Lindström Oy (myöhemmin L) vaati, että MAO vahvistaa yrityksen oikeudet aputoiminimeen ”Rusanen Tekstiilipalvelut”, sanamerkkiin RUSANEN sekä kuviomerkkiin Rusanen. L katsoi Rusanen Microclean Oy:n (myöhemmin RM) ja Tefismart Oy:n (myöhemmin T) loukanneen sen tavaramerkki- ja toiminimioikeuksia ja toimineet näin hyvän liiketavan vastaisesti. L vaati, että RM:tä ja T:tä kielletään jatkamasta menettelyään sakon uhalla sekä korvaamaan L:lle aiheutuneet vahingot. Lisäksi L halusi MAO:n vahvistavan, että Rusanen Tekstiilipalvelut Oy:n (myöhemmin RT) RM:lle antama käyttölupa ei sido L:ää.
RM ja T kiistivät väitteet ja nostivat vastakanteen, jossa ne vaativat MAO:ta julistamaan L:n rekisteröimät EU-tavaramerkit mitättömiksi ja vahvistamaan, että RM:llä ja T:llä on oikeus käyttää elinkeinotoiminnassaan RUSANEN-sanamerkkiä ja Rusanen-kuviomerkkiä.
Tapauksessa L sekä RM ja T toimivat tekstiilialalla. L oli ostanut RT:n koko liiketoiminnan 28.9.2011. L katsoi kauppaan sisältyvän myös oikeudet RT:n toiminimeen sen rekisteröintipäivästä 4.1.2006 lähtien sekä RT:n tavaramerkkeihin, joiden L katsoi vakiintuneen viimeistään syyskuussa 2011 ennen liiketoimintakauppaa. Rusanen-liikemerkki oli ollut käytössä ainakin vuosina 2007-2011. L:lle oli rekisteröity kaupparekisteriin aputoiminimi ”Rusanen Tekstiilipalvelut” 28.11.2011 ja kansallinen tavaramerkki RUSANEN TEKSTIILIPALVELUT 11.6.2012. Lisäksi L oli rekisteröinyt 11.7.2014 EU-tavaramerkit RUSANEN ja Rusanen (kuvio). L oli ilmoittanut 3.8.2015 RM:lle, että sen käyttämät tuotenimi ja kuvio RUSANEN sekä tunnus Rusanen loukkaavat L:n rekisteröityä tavaramerkkiä RUSANEN.
RM:n perustamissopimus allekirjoitettiin 12.6.2007, ja samassa yhteydessä yritys allekirjoitti RT:n kanssa käyttösopimuksen, jonka nojalla RM saa pysyvästi ja rajoituksetta käyttää liiketoiminnassaan Rusanen-logoa, -liikemerkkiä ja -tunnusta.
Molemmat osapuolet vetosivat oman merkkinsä vakiintumiseen. MAO totesi, että TMerkkiL 2 §:n 3 momentin (7/1964) mukaan tunnusmerkki katsotaan vakiintuneeksi, jos se tässä massa on asianomaisissa elinkeino- ja kuluttajapiireissä yleisesti tunnettu haltijan tavaroiden merkkinä. Näyttövelvollisuus on vakiintumiseen vetoavalla. MAO katsoi, että kumpikaan osapuoli ei ollut osoittanut riittäviä todisteita sen suhteen, että merkki olisi vakiintunut. Näin ollen MAO hylkäsi molempien osapuolten vaateet merkkien vakiintumisen vahvistamisesta. MAO totesi myös RM:n vaatimuksen yhteydessä, että käyttöluvan perusteella käytetty merkki ei voi pääsääntöisesti vakiintumisen seurauksena muuttua käyttöluvan saaneen tavaramerkiksi. Koska merkit eivät olleet vakiintuneita tavaramerkkejä, MAO katsoi, että se ei voi vahvistaa RM:n ja T:n oikeutta käyttää merkkejä.
TMerkkiL 3 §:n 3 momentin (996/1983) mukaan tavaramerkkiin ei saa ottaa toisen nimeä tai toiminimeä. Säännös soveltuu vain, mikäli koko toiminimi on otettu tavaramerkkiin. Näin ollen MAO katsoi, että RM ja T eivät olleet menetelleen lain vastaisesti, kun ne olivat käyttäneet vain tavaramerkin dominanttiosaa ”Rusanen” eivätkä koko toiminimeä ”Rusanen Tekstiilipalvelut”.
Yhteisön tavaramerkkiasetuksen 52 artiklassa säädetään tavaramerkin ehdottomista mitättömyysperusteista. Artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan yhteisön tavaramerkki julistetaan mitättömäksi, jos hakija on jättänyt tavaramerkkiä koskevan hakemuksen vilpillisessä mielessä. Tapauksessa RM oli osoittanut käyttäneensä Rusanen-tunnuksia liiketoiminnassaan vuodesta 2007 lähtien. Vaikka tunnuksien ei voitu katsoa vakiintuneen tavaramerkkilain edellyttämällä tavalla, niitä oli käytetty jatkuvasti näkyvällä tavalla yhtiön ja sen tuotteiden tunnuksina. L ei ollut väittänyt, että se olisi käyttänyt Rusanen-tunnuksia ennen kuin RM oli alkanut käyttää niitä. Näin ollen merkkien välillä on sekaannusvaara. L oli ollut tietoinen siitä, että RM ja T käyttävät Rusanen-tunnuksia, kun L oli jättänyt EU-tavaramerkkien rekisteröintihakemukset 15.1.2014.
MAO katsoi, etteivät RM ja T olleet toimineet hyvän liiketavan vastaisesti. MAO hylkäsi L:n kanteen kokonaisuudessaan. RM:n ja T:n vastakanteen pohjalta MAO julisti L:n EU-tavaramerkit kaikilta osin mitättömiksi. Lisäksi MAO velvoitti L:n maksamaan RM:n ja T:n oikeudenkäyntikulut.
(NH)