinen osa nk. analysointikytkentöjä, joilla mittaus suoritetaan. Tällaisen mittauksen teknisen suorittamisen oli katsottava kuuluneen alan ammattimiehen yleistietoon etuoikeuspäivänä. Tästä syystä myös analyysikytkentöjen kuvaus patenttiasiakirjoissa sai olla epätarkka. Patentin selitystä ei näin ollen ollut pidettävä puutteellisena.
MAO aloitti uutuuden ja keksinnöllisyyden arvioinnin tarkastelemalla kantajan asiakirjatodisteita. Se päätyi siihen, että joidenkin asiakirjojen ei ollut näytetty tulleen julkiseksi ennen etuoikeuspäivää. Asiakirja, johon kantaja oli vedonnut uutuudenesteenä, ei kuulunut tunnetun tekniikan tasoon. Uutuudenestettä koskeva väite hylättiin.
Keksinnöllisyyden arviointi koski kysymyksiä, olisiko alan ammattimies päätynyt yhdistämään asiakirjatodisteissa K10 ja K14 esiintyvät tiedot ja oliko niiden yhdistämisestä syntynyttä ratkaisua pidettävä keksinnöllisenä. MAO katsoi, että alan ammattimies olisi ratkaistessaan suurtaajuusvastaanottimiin liittyviä ongelmia yhdistänyt mainitut asiakirjat, jotka käsittelivät radiosignaalien käsittelyä, vaikka asiakirjat koskivatkin tutkateknologiaa ja langatonta viestintää. Ratkaisun ilmeisyydestä MAO totesi, että toinen asiakirjatodiste (K14) käsitteli signaalin jakamista (alalla tunnettua), kanavien amplitudin ja vaiheen mittaamista, näiden erojen määrittämistä kanavien välillä sekä dispersion korjaamista erojen perusteella. K10 puolestaan kuvasi signaalin jakamisen jo radiotaajuusalueella ennen muuntamista. MAO katsoi, että alan ammattimiehelle olisi ollut ilmeistä yhdistää K10-julkaisussa esitetty menetelmä K14-julkaisussa kuvattuun ratkaisuun. Näin ollen ratkaisu ei ollut keksinnöllinen.
MAO julisti patentin FI/EP 1 908 174 mitättömäksi kokonaisuudessaan ja määräsi vastaajan korvaamaan kantajan kohtuulliset oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut 273.758,24 eurolla.
(JR)